Blogi

Tänne kirjoittelen omasta juoksuharjoittelustani, kilpailuistani ja työstäni valmentajana.

10 vuotta

Posted by on Feb 19, 2016 in Harjoittelu, Kilpailut, muut | Comments Off

Miten tuo juokseminen näyttää noin helpolta? Miten voit pysyä tuossa jumppapallon päällä noin helposti?

Ei, minussa ei ole mitään sisäänrakennettua syntymälahjana saatua ominaisuutta jolla pysytään lankussa jumppapallon päällä tai juostaan maratonilla alle kolmen tunnin. Se on kaikki harjoittelun tulosta.

Viime syksynä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä kun juoksin ensimmäisen maratonini. Tein sen uteliaisuudesta ja siitä kuuluisasta itsensä voittamisen halusta. Vuonna 2005 aikaa kului 4 tuntia ja 18minuuttia. 10 vuotta myöhemmin aikaa kului 2 tuntia ja 53 minuuttia. Silloin 10 vuotta sitten ei tullut pieneen mieleenikään, että tästä oikeasti seuraisi jatkoa. Silloin vain ajattelin, että vitsit että on jalat kipeät. Kiipesin yksiöni parvisänkyyn nukkumaan ja en aamulla meinannut päästä sieltä alas.

En ole kirjannut alkuajoilta aikoja ylös. Löysin surffailun jälkeen juoksijalehden maratontilaston, josta kaikki maratonit löytyvät ja mukana näemmä myös viime kesän kaikki polkumarat .

(Lähde:www.juoksija-lehti.fi)

# tulos seura päivämäärä maraton ikäryhmä vk
1 4:37:32 Espoo 03/10/2015 Vaarojen (42 km) N35-39
2 4:06:07 Espoo 05/09/2015 Nuuksio Classic Trail (42km)
3 4:33:34 Espoon Tapioiden JK 08/08/2015 Pyhä Tunturi (42 km) N35-39
4 2:53:36 Espoo 12/04/2015 Rotterdam (42 km) N35-39
5 3:04:42 Espoon Tapioiden JK 18/10/2014 Kankaanpää (42 km) N35-39
6 2:58:10 Espoo 27/10/2013 Frankfurt (42 km) N23-34
7 2:59:47 Espoon Tapioiden JK 14/09/2013 Finlandia (42 km) N23-34
8 3:02:07 Espoon Tapioiden JK 14/10/2012 Vantaa (42 km) N23-34
9 3:09:48 Espoo 20/05/2012  Riga (42km)
10 3:17:27 Espoo 04/12/2011 Lanzarote (42 km) N23-34
11 3:28:21 Espoo 28/05/2011 Stockholm (42 km) N23-34
12 4:04:19 Espoo 14/08/2010 Helsinki City (42 km) N23-34
13 3:45:32 Espoo 05/06/2010 Stockholm (42 km) N23-34
14 4:03:16 Espoo 27/06/2009 Paavo Nurmi (42 km) N23-34
15 4:03:59 Vantaa 28/06/2008 Paavo Nurmi (42 km) N23-34
16 3:46:17 Vantaa 14/10/2007 Vantaa (42 km) N23-34
17 3:49:06 Vantaa 30/06/2007 Paavo Nurmi (42 km) N23-34
18 4:08:09 Helsinki 19/08/2006 Helsinki City (42 km) N23-34
19 4:18:40 Lahti 03/09/2005 Vaasa (42 km) N23-34

 

Kehityksen suurimmat mahdollistajat ovat olleet motivaatio ja halu oppia sekä säännöllinen harjoittelu. Motivaation taustalla taas on tarve saada aikaan hyvää fiilistä. Sellaisia fiiliksiä, että ei niitä osaa kuvailla, eikä ehkä tarvitsekaan. Joskus kun ennätykset ovat paukkuneet tekee mieli tuulettaa ja juosta ympyrää, joskus taas ei.  Tulee mieleen yksi tapahtuma: Kun juoksin kympin ennätykseni vuosi sitten, en tuuletellut maalissa enkä riehunut pukuhuoneessa. Istuin hetkeksi alas ja en miettinyt mitään, en yhtään mitään. Vietin vain hiljaisen hetken. Kerroin tästä yhdelle valmennettavalleni (terkkuja) sain analyysiksi, että kyseessä oli juoksijan orgasmi. Tälle olen nauraa hihitellyt monet kerrat. Niin se varmaan sitten oli.

Mutta mikä on muuttunut kymmenessä vuodessa? Varmasti monikin asia. Yksi tärkeä muutos on, että saan olla osana riemuitsemassa kun valmennettavat pääsevät tavoitteeseen. Pidän itseäni etuoikeutettuna. Siinä miettii, että vitsit kaikki ne vastoinkäymiset ja joskus pienet väittelytkin olivat sen arvoisia, että tähän yhdessä päästiin. Tai kaikki ne pienet onnistumiset yhteisissä treeneissä, kun toinen saa sen viidennentoista punnerruksen tehtyä puhtaasti tai sarjan viimeinen tonni oli kovavauhtisin ikinä.  Kaikki ne pienet asiat vievät meitä kohti unelman toteutumista.

Joka päivä opin jotakin uutta harjoittelusta, valmennettavistani tai itsestäni. Mietin miksi ihminen käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy? Miten ihmeessä pystyn edes pieneksi hetkeksi pääsemään kiinni toisen ajatteluun ja luomaan oikeanlaisen ärsykkeen, että se edesauttaa onnistumista. Se ei pelkästään riitä että teoriassa tietää. Jokainen meistä on yksilö ja meillä on yksilölliset tarpeet. Olen nostanut tärkeimmäksi valmentajan ominaisuudeksi kyvyn kuunnella: en osaa anatomian syvimpiä kiemuroita, mutta minulla on kaksi korvaa.

Kaikki meistä ei pysty, eikä halua treenata kymmentä tuntia viikossa. Se ei tee heistä huonompia tai unelmista vähäpätöisimpiä. Mennään niillä resursseilla eteenpäin mitä on käytettävissä ja katsotaan mihin ne riittävät. Unelmat ovat just sun ja ne ovat parhaita unelmia. Sinun unelmiasi. Minun resurssini ovat tähän mennessä riittäneet yllä olevaan ja lähtökohtani ovat olleet mielestäni sangen tavalliset. Suurin kamppailu on käyty henkisellä puolella, että olen uskaltanut nähdä uudet ennätyslukemat taululla.

Kuulumisia ja pohdintaa peruskuntokaudelta

Posted by on Dec 13, 2015 in Harjoittelu | Comments Off

Syksy on parasta peruskunnon rakennusaikaa. Oikein odotin jo viimeisten kisojen jälkeen, että koska pääsen höntsäilemään poluille ja teille sekä vääntämään rautaa salille.  Harjoittelukausi alkoi ennen kaikkea sillä, että välillä paikoin kovastikin ärtyvä takareisi piti saada toimimaan ja onneksi jo muutamalla fyssari käynnillä sekä ahkeralla jumppaamisella jalka rauhoittui. Nyt kun vaan jumppaa ja huoltoa jatketaan, niin eiköhän askeleesta ala taas voimaa irtoamaan.

Määrää on nyt tahkottu 7 viikon ajan ja viikkokilometrit ovat vaihdelleet 70 – 130km välillä. Noin 10% nosto edelliskauteen. Maltillisilla tehoilla tömps, tömps eteenpäin.

Toki viikko-ohjelmassa ovat ympäri vuoden ne kaksi tehokkaampaakin harjoitusta, mutta näin syksyn aikaan vauhdit olen pitänyt aisoissa. Aisoissa vauhdit piti myös pahentunut rasitusastma. Tämän johdosta vielä 3 viikkoa sitten röörit oli niin tukossa, että juostuani vajaan 2 kilometrin toistoja keväisellä maratonvauhdilla räin limaa ojanpientareella joka pätkän jälkeen ja pohdin että voikohan tähän ketutukseen kuolla. Lääkityskorjauksella homma saatiin onneksi taas tasapainoon. Juoksu alkoi heti parantua jo sen verran kivasti, että pääsin tällä viikolla osallistumaan talvikaudella perinteeksi muodostuneeseen ”kymppi kerran kuussa kovaa tapahtumaan” eli Aktia Cuppiin.

Jännitti muuten lähteä. Ihan vaan mietin, että jäänkö henkiin? Mitä jos tukehdun limaan? Sinne kuitenkin marssin lähtöviivalle ja ajattelin, että pakkohan se on testata jossakin vaiheessa että mikä kunto tällä hetkellä on. Arvioin etukäteen tulokseksi 38:40-38:50, olin positiivisesti yllättynyt kun kello pysähtyikin 38:30 aikaan hieman liukkaalla alustalla ja vielä helpon oloisella juoksulla. Uskalsin hengittää ja syleksiä pois matkan varrella suuhun kertyneet limat. Jäin henkiin. Aion jatkaa harjoittelua.

Muilta osin peruspuurtaminen on ollut mukavaa ja olen palautunut treeneistä hyvin. Tämä johtuu myös osittain varmasti siitä, että lisäsin syksyn aikana nukkumisen määrää. Aikaisemmin petiin ja lamppu sammuu. Jaksan mielestäni entistä paremmin.

Pohdimme pari viikkoa sitten yhteistreeneissä erään asiakkaani kanssa arkisen elämän kokonaiskuormitusta. Hän totesi, että 10 tuntia liikuntaa viikossa ei ole vaikea toteuttaa, mutta sen että nukkuu riittävästi ja syö hyvin sekä ei stressaa on jo vähän vaikeampaa.

Juuri näin. Harjoittelu ei tuota tulosta jos lepo tