Ultra Trail Lago d’Orta 57km, Italia

Posted by on Nov 4, 2016 in Kilpailut, muut | Comments Off

Peruskestävyyskauden helmi. Elämäni ensimmäinen ultramatka. Ultra Trail Lago d’Orta 57km ja 3120 nousumetriä Italian luonnossa oli nautintoa ja mukava seikkailu. Ei ollut tietoa mistään Via Dolorosasta, ei rakoista varpaissa, ei huonosta olosta, ei pahemmista kivuista tai säryistä.

Valmistautuminen

En koko kesänä kisannut poluilla ainuttakaan kisaa, keskityin vain maatiekisoihin ja erityisesti ratamatkoille. Halusin kuitenkin kisakauden jälkeen ohjelmaan jonkun polkutapahtuman, jossa pääsisi nauttimaan hienoista maisemista, luonnosta ja hieman koettelemaan itseään.

Edellisestä polkukisasta oli kulunut vuosi (Vaarojen maraton 2015). Edellisestä maantiemaratonistakin oli aikaa 1,5 vuotta. Pisin juoksumatka oli maaliskuulta kun tein ennen Rotterdamin maratonia reilun 30km lenkin. Rotterdamin maraton itsessään päätyi keskeytykseen.

Syksyn aikana harjoitteluni on ollut monipuolista peruskestävyysharjoittelua maastopyöräillen, juosten ja uiden. Pisimpänä harjoituksena 4,5h maastopyöräily – juoksu – uinti yhdistelmä kaksi viikkoa ennen tätä ultramatkaa.

Varsinaisesti poluilla juoksentelua olin tehnyt tosi vähän, viikkoa ennen kävin 2 tunnin hölkällä Nuuksiossa ja tunkkasin Swinghillin tuolloin kahdesti. Mäkiharjoittelu kuuluu syksyn ohjelmaani muutenkin, joten se tuki varmasti hieman tulevaa koitosta. Tosin mäkivedot olivat sangen lyhyitä noin 350 metrin VK-MK vetoja, joissa oli mukana 150-200m alamäkirullauksia. Malminkartanolla ehdin syksyn aikana vierailla kerran. Vaikka ns. ultramatkaan tähtäävä speciaaliharjoittelua ei ollutkaan takana, niin monipuolinen kestävyysharjoittelua reilun 11 vuoden ajalta ja maltillinen eteneminen teki matkanteosta onnistuneen. Ylämäkeen tunkkaus ei tuottanut mitään ongelmia ja niissä syntyi lähes kaikki ohitukset. Alamäet alkoivat puolen välin jälkeen etureisissä tuntua ja näissä taas jäin armotta ohi rullaaville ukoille.

Lähdin matkaan hieman jännittäen, että mitenkähän tässä käy kun matka on niin helkkarin pitkä. Kilpailullisia tavoitteita en asettanut, mutta arvelin varovasti suoriutuvani matkasta noin 8-9 tunnin haarukkaan.

Valmiina seikkailuun!

Kisapaikka

Kisan lähtö ja maali sijaitsi nimensä mukaisesti d’Orta järven rannalla Omegnan kylässä, noin tunnin automatkan päässä Milanon Malpensan lentokentältä. Paikan päälle pääsee auton lisäksi myös junalla tai bussilla, mutta helpoin ja nopein vaihtoehto on vuokra-auto.

Majoituimme Albergo Croce Bianca nimiseen hotelliin, joka oli ainoa hotelli lähellä lähtöpaikkaa. Hotelli oli perushyvä ja siisti. Aamiainen oli ok ja henkilökunta ystävällistä. Lähtöpaikalle oli matkaa noin 200 metriä.

Saavuimme paikalle torstaina, kisan ollessa lauantaina. Ehdimme perjantaina tutustumaan ympäristöön ja ajelimme Madonna del Sasson kirkolle, josta reittikin meni noin 37,5km kohdalla. Saatiin upeita kuvia auringon paistaessa. Itse kisapäivä oli hieman sateinen ja sumuinen.

dav

Maisema kisaa edeltävältä päivältä Madonna del Sassolta noin 37,5km kohdalta

 

 

Varusteet ja energia

Edellisenä päivänä haimme lähtönumerot ja kävimme varustetarkistuksessa viereisellä koululla. Yllätys oli, että varusteet todellakin tarkistettiin järjestäjän toimesta huolella. Pakkaaminen oli ollut helppoa, sillä järjestäjien sivuilla oli selkeät ohjeet mitä tulisi olla mukana.  Kaikki tarvittava löytyi otsalampuista ensiapupakkaukseen. Sain ainoastaan huomautuksen, että mukana tulisi olla myös yli polven peittävät housut.

Lähtöaamu valkeni sateisena ja pohdin vedenpitävän takin päälle pukemista, mutta päädyin kuitenkin T-paitaan ja irtohihoihin. Jalassa polveen asti ulottuvat trikoot, kompressiosäärystimet ja Sarvan Amas kengät.

Olin pitkään pohtinut, että lähdenkö matkaan sauvojen kanssa vai ilman. Sain sauvat lainaksi lähtöviikon maanantaina, mutta en ehtinyt niitä kokeilemaan. Sen verran katsoin että osasin sauvat nopeasti kasata. Päätin ottaa sauvat mukaan ja se osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Meno rytmitti tunkkausta ja antoi tukea alaspäin mentäessä pahimmissa paikoissa. Selässä minulla keikkui Salomonin advanced skin 12l juoksureppu.

Energiansaantia olin pohtinut pari viikkoa ennen lähtöä, lähinnä pelännyt että entä jos nälkä iskee. Pakkasin mukaan kaikkea mitä nyt ajattelin pystyväni syömään. Geelejä, energiapatukoita, pähkinöitä, geelikarkkeja, karkkia sekä vettä ja High5 4:1 urheilujuomaa, johon oli sekoitettu BCAA:ta.

Matkan aikana energian nauttimistaktiikka oli sama kuin aina ennenkin pidemmällä matkalla: 20 minuutin välein jotakin energiaa ja nestettä. Pelkästään ensimmäisen kahden tunnin aikana olin nauttinut kuusi kappaletta energiageelejä. Olin tyhjentänyt geelit pehmeään pulloon, joka teki energian imuroinnista matkan aikana helppoa. Kaikki matkan aikana nautittu energia imeytyi erittäin hyvin. Se tässä ultramatkan teossa on muuten erittäin mukavaa, että voi siinä taapertaessaan viihdyttää itseään pohtimalla että mitäs seuraavaksi söisi.

Ehdin juuri lähtöä edeltävänä päivänä saada käyttöön uuden Suunnon Spartan Sportin, mutta en ehtinyt muuttamaan mitään asetuksia tai tutustumaan kelloon paremmin. Ainoastaan latasin akun täyteen ja opettelin mistä nappulasta kello menee päälle/pois. Halusin kuitenkin Spartanin mukaan seikkailuun ja käytin kisassa kahta kelloa.  Ambit3 Sport näytti kilometrejä 59,5km ja Spartan Sport 60km. Ensivaikutelma Spartanista on kaunis, ranteeseen hyvin istuva laite. Automaattikilometri piippaus kuuluu paremmin kuin Ambitissa. Kosketusnäytön kanssa toimiminen vaatii hieman opettelua. Tutustuminen laitteeseen on kovin alkuvaiheessa, joten jatkan siitä myöhemmin.

Matkalla

Lähdössä jäin takariviin ja toivottelin reissukaverilleni Maijulle tsempit. Matkaa tehtäisiin erikseen, mutta maalissa aikanaan nähtäisiin. Matkaan lähdettiin ja luonnollisesti heti ylämäkeen. Ensimmäiset reilut kaksi tuntia Alpe Camascan huoltopisteelle oli hyvin nousupainotteista. Reippaasti sauvakävellen mentiin ja aina kun tuli vähän tasaista tai alamäkeen niin hölkällä eteenpäin. Nautin suunnattomasti matkan teosta alusta saakka ja katselin ympäristöä sekä mietiskelin välillä syntyjä syviä. Meditaatiota parhaimmillaan.

received_10154563556917357

Lähdöstä suoraan ylämäkeen.

Keli oli ylhäällä sateinen, sumuinen ja viileä, joten en ennakkosuunnitelmista huolimatta jäänyt kuvia ottamaan. Olin tunkenut puhelimen etutaskusta repun taakse kastumisen pelossa, vaikka puhelin muovipussissa olikin. Sain kuitenkin Maijulta yhden kuvan korkeimmilta kohdilta. Reitillä noustiin noin 1600 metrin korkeuteen Monte Crocen  huipulle.

