Huonoa, mutta pilkahdus myös hyvää

Posted by on Apr 11, 2016 in muut | Comments Off

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, olin jo jossakin vaiheessa luopumassa Rotterdamin maratonin juoksemisesta. Päädyin kuitenkin matkaan lähtemään ja kokeilemaan missä mennään. Lopputuloksena oli, että ei mennä oikein missään. Ojanpohjalla korkeintaan. Se on aika karua huomata, että vuosi on tehty töitä ja lopputulos on tässä. Se tunne, sen voi ymmärtää vain jos lajia harrastaa.

Tiesin, että ennätyskunnossa ei olla missään nimessä mutta että edes siihen kolmeen tuntiin. Ei oltu siinäkään. Osui kaikki huonot tähdet vielä juoksupäivälle: huono fiilis, huonosti nukutut yöt ja huono kunto. Yksi mikä oli hyvä, ellei jopa täydellinen, oli sää. Oli lähes tyyntä ja aurinko paistoi.

Lähdin liikkeelle yrittäen pitää juoksutuntuman rentona, mutta oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa selvää että tästä ei tule mitään. Olo oli todella uupunut ja raskas. Koska reitti oli minulle tuttu, tiesin missä vaiheessa reitiltä kannattaa hypätä pois, jotta on lyhyt matka hotellille. Minulla oli reilu 27 kilometriä aikaa ajatella, että kumpi ottaa päähän vähemmän: huono aika vai se että keskeytän ja teen tästä hyytyvävauhtisen VK pitkiksen loppuverkalla? Valitsin jälkimmäisen: en halua lähteä koittamaan konttaanko maaliin ja lyhempi palautumisaika antaa mahdollisuuden palata harjoittelun pariin nopeammin. En saa myöskään mitään kiksejä maratonin läpi juoksusta, en keräile maratoneja. Olen juossut niitä jo tarpeeksi monta todistaakseni itselleni että jaksan juosta 42,2 kilometriä.

Kuulostaa ehkäpä typerältä, mutta lukeudun joukkoon ”ennätysnarkkarit”. Maantiellä juostujen maratonien motivaattori tänä päivänä on vain ja ainoastaan minulle ennätysten parantaminen. Poluilla tilanne on toinen, siellä motivoi ympäristö ja matkan teko itsessään.

Toki ymmärrän sen että eihän kolmosella alkava maratonaika ole huono, eihän se yleisesti olekaan. Sehän on hirmuisen hyvä, mutta minulle itselleni omana suorituksenani se ei ole hyvä tai edes tyydyttävä. Haluan korostaa, että arvostan kaikkia jotka maratonin mittaisen matkan taivaltavat tai ylipäätään liikuntaa harrastavat, sillä se kertoo siitä että ihmisellä on jokin intohimo ja itsestä halutaan pitää huolta. Tavoitteet ovat kuitenkin aina jokaisen henkilökohtaisia haaveita ja niitä tulee kunnioittaa, niihin tulee kannustaa, olkoon ne sitten sohvalta ylös ja kävelylle tai maraton läpi tai maraton kolmeen tuntiin.

dav

Juoksun jälkeen. Säästyi hei geelejäkin :) Muita kuvia ei sitten olekaan, yksi fiilistä kuvaava piirros olisi mutta en kehtaa julkaista.

Mutta hei, se valopilkku tällä reissulla tai oikeastaan iso aurinko! Valmennettavani Petro! Taas paransi aikaansa, vaikka ei ollut helppo matka. Otteita tekstiviestikirjeenvaihdosta maran jälkeen (sisältää rumia sanoja):

Petro: ”Viipuri on menetetty. Otin ahneena hörppyhuulena geelin, veden ja urheilujuoman 25km kohdalla ja sit yrjösin ne Erasmysbruggen jälkeen vauhdissa niin hienossa kaaressa….”

Minna: ”Nii-in ja sä juoksit silti enkan. Etkä keskeyttänyt vaikka tuli yrjö. Hyvin on perkelettä sinuun valettu! Vaikka oma juoksuni olikin tänään paska”

Petro: ”Oot silti mun sankarivalmentaja ja esimerkkiurheilija. Helvetin hienoa tehdä tätä yhdessä”

Tässä kohtaa tuli kyynel. Ei lisättävää.

Päätös että lähdin matkaan, oli oikea ja päätös että keskeytin, oli oikea. Lähiaikoina kaivan reittiä ojanpohjalta ylöspäin ja aion pyrkiä vielä joku päivä olemaan #tikiskutiikeri, vaikka jo hetken pohdin lajin vaihtoa hölkkäillessäni pitkin Rotterdamin katuja. Pohdin mm. siirtymistä twerkkaukseen, savikiekkojen ammuntaan tai pitsinnypläykseen.

Aurinkoista viikkoa! Ei ole pimeyttä, on vain valon puutetta.