Olemme kaikki hyvin erilaisia liikunnan harrastajia ja meidän motivaatio sekä innostus syntyy erilaisista asioista. Toiset ovat vannoutuneita ulkoilmaihmisiä ja toiset taas saavuttavat endorfiiniannoksensa jumppasalissa tai pyöräillen.
Mikä saa meidät kerta toisensa jälkeen raahautumaan jumppasalille tai ampaisemaan lenkkipolulle? Monella juoksun aktiiviharrastajalla on tavoite, joka motivoi. Se voi olla 50 kilometriä tuntureilla tai 5 kilometriä yhtäjaksoista juoksua. Jumpan harrastajalle se voi olla fiilis jonka saa kun liikutaan musiikin tahtiin.
Jos ei innosta, tarkastele kalenteria
Välillä ei motivoi lähteä lenkille lainkaan. Ennen kuin syytät itseäsi laiskuudesta, niin tarkastele kalenteria ja pohdi onko tullut treenattua viimeaikoina paljon, silloin lepopäivät ja kevyempi harjoittelu olisi paikallaan. Lepo tuntuu olevan vieläkin monelle kirosana, mutta olen ollut näkevinäni vuosien aikana hieman trendiä siihen suuntaan, että sitäkin osataan jo arvostaa. Myös palauttava harjoittelu on saanut jalansijaa. Lepo liikunnasta ei yksinään palauta, jos päivät on muutoin ammuttu täyteen kaikkea uuvuttavaa kuten pitkiä työpäiviä tai unen laiminlyöntiä. Tällöin siis kokonaispalautuminen alkaa helposti sakata.
Jos kunto menee eteenpäin ja kokonaispalautuminen toimii, en näe suurissa harjoittelumäärissä ongelmaa. Ei voida siis automaattisesti ajatella, että jokainen paljon harjoitteleva on potentiaalinen ”alipalautumistapaus”. Sen sijaan yli omien voimavarojensa harjoitteleva, väsynyt ja huonosti nukkuva voi hyvinkin olla potentiaalinen liian lähellä omia rajojansa liikkuva. Ja yksi alipalautumisen merkki muiden merkkien joukossa on pidempään jatkunut treenimotivaation ja innostuksen puute.
Vastuu palautumisesta on jokaisella itsellään, sitä ei voi työntää kenellekään muulle. Joku toinen, esimerkiksi ystävä, puoliso tai valmentaja voi toimia apuna kysymällä oikeita asioita, joilla tilannetta ja omia tuntemuksia on helpompi kartoittaa. Älä syyllisty ja kuuntelijana älä syyllistä. Jos ihminen on jo valmiiksi äärirajoilla, se ei tarvitse syyttävää sormea vaan, ymmärrystä ja tukea miten päästä eteenpäin.
Palautumiskeinot ovat myös yksilölliset. Jooga ja meditaatio ei vaan välttämättä ole kaikkien juttu. Metsässä kuljeskelu voi olla monelle sama kuin meditaatio, toiselle taas makaamalla kuin härski silli sohvalla ja tuijottamalla jotakin Netflix sarjaa, voi toimia palauttavana asiana. Löydä ja valitse siis omat keinosi.
Mutta mitä jos se onkin laiskuutta….
Sekin on mahdollista ja se on ihan ok. Toiset ovat jo perusluonteeltaan laiskoja joissakin asioissa ja toiset jatkuvia pomppivia energiapalloja.
Kaikki meistä ei voi ymmärtää, miten jotkut vaan voivat koko ajan olla liikunnasta niin pirun innostuneita? Mutta tarvitseeko olla koko ajan innostunut? Minusta on aivan ok olla innostumatta. Joskus joudun pakottamaan itseni ovesta ulos, koska lenkki ei vain huvittaisi. Mutta samalla tiedän järjellä, että tulen takaisin paremmalla tuulella. Eli tässä tapauksessa motivaation tuo tieto lopputulemasta eli hyvä mieli, ei itse treeni.
Motivaatiota treenin ei siis aina tuo itse tekeminen vaan lopputulema. Joillekin motivaationa liikunnassa toimii esimerkiksi kohentunut terveys ja parempi työssäjaksaminen, vaikka itse liikuntasuoritus ei tuo kovinkaan suurta nautintoa ja ei innosta. Kaikki eivät saa aikaan flow tilaa liikunnan aikana.
On hyvin tärkeä ymmärtää ja arvostaa monenlaisia liikkujia sekä erilaisia motivaatioita. Kannustaa ja tsempata. Maratonin juokseminen ei tarvitse olla kaikkien tavoite ja missään nimessä sitä ei tule tehdä siksi, että ”kaikkihan” juoksee maratoneja.
Mukavaa elokuun jatkoa! Pysytään liikkeessä, jokainen itselleen sopivalla tavalla.
Tässä nelijalkaista matkustajaa motivoi vesipisaroiden metsästys