received_669310809908784

Ainoat hieman haastavat hetket olivat noin puolen välin kieppeillä kun olin laittanut oikean jalan kengän hieman liian tiukalle ja kenkä painoi nilkkaa. Tätä pysähdyin muutaman kerran korjaamaan ennen kuin sain kengät kunnolla istumaan nilkan kohdalta. Toinen haaste oli nälkä. Vaikka koko ajan puputin jotakin, niin energia tuntui loppuvan. Tämän sain korjattua kun Arolan ja Boleton pisteillä söin hieman enemmän. Huoltopisteillä oli helppo kahmia järjestäjien todella hyvästä valikoimasta pähkinöitä, hedelmiä, mehua, keksejä jne. Saatavilla olisi ollut myös pastaa, keittoa, juustoja ja makkaraa, mutta jotenkin en kokenut tätä houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

Pysyin suunnitelmassani ja nappasin ainoan kofeiinia sisältävän geelin reilun 40km jälkeen. Geeli tuntui menevän ”suoraan suoneen” ja sitten lähti rokki soimaan. Vauhti kiihtyi selvästi ja jostain puskista se kilpailuvietti iski pintaan. Aina kun näin keikkuvan ponnarin alkoi jalka nousta rivakammin.  Saavutin muistaakseni Arola – Grassona välillä ainakin kolme naista. Sijoituksesta ei ollut mitään hajua. Alamäki osuuksilla alkoivat etureidet polttelemaan, mutta muuten meno oli mukavaa. Juoksuklubin treenikaverin Miran kadotin lähdössä ja alkuvauhtini oli leppoisampi, joten saavutin hänet vasta noin kolme kilometriä ennen maalia. Lopun 2 kilometriä tulin reipasta vauhtia maaliin ollen naisten sarjan 4. Nappasimme siis Mira kanssa viimeiset palkintosijat 4 ja 5. Palkinnot olivat hyvin urheilulliset: kuohuviiniä, olutta, juoksuhanskoja ja matkalatureita. Aikaa kului reilun työpäivän verran: 8 tuntia ja 39 minuuttia.

received_10154563577592357

Maaliin saapuminen

Olin todella tyytyväinen matkantekooni. Olin edennyt rauhassa hitaasti kiiruhtaen, mukavuusalueella nautiskellen. Keskisyke 142 (aerobinen kynnykseni on 147). Lopun kahden kilometrin reippaassa nousi toki ylemmäs.  Ensimmäisellä huoltopisteellä Alpe Camascalla olin kokonaistilastossa (miehet&naiset) sijalla 80 ja maalissa sijalla 34. Matkan tekoni oli ollut nousujohteista ja voimat oli jaettu hyvin.

Jalat olivat ehjät. Akillesjänteet eivät vaivanneet lainkaan.  Etureidet rasittuivat eniten ja lihaskipu loppui kokonaan vasta viidentenä päivänä. Alamäkijuoksuharjoittelun puutetta siis. Ainoa miinus kisan jälkeen oli että sain flunssan, joka nyt on onneksi jo loppumaan päin ja pääsen jatkamaan PK kauden harjoittelua.

Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja voin sitä lämpimästi suositella. Reittimerkinnät olivat selkeitä ja huoltopisteitä vähintäänkin riittävästi. Huoltopisteiden ruokatarjonta oli todella hyvä. Reitti on mukavan haastava ja vaihteleva. Ylhäällä kivikoissa ja jyrkänteillä täytyi edetä varovasti. Osassa kohtaa olivat ketjut, joista voi ottaa kiinni kammetessaan itseään ylöspäin. Vaihtelevuutta toivat myös pätkät, joissa juostiin pienien kylien läpi pitkin sokkeloisia kujia. Katsojia oli myös reitin varrella ja ihmiset olivat todella ystävällisiä sekä kannustavia. Jos kisapäivälle sattuu selkeä ja aurinkoinen keli näkyy upeat maisemat luonnollisesti paremmin.

Lopuksi

No mikä minusta tulee isona? Kyllähän minusta ultrajuoksija tulee. Ei maanteiden ultraaja, vaan kyllä ne kiinnostuksen kohteet ovat metsäpoluilla ja vuorilla. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, niin kauan kuin nopeusominaisuuksia riittää toteutan itseäni radalla ja maantiellä. Aikaa ultraamisen tulevaisuudessa on vaikka kuinka paljon.

Tunsin juostessani valtavaa onnellisuutta. Tunsin myös olevani etuoikeutettu, kun minulla on mahdollisuus tehdä tätä ja seikkailla tässä kauniissa ympäristössä. Tunsin myös suurta onnistumisen iloa siitä, että puolen vuoden aikana olen pystynyt toteuttamaan itseäni onnistuneesti 800m ratamatkasta aina 57 kilometrin polku-ultraan asti.

Mukavaa syksyn jatkoa!