Niin siis mitä? No, siis elämäntaidon valmennusta.  Etkö sä osaa elää vai?

Edellä mainittuihin kysymyksiin olen päässyt vastaamaan muutaman kerran syksyn ja talven aikana.

Nyt kun talvi on kääntynyt kevääseen ja blogi on ollut hiljainen, on aika paljastaa mistä oikeastaan on kyse.

Olen toiminut kokopäiväisesti valmentajana oman firmani kautta kohta viisi vuotta. Lähdin liikkeelle sillä minkä osaan parhaiten eli juoksemisen ja sen valmentamisen. Koko ajan takaraivossa oli ajatus, että tämä ei riitä minulle, eikä se riitä asiakkaille. Aiemassa elämässäni ehdin toimia kahdeksan vuoden ajan HR tehtävissä monipuolisissa rooleissa.  Kokoajan oli halu oppia uutta ja halu päästä käyttämään laajasti jo oppimaansa sekä ennen kaikkea päästä työskentelemään omien arvojensa mukaisessa työssä.

Valmennustyössä koen olevani juurikin arvojeni mukaisessa tehtävässä: auttamassa, edistämässä ihmisten terveyttä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Haluan auttaa ennalta ehkäisemään elintapasairauksia, työuupumusta ja ennenaikaista työelämästä poisjäämistä.

Valmennustyö on paljon muuta kuin ihmisten liikuttamista ja harjoitusohjelmien laadintaa. Se on kokonaisvaltaista mielen- ja fysiikan valmennustyötä ja siihen elämäntaidon valmennuskoulutus tarjosi erinomaiset työkalut. Koulutus kulkee myös nimellä Life Coaching. Valitsin koulutusorganisaatioksi Namasten, joka on alan uranuurtaja Suomessa. Koulutus oli 7 kk mittainen sisältäen 20 lähiopetuspäivää ja 52 tuntia harjoitusvalmennuksia. Mikään koulutus ei tee ketään valmiiksi, mutta koulutus antoi eväät lähteä työstämään oppimaansa ja antoi kipinän oppia lisää. Mainittakoon vielä, että kysymyksessä ei ole oikotie psykologiksi tai terapeutiksi, he ovat oma arvokas ammattikuntansa jotka käyvät oman koulutuksensa. Tämä koulutus oli minulle ennen kaikkea lisäkoulutusta valmentamiseen.

Koulutus pohjautui tutkittuun tietoon ja positiivisen psykologian hyödyntämiseen. Koulutuksessa käsiteltiin konkreettisesti mm. seuraavia aihealueita: valmennuksen perusteet, tavoitteiden asettaminen, ajankäyttö, arvot, uskomukset ja vahvuudet, työelämävalmennus ja itsensä johtaminen.

En aluksi pitänyt nimestä elämäntaidon valmennus, enkä myöskään nimestä life coach. Molemmat kuulostivat ohuelta yläpilveltä ja lievältä hörhöilyltä, vaikka siitä ei ole kyse. Halusin myös käyttää muuta nimeä mutta en keksinyt parempaa, joten silloin minun on syytä tyytyä tähän. Kuitenkin lopulta kyseessä on: elämäntaidon valmennus.

Elämäntaidon valmennus on sitä miten positiivisen psykologian valossa opimme ajan hallintaa, arvojen mukaista elämää ja siitä kuinka opimme vuorovaikuttamaan ympäristön kanssa kuunnellen, kunnioittaen ja kysyen.  Elämäntaidon valmennus on sitä miten jokapäiväisessä arjessa ajoittaisen kiireen keskellä opimme pysähtymään ja hengittämään, ottamaan pienen hiljentymisen hetken ja jatkamaan rennompana sekä selkeällä mielellä eteenpäin.

Valmennus herättää yksinkertaisesti miettimään: kuinka tasapainoisesti elämäni onnenpyörä pyörii työelämässä ja muussa elämässä? Joskus niiden pohtiminen on myös kivuliasta ja toiset eivät edes halua niitä pohtia. Uskon silti vahvasti, että kun löytyy uskallus pysähtyä, löytää varmasti uusia puolia itsestään sekä saa työkaluja rakentaa hyvää elämää ja lisätä onnellisuutta.

Mihin olen itse saanut valmennuksesta apua? Ajanhallintaan, siitä miten rakennetaan tasapanoista elämää uusioperheessä, miten olla hyvä vanhempi ja miten selvitä läheisen kuolemasta sekä surutyöstä. Ei siis kovin pieniä asioita.

Namasten valmennuskoulutus tarjosi juuri hyvän perustan sille, että jatkossa valmennuksissa tulee olemaan entistä voimakkaammin mukana mentaalivalmennus ja siihen käytettävät työkalut.  Kiitos kaikille harjoitusvalmennettavilleni, jotka ovat olleet mukana oppimisprosessissani ja asiakkailleni joiden kanssa olen saanut viedä oppeja käytäntöön sekä kehittää valmennuspalveluita entistä paremmiksi. Ideanne ovat olleet todella tärkeitä! Kiitos. Työstän vielä hetken uusia valmennuspaketteja, ennen niiden avautumista ”suurelle yleisölle” 🙂