”Jazkin fyysinen kunto on kehittynyt valtavasti, mutta henkinen kasvu on ollut vähintään yhtä vahvaa. Paitsi että ryhti on suoristunut, holvikaaret ovat löytyneet ja askel rullaa, niin esiin on kaivettu periksiantamattomuus ja perkele.”
Kuten aiemassa tekstissäni viittasin, niin sain valmennettavaltani palautetta että blogi on hiljainen. No siitä se ajatus sitten lähti: aloitan nyt juttusarjan, jossa muutama valmennettava kertoo oman tarinansa. Haastattelussa Jazki 34v, takana kaksi puolimaratonia. Edessä: ihan mitä vain, sisukkuutta riittää! Jazkin kanssa yhteistyö alkoi vuoden alkupuolella. Hän oli saanut joululahjaksi mieheltään 6 kk valmennuksen. Tiivis valmennus aloitettiin maaliskuun alussa ja sitä ennen nähtiin muutamien tekniikkatreenien merkeissä. Ajattelin heti ensimmäisen valmennuskerran jälkeen, että tuosta naisesta tulee joku päivä maratoonari. En sanonut mitä ajattelin, enkä ole vieläkään sanonut. Lukekoot tästä J
1. Mikä juoksussa motivoi?
Jazki: Ehdottomasti lajin monipuolisuus.
Minna: Juoksu on monipuolinen laji, vaikka moni saattaa pitää sitä tylsänä. Vauhdin vaihtelu, juoksualustan vaihtelu, koordinaatioharjoitukset, liikehallinta ja lihaskunto tekevät harjoittelusta monipuolista. Juoksu on muutakin kuin jalkojen liikuttelua. Se on monisyinen vyyhti tunteita euforiasta pettymyksiin ja juuri siksi se on niin koukuttavaa.
2. Mitä muita lajeja harrastat kuin juoksua?
Jazki: En mitään. Juoksun ohella tietenkin kävely yms palauttavat ja juoksua tukevat lajit tulee ikään kuin kaupanpäälle:)
Minna: On ollut ilo huomata, myönteinen ja innokas suhtautuminen kävelylenkkeihin, jotka ovat tässä vaiheessa äärimmäisen tärkeitä kun aerobista peruskuntoa rakennetaan. Usein on haastavaa motivoida valmennettava tarpeeksi matalatehoisiin harjoitteisiin, Jazkin kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut.
3. Mitkä ovat tavoitteesi?
Jazki: Ne kasvaa kehityksen ja itseluottamuksen myötä:)
Minna: Jos saan valmentajan roolissa päättää, niin se on maraton. Ensi maantiellä ja sitten varmaan Jazki löytää itsensä poluilta.
4. Miten olet hyötynyt valmennuksesta?
Jazki: Hyötyjä on niin paljon, sekä fyysisesti, että henkisesti, mutta päällimmäisenä tulee mieleen itsetunto ja sen kasvaminen. Usko itseen ja omaan tekemiseen on vahvistunut, siinä missä myös oman kehon kuunteleminen on helpompaa koko ajan. Säännöllinen ja johdonmukainen harjoittelu on tuottanut tulosta, jo 3kk hahmottuu isoja muutoksia.
Minna: Jazkin kohdalla koen valmentajana saavani tehdä juurikin kokonaisvaltaista valmennustyötä. Ihminen on mielestäni psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Fyysinen kunto on kehittynyt valtavasti, mutta henkinen kasvu on ollut vähintään yhtä vahvaa. Paitsi että ryhti on suoristunut, holvikaaret ovat löytyneet ja askel rullaa, niin esiin on kaivettu periksiantamattomuus ja perkele.
5. Millainen harjoittelija olet eli miten kuvailisit itseäsi harjoittelijana?
Jazki: No innokas ainakin. Toisinaan jopa turhan vaativa itseäni kohtaan.
Minna: Huolellinen, ammentaa kaiken saamansa tiedon. Yrittää aina parhaansa ja ymmärtää sen, että kehittyminen vaatii muutakin kuin juoksuharjoittelua. Se vaatii lihaskunnon, liikehallinnan ja lihashuollon harjoittamista sekä ravintoa ja lepoa. Muistan kun ensimmäisellä kerralla oli puhetta siitä että unta tulee liian vähän ja syöminen on retuperällä. Sovittiin että näitä parannetaan ja asia meni kerrasta perille. Vinkkasin myös että fysioterapeutin alaraaja-analyysi olisi paikallaan ja Jazki hoiti homman kuntoon samoin tein ja oikeasti myös tekee säännöllisesti fysioterapeutilta saamansa harjoitteet.
6. Mikä on harjoittelussa vaikeinta / haastavinta?
Jazki: Minulle ehdottomasti hyväksyä oma rajallisuus.
Minna: Jazki on hyvin ankara itseään kohtaan, hän saisi olla armollisempi, katsoa välillä taaksepäin jo kulkemaansa hienoa matkaa ja olla siitä ylpeä! Kaikkea ei tarvitse osata heti ja virheiden tekeminen on sallittua, mielestäni suotavaa ja jopa pakollista.
7. Helpointa?
Jazki: Nauttia lenkeistä.
Minna: Jazki on alusta saakka uskaltanut rohkeasti kysyä, jos ei ole ymmärtänyt jotakin. Hän on myös ymmärtänyt valmennussuhteessa vuorovaikutuksen tärkeyden. En ole meedio enkä minkään sortin ajatusten lukija, joten on äärimmäisen tärkeää että omat tuntemukset ja ajatukset tuodaan esille arkailematta. Vain siten pystyn suunnittelemaan kehittäviä harjoituksia ja harjoitusohjelmia, joita on mukava toteuttaa. Jazki on ymmärtänyt tämän merkityksen 100%. Hän on myös innokas oppimaan uutta ja soveltaa oppimaansa heti. Hän kuuntelee ohjeet tarkasti ja tiedän katsomatta (vaikka ne katsonkin), että kaikki harjoitukset on tehty niin kuin on sovittu.
8.Lempiharjoitus?
Jazki: Ääks! En osaa sanoa yhtä! 800m vedot ja mäet, myös lihaskuntotreenit ovat huippuja.
Minna: Jazki porhaltaa aina paikalle super ajoissa, syke jännityksestä korkealla ja valmiina antamaan kaikkensa.
9. Inhokkiharjoitus?
Jazki: No tää on helppo, koordinaatiot on mättäältä!
Minna: Olen huomannut.
10. Mitä haluaisit sanoa muille valmennusta harkitseville?
Jazki: Itse elin harhaluulossa, että valmennus on huippu-urheilijan etu-oikeus. Voisin kuvitella useamman miettivän myös mitä kaikkea pitäisi jo osata hakeutuessaan valmennukseen, tätä pohdin ainakin itse. Kumpikin höpöhöpöä, valmennus toimii kenelle vain sohvapotusta aina valmentajiin asti. Jos jo harkitset, olet enää yhteydenoton päässä! Lähde valmennukseen mieli ja sydän avoimena, valmiina haastamaan itsesi ja oppimaan uutta. Aivan parhaita asioita valmennuksessa on juurikin se, kun itsestä löytyy potkua ja puhtia joita ei tiennyt olemassa olevankaan. Varoituksena siis sanoisin, että kannattaa varautua myös siihen, että eilisen utopiasta voikin tulla huomisen saavutettu unelma.
Minna: Tämä oli tärkeä tieto! On tärkeä tiedostaa, että osa valmennusta harkitsevista saattaa pohtia että tarvitseeko jo osata jotakin. Ei tarvitse. Eikä tarvitse olla huippukuntoinen, voi olla tosiaankin se täysin nollasta aloittava sohvaperuna. Asenne on tärkein ja se että on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan ja sen kehittämisestä. Haluaisin jäädä mieleen valmennettavilleni valoisana ja ajatuksia herättävänä tyyppinä, joka sai oivaltamaan että jokaisella on käytettävissä vain yksi keho ja mieli, pitäkäämme siitä siis huolta.
Lopuksi: Jazki on juossut nyt kaksi puolimaratonia, joiden välissä oli aikaa 3 kuukautta ja aikaparannus oli 13 minuuttia! Hän kysyi varovasti ajatuksia, että olisiko hänestä maratoonariksi. Olen sittenkin meedio! Mä niin tiesin! Tottakai on, tuolla sisukkuudella saavutetaan ihan mitä vaan. Meidän omat uskomukset ja ajatukset ovat usein unelmiemme toteutumisen suurimpana esteenä.
”Shut up and run” lukee Jazkin paidassa 🙂