Harjoitusohjelmassa lukee: LEPO

Posted by on Sep 7, 2015 in Harjoittelu | Comments Off

Jos onnellisuus oli päällimmäinen tunne Tunturinmaratonin jälkeen, niin lauantain Nuuksio Classicin jälkeen päällimmäinen tunne oli tarve levätä.

Oi että, se on kuulkaas hieno tunne kun kaksi kilometriä juostuaan havaitsee että jalat ovat tänään aivan tyhjät ja vatsakin meinaa kääntyä väärin päin. Eihän tätä ole tässä kun 40 kilometriä jäljellä. Siinä tulee äitiä ikävä.

Lauantaina matka eteni märässä kelissä. Vettä sateli aika ajoin. Alussa oli tunkua poluilla, mutta rivit alkoivat onneksi harveta matkan edetessä. Alkukilometreillä sijoitukseni vaihteli 3 ja 5 välillä. Vaikka matka oli kokonaisuudessaan tuskaisa, niin valopilkkuina oli se, että en sortunut missään vaiheessa tyttömäiseen hätäilyyn vaan nakuttelin omaa tahtiani. Toinen pieni edistys on tapahtunut tekniikassa: uskallan tykittää vaikeammatkin pätkät reippaammin. Luotin Sarvan Amakseen kuin vuoreen ja kenkä piti loistavasti.

Piristävin osuus oli Swing Hillin nousu, jossa oli paljon tuttuja ja tuntemattomia kannustamassa. Näin silloin jo kolmanneksi tulleen venäläisen juoksevan Swing Hillin mäkeä ylös, itse nakuttelin reippaasti kävellen ja täytin ylhäällä juomapullon. Jotenkin siinä sitten kävi niin että kilpailuhenki heräsi ja jaksoin lähteä yrittämään kakkospaikkaa. Sain Zhannan kiinni ja jossakin puolen välin ja 26 kilometrin välillä paikat taisivat vaihtua pariinkin kertaan, koska minä kävelin ylämäet ja hän juoksi. EA paikan ja toisen huoltopisteen välissä oli pätkä helppoa hiekkatiejuoksua. Siinä päätin sitten hyödyntää vahvuuteni tasaisen lanaajana ja lähdin nakuttamaan hieman reippaammin. Kun siirryttiin takaisin polulle, ajattelin että nyt taas osat vaihtuu kun kävelen mäet. Yllätyin, kun eivät enää vaihtuneetkaan.

Myöhemmin tosin kuulin, että kyseessä oli Zhannan valmistava treeni MM-kisoihin ja hän juoksi rauhallisesti. Ja myöhemmin kun selasin kilometriaikoja, en ihan kyllä paikallistanut että missä kohtaa olen edes jollakin asteella juossut reippaasti. Mutta se tuntui reippaalta ja ratkaisu tuli. Sama se millä vauhdilla. Loppumatka menikin sitten hokiessa, että minä niin lepään kun täältä pois pääsen.

11880237_494816227358244_1288813730_n

Viimeisellä kilometrillä väsynyt taapertaja. Juoksuasento: joo ei ole ihan priimaa. Kuvan otti kaverini Maiju.

FbTT0PS77kiLWic_ZQ5xMyw1DFgLJ3GCVDQFVaDZI5Y,iCGcwsUPW2aWH2G_cSZj7pthmJ0mE5RQwKPkUnKL3jE,dHbtqeK8RFfadBXKD70M-e4CClKXZgZAWipeF7CuPeA

Mää niin pääsin maaliin! Kuva: Kari Koskinen

 

Nyt se on siis peiliin katsomisen paikka. Ei ole syyttäminen ketään muuta kuin itseään, että lepopäivät ovat olleet vähissä ja en ollut herkistellyt yhtään. En edes kehtaa kertoa kuinka monta täyttä lepopäivää olin pitänyt Tunturimaratonin ja Nuuksio Classicin välissä. Mahdollisuus lepoon olisi kyllä ollut.

Ei malttanut. Palauduin mielestäni nopeasti ja sain tehtyä muutamia oikein hyviä kehittäviä harjoituksia. Lisäksi kelit olivat elokuun alussa niin kivat, että oli mukava käydä iltaisin vielä harjoittelemassa märkkäriuintia. Toki olihan suurin osa treenistä kevyttä menoa kuten työmatkapyöräilyä ja uintini on edelleen uiskentelua. Ai niin, tehtiin me siinä porukalla yksi sunnuntai-ilta triathlon treenikin. Oli tosi kivaa!

Harjoittelua suunniteltaessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon kokonaisuus. Elimistöä ei kuormita pelkästään treeni, vaan myös muut arkiset asiat: miten nukkuu ja syö, onko huolia ja murheita, kuinka paljon tekee töitä ja tunteeko stressiä. Lisäksi kunto kasvaa levossa. Muistan kyllä näistä asioista aina paasata asiakkailleni, mutta ei ole näemmä suutarin lapsella kenkiä.

Toinen merkittävä syy siihen miksi riittävä lepo ei tullut ihan heti mieleen, oli oma suhtautuminen näihin polkujuoksukokeiluihin. Olin enemmän ajatellut suunnittelevani nämä osaksi harjoittelua ja vaihteluksi maanteille. Olin ajatuksissani jossakin muualla kuin kisakaudella, mutta käytännössä vedin polla punaisena ja nasta laudassa. Molemmilla kerroilla olen innostunut kisailemaan kakkospaikasta ihan tosissani. Lauantaina en jäänyt edes ykköstilasta kuin reilun kolmen minuutin päähän. Että semmosta leppoisaa lenkkeilyä.

Kahden polkumaratonin perusteella täytyy todeta, että lajista kyllä tykkään vaikka nyt olikin meno vaikeaa. Nyt alan jo tosissaan innostumaan kisailusta, sillä olen kokonaispisteissä sijalla 4. ja Kolin Vaarojen maraton juostaan 4 viikon kuluttua. Realistiset mahdollisuudet kokonaispisteissä ovat sijalle 2 tai 3. Mutta ensin levätään, ei tarvitse muuten kahta kertaa käskeä. Löysin itseni myös viime viikolla katselemassa videoita ulkomaan trail-kisoista. Onko lajini vaihtumassa? Ei, se on entisestään monipuolistumassa.

P1900858

Kuva illan palkintojen jaosta: minä vasemmalla, Jaana keskellä ja Zhanna oikealla. Kuvan otti Juhani Keski-Rahkonen.