Kuusi päivää ja kuusi yötä Kevolla

Posted by on Oct 10, 2018 in muut | Comments Off

Siirryin ylimenokaudelle viikolla 36. Tavoitteena oli vielä juosta tuon viikon lopussa SM viesteissä 4x800m ja 4x400m joukkueissa, mutta lukuisten sairastumisien seurauksena emme saaneet joukkuetta kasaan. Olin rehellisesti hyvin tyytyväinen, kun kisakausi päättyi. Takki oli tyhjä. Kisakaudesta oli jäänyt ristiriitaiset tunnelmat, mutta kirjoitan siitä erikseen myöhemmin. Sen verran voin paljastaa, että vaati yli sata kilometriä tunturimaisemaa rinkka selässä, että ajatus kirkastui ja motivaatio jatkaa kilpailuissa SM-tasolla palasi.

Vaellusreissu Kevolle oli jo lyöty lukkoon viime syksynä ja se oli ylimenokauden ehdoton kohokohta. Suunnittelemamme reitti lähti liikkeelle Sulaojalta sateisena lauantaiaamuna. Puhelin viikoksi kiinni, sometauko ja menoksi. Rinkan painaessa lähemmäs 20 kiloa, askel ei ollut niin rivakkaa kuin yleensä. Alkumatka oli melko helppoa maastoa ja polku kulki kahden järven halki kohti Ruktajärveä, jossa pidimme lounastauon. Ruktajärveltä suuntasimme Guivin reitille kohti Njavgoaivin tupaa, jossa majailimme ensimmäisen yön. Tuvasta jäi mieleen, että se oli vino: kun sisälle astui, lähdit vierimään rinkka selässä alamäkeen. Jos olisi laittanut pallon lattialle se olisi heti vierähtänyt toiseen päätyyn. Ensimmäisen päivän matkaksi kertyi noin 18 kilometriä ja rinkan paino tuntui kropassa.

Tänä ensimmäisenä vaelluspäivänä ja jossain määrin vielä toisenakin, tunsin valtavaa levottomuutta ennen kuin tunturimaisemat ja hiljaisuus rauhoittivat mielen. Kaikki turha riisuuntui hiljalleen mielestä pois. Parasta vaeltamisessa on juurikin se, että ihminen palaa perusasioiden äärelle. Ruoka, lepo, lämpimänä pysyminen ja liike. Päivärutiinit ovat yksinkertaisia. Jälleen kerran voin todeta, että elämme normaaliarjessa liian monimutkaisessa ja liikaa ärsykkeitä sisältävässä maailmassa.

Toisen päivän matka oli rinkkojen kanssa lyhyt, vain 7,5 kilometriä. En ollut koskaan nukkunut kammissa ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus. Olimme ajoissa perillä ja hyvissä voimin, joten päätimme valloittaa noin kolmen kilometrin päässä olevan tunturin. Kartassa tunturilla ei ollut nimeä. Voi kuinka kepeältä tuntui askel ilman rinkkaa, kun sauvoimme tunturin laelle!

Akukammiin saimme seuraa seuraavaksi yöksi myös parista muusta vaeltajasta. Kaiken kaikkiaan muita vaeltajia oli aika paljon liikkeellä, vaikka ehkä paras ruska-aika oli jo mennyt, kun elettiin syyskuun viimeistä viikkoa.

received_1772786806167162

Kanjonia kohti

Akukammista jatkoimme kolmantena päivänä kohti Guivia. Rinkan kanssa päivämatka oli jälleen maltillinen 10 kilometriä. Tämän lisäksi kävimme huiputtamassa Guivitunturin, josta kertyi ilman rinkkoja kahdeksan lisäkilometriä. Tunturin alla ja päällä tuuli. Paljon. Mutta maisemat olivat huikeat. Päädyimme nukkumaan telttaan, kun Guivin tuvassa oli ilmoitus sisäilmaongelmasta. Emme varsinaisesti mitään huomanneet, mutta päätimme kuitenkin mennä ulos telttaan, jotta samaa reittiä kulkenut miesjoukkio pääsi sisälle vietettyään edellisen yön ulkona osa hieman liian hepposissa kamppeissa. Koko teltta tärisi ja väpätti tuulessa. Illalla ilma alkoi painua pakkasen puolelle. Pohdin illalla nukkumaan mennessä, että onkohan aamulla lumi maassa. Olihan se ja -7 astetta pakkasta. En varsinaisesti yöllä palellut ihan aamuyön tunteja lukuun ottamatta, jolloin tunsin yläkropassa pientä viileyttä. Kiitos hyvien varusteiden ja sen että olin kokonaan pussin sisällä siten että jätin vain pienen ilma-aukon. Ulkoapäin katsottaessa ei voinut olla varma kummin päin tuo tuolla makaa.

received_1032970200210368

Guivin huipulla

Kaikkein vaikeinta oli jättää aamulla lämmin makuupussi ja lähteä ulos kylmään maailmaan. Nopeasti sitä lämpeni, kun ryhtyi aamutoimiin ja aamupuurot söimme sisällä tuvassa. Aamu oli kaunis ja aurinkoinen sekä yllätys: tuulinen. Päivän etappi oli alas tunturilta takaisin Kevon reitille ja Fiellun putoukselle. Reitti oli aluksi samaa helppoa tunturimaisemaa 10 kilometriä, jonka jälkeen alkoi nousua ja laskua kohti kanjonia kolmen kilometrin verran. Esimakua tulevista päivistä vaativine nousuineen ja laskuineen.

received_1115874171908445

Fiellun putous

Putous oli upea. Fiellulla oli runsaasti hyviä telttapaikkoja ja oli hieman jopa valinnan vaikeutta. Laitoimme teltan pystyyn ja valmistimme lounaan. Päivän toisena retkenä oli ilman rinkkoja köpöttely kanjonin suulle kuusi kilometriä suuntaansa. Varsinainen vaellusreittimme jatkuisi toiseen suuntaan kohti Kenesjärveä, mutta Kanjonin suu on yksi reitin parhaimmista nähtävyyksistä. Sen verran aikaa oli vierähtänyt, että laskeskelimme saapuvamme takaisin telttapaikalle pimeässä. Päiväreput selkään, lamput matkaan ja menoksi. Tässä kohtaa reitillä oli myös ensimmäinen varsinainen kahlaamo heti Fiellulla. Ylityksestä selvisi käärimällä housun lahkeet. Ja kyllä, vesi oli kylmää. Mutta tuo oli vasta esimakua tulevista päivistä. Fiellulla kuulimme muilta retkeilijöiltä, että joku oli kuullut, että Kenesjärveä kohden kuljettaessa muilla kahlaamoilla oli ollut vyötäröön asti vettä.

Reissu kanjonin suulle oli mieleenpainuva ja maisemat hengästyttäviä, vaikka aurinko olikin mennyt pilveen ja sateli hieman vettä. Ehdimme kanjonin suulle valoisaan aikaan. Lamppu päässä seikkailu takaisin Fiellulle kahlaamoineen oli myös pirtsakka illan päätös ennen nukkumaan menoa. Päivän kilometrit olivat reissun pisimmät yhteensä 25 kilometriä.

received_261599227827212

Kanjonin suulla

Seuraava aamu valkeni taas aurinkoisena. Emme pitäneet kiirettä lähdön kanssa vaan lähdimme liikkeelle vasta kello 11 maissa. Päiväetappi pitäisi sisällään 14 kilometriä ja kaksi kahlaamoa.

Nyt reitti muuttui vaativammaksi sen kulkiessa ylös alas kanjonin laitaa. Söimme hyvän lounaan ennen päivän kahlaamokoitoksia. Ensimmäinen oli minulle reitin pahin. Matka ei ollut pitkä, ehkä 20 metriä, mutta virtausta oli riittämiin. Enää ei riittänyt, että riisui kengät, vaan vesi nousi sen verran korkealle, että myös housut oli sullottava rinkkaan. Ylitys tapahtuu siis crocsit jalassa ja rinkka selässä pitäen kiinni vaijerissa roikkuvasta kiskoilla kulkevasta narusta. Kun on virtausta, painoa selässä ja tapahtuu horjahdus liikerata ei korjaannu samalla tavalla kuin ilman raskasta painoa. Ainoa keino on pitää kiinni narusta ja keikkua narun nokassa, sillä jos päästät irti, kaadut ja kastut varmasti. Mukava lisäelementti on kylmä vesi, joka vie jalkaterät aika tunnottomaksi. Hitaasti ja horjuen selvisin vastarannalle. Jalkojen kuivaus ja kolmen kilometrin köpöttely seuraavalle kahlaamolle. Toinen kerta oli helpompi, enemmän vettä ja pidempi matka mutta vähemmän virtausta.

received_234440160754853

Yksi kahlaamoista

Samaan suuntaan ei ollut ruuhkaa. Kaikki muut kahta tsekkiläistä naista lukuun ottamatta olivat jatkaneet Guivi-Kevon ympyräreitillä. Näillä naisilla oli kiinnostava tarina. Olimme tavanneet heidät jo Fiellulla, mutta nukkuessamme Kamajoen jälkeen sijaitsevassa kodassa ryhdyimme juttelemaan enemmän. He olivat saapuneet Suomeen kesäkuussa. He olivat kävelleet Kevolle Joensuusta. Aivan. Luit oikein. Kävelleet. Tähän mennessä noin 1500 kilometriä. Jostakin se ajatus oli vain lähtenyt. Naiset olivat kävelleet Kansallispuistoja ja Suomen hyvää polkureitistöä hyödyntäen. Heillä oli matkaa jäljellä Kevon lisäksi Kaldoaivin erämaan halki Nuorgamiin, jossa oli reitin päätepiste. Äärimmäisen kiehtovaa. Kyselimme reitityksestä, rinkanpainosta ja ruokahuollosta. Karttana toimi kännykkään ladattu sovellus, johon oli pystynyt tekemään reitityksen valmiiksi. Ruokaa he varasivat noin viikoksi kerrallaan.

Juttelimme illan Suomalaisesta ruoasta ja eri kansallispuistoista. Aamulla matkamme jatkui samaan suuntaan meillä ollessa reissun viimeinen pidempi etappi 16,5 kilometriä. Matka taittui vaihtelevaa maastoa pitkin kohti kanjonin pohjaa ja viimeistä kahlaamoa. Matkalla vietimme auringonpaisteessa lounastaukoa ihaillen taakse jäävää kanjonia. Alkoi iskeä jo pieni haikeus. Kuuden päivän ja kuuden yön vaellus oli loppupuolella. Viimeinen kahlaamo oli pisin ja syvin, mutta minulle helpoin koska virtausta ei ollut paljoa.

Viimeisen yön vietimme teltassa ja yöllä oli jälleen pakkasta. Sami oli kovasti toivonut pääsevänsä painimaan karhun kanssa reissumme aikana, mutta sai tyytyä yöllä hätyyttelemään sisä- ja ulkoteltan välissä juoksevaa tunturisopulia joka oli käynyt nakertamassa reiän roskapussiin. Samaan aikaan minä vain nukuin.

dav

Viimeisenä aamuna herätessä oli järvi jäässä ja lunta sateli

Aamupäivällä kävelimme viimeiset 2,5 kilometriä Kenesjärvelle Inarin tien varteen. Sieltä hyppäsimme Inariin menevään Bussiin, siihen ainoaan kerran päivässä kulkevaan. Bussissa törmäsimme vielä kerran tsekkiläisiin naisiin, jotka olivat aamutuimaan liftanneet Utsjoelle hakemaan ruokatäydennystä. Tunsin pienen kateuden pistoksen heidän jäädessään bussista suuntana Kaldoaivin erämaa ja Nuorgam. Meidän suuntana oli Inari, hotelli, sauna ja ruoka oikealta lautaselta. Oli aika avata puhelin, mutta en laittanut siihen vielä ääntä.