Järjestelmällisellä tekemisellä tuloksiin – Katariinan tarina

Posted by on Mar 1, 2019 in Asiakaskertomukset, muut | Comments Off

Asiakastarinat jatkuvat. Seuraavaksi 35- vuotias Katariina kertoo omasta kokemuksestaan. Aiemman tarinan Ninasta voit lukea täältä.

Katariina:Otin Minnan yhteyttä lokakuussa 2018, koska mielessä oli jo pitkään kypsynyt tarve muutokselle, jonka osana näin itseni kirmailemassa vihreillä metsäpoluilla. Olin yrittänyt juoksuharrastuksen aloittamista jo useampana vuotena, mutta treenit keskeytyivät toistuviin flunssakausiin. Oli aika pyytää ammattilaisen apua, kun mieli oli valmis hitaaseen, mutta kestävään muutokseen.

Minna:Katariinassa korostui heti alusta alkaen motivaatio kestävään muutokseen, tämä ilahdutti ja toi fiiliksen, että nyt ollaan samalla aaltopituudella. Hyvin usein vieläkin törmään valmennusta käsittelevissä keskusteluissa ajatusmalleihin, joissa etsitään pikaratkaisua, kitudieettejä ja ajattelua leimaa kiire suorittaa suorittamisen takia. Katariina oli selvästi pohtinut asioita paljon ja hänessä oli kasvanut ajatus, että nyt tehdään pysyviä muutoksia.

Katariina:Hyvinvointivalmennuksen alussa tehtiin Firstbeat-mittaus, joka realisoi hyvin senhetkisen elämänrytmin kiireineen. Erityisesti huomio kiinnittyi unen määrään: palauttava unirytmi alkoi vasta noin pari tuntia nukahtamisen jälkeen. Tämä sai pyrkimään entistä pidempään, jopa 8 tunnin uniaikaan. Lisäksi tiedostin, että työpäiviin pitäisi sisällyttää palauttavia hetkiä.

Minna:Firstbeat-mittaus antaa todella paljon hyödyllistä tietoa stressistä, palautumisesta ja unesta. Katariina imi kaiken analyysin tarjoaman tiedon ja ryhtyi heti toimenpiteisiin. Mittauksesta saadun tiedon lisäksi tulee olla valmius pohtia ja tehdä tarvittavia muutoksia, joilla parannetaan omaa hyvinvointia. Suosittelen mittausta kaikille. On paljon mielekkäämpää hoitaa terveyttä, kuin sairautta. Aktiivikuntoilijat mielellään testauttavat juoksuvauhtejaan laktaattitesteillä, mutta nostaisin tämän mittauksen tärkeämmäksi kuin laktaattitestaus. Stressin, unen ja palautumisen tasapaino luo perustan sille, että ylipäätään voidaan harjoitella ja sitä kautta kehittyä. Lisää tietoa Firstbeat mittauksesta täältä.

Katariina:Ensimmäisten kuukausien treenit tuntuivat maltillisilta, eikä treenimäärässä tapahtunut suurta muutosta aiempaan totuttuun. Tutut ratsastus ja retkiluistelu pysyivät ohjelmassa, rinnalle tuli kuntosalitreeniä ja kävelylenkkejä. Lisäksi juoksu- ja kuntosalitreenit Minnan kanssa noin kahden viikon välein, joissa harjoiteltiin tekniikkaa, spurttailtiin ja tehtiin erilaisia juoksuharjoituksia. Syksyn vaelluksella hankittu pieni rasitusvamma piti treenimäärän alkuinnostuksen huumassa fiksusti aisoissa ja muistutti panostamaan kehonhuoltoon ja venyttelyyn. Polvivaivasta päästiin 3 kk jälkeen eroon. Kunto kuitenkin kohosi kuin varkain niin, että jo helmikuun alkupuolella pystyin hölkkäämään pk-sykealueella. Huomasin, että jaksan selvästi pidempään matalalla sykkeellä tehdyissä pitkissä treeneissä eikä treenien jälkeen tule enää sellaista väsymystä kuin monesti ennen. Jalkoihin oli myös tullut voimaa. Hämmästyttävää, mutta toistuvat valinnat ja säännöllinen tekeminen tuottavat tulosta! Eikä takana ole vasta kuin nelisen kuukautta säännöllistä harjoittelua. Pitkät kävely-hölkkälenkit matalalla sykkeellä ovat tulleet osaksi viikonloppuja ja ymmärrän nyt, että ennen olen harjoitellut aivan liian korkealla sykkeellä, mikä on johtanut ylirasitukseen ja altistanut sairastumisille.

cof

Katariina juoksuharjoituksissa

Minna: Katariinan tahti omaksua uudet tavat toimia ja toteuttaa treeniä, ruokailua sekä lepoa säntillisesti on ollut huikea. Kyse ei ole ollut siitä, että treenataan kovaa ja korkealta, vaan pikemminkin säännöllisesti ja maltilla. Väsyneellä kropalla ei tehdä muuta kuin nukutaan, palautuneella ja terveellä kropalla opitaan ja kehitytään.

Katariina:Kuluneiden neljän kuukauden aikana on tapahtunut valtavasti positiivisia muutoksia. Yleinen jaksaminen on parantunut eikä tarvetta iltapäivän nokosille ole enää ollut, kuten joskus aiemmin. Ennen päätä särki monta kertaa viikossa ja erityisesti kovemman treenin jälkeen migreeni saattoi laueta. Näitä ei ole ollut enää. Ruokavaliomuutokset ovat olleet maltillisia ja ne on tehty omia mieltymyksiä kuunnellen. Hiilihydraattien määrää lisättiin tuntuvasti ja tuntuu, että sillä on ollut myönteinen vaikutus sekä jaksamiseen että palautumiseen. Olen myös pysynyt terveenä: koko valmennuksen aikana oli vain yksi flunssa heti alussa, ei mitään muuta. Tuntuu siltä, että olen vihdoin selättänyt vuosia kestäneen flunssakierteen. Olemus on myös sutjakoitunut mukavasti muutaman kilon verran.

Minna: Vaikutus on ollut todella positiivinen, kun ruokavalioon on tehty muutoksia pikkuhiljaa ja balanssia hakemalla. Katariina on käyttänyt apuna ruokapäiväkirjaa, joka on helppo täyttää ja jota on helppo seurata. Yksi tärkeimmistä edistymisen mittareista on ollut terveenä pysyminen, joka luonnollisesti on mahdollistanut hyvän harjoittelun.

Katariina:Treenaamisessa koukuttaa kehittyminen. Kuinka ohjelman vaihtuessa liikkeet tuntuvat aluksia raskailta mutta jonkin ajan kuluttua kaikki vain napsahtaa kohdilleen ja siirtyy seuraavalle tasolle. Valmennuksen suola ovat juoksutreenit Minnan kanssa, sillä niissä pääsee testaamaan, miten kroppa reagoi erilaisiin juoksuharjoituksiin. Kun ei ole aiemmin tekniikkatreenejä tehnyt, niin joka kerta oppii jotain uutta ja hauskaa. Juoksussa ensisijainen tavoitteeni on luoda hyvä peruskuntopohja, pysyä terveenä ja pystyä keväällä juoksemaan kymppi kevyesti pk-sykealueella. Haaveilen polkujuoksusta ja ehkä tavoitteena voisi olla myöhemmin juosta puolikas. Tavoitteeksi lokakuun alussa olin myös kirjannut kuuden kuukauden valmennusjaksolle ’’pystyä tekemään 10 punnerrusta’’. Tällä hetkellä menee jo 3 x 6 punnerrusta, lähes nollasta lähdettiin :)

Hämmästelen edelleen sitä, kuinka nopeasti järkevällä tekemisellä on saatu isoja muutoksia aikaan hyvin lyhyessä ajassa sekä hyvinvoinnissa että juoksemisessa. Lämmin suositus valmennusta harkitseville!

Minna:Valmentajaa koukuttaa työssään usein samat asiat. Asiakkaan kehittyminen! Ai että, sitä päivän päätteeksi taputtaa itseään olkapäälle todetakseen, että ai hitto miten hienoa, että asiakas on mennyt eteenpäin. Tämä työ on kuuntelua, kysymistä, kannustamista, argumentointia ja erilaisten lähestymiskulmien pohdintaa. Ehkäpä juuri siitä syystä tämä on hieno ammatti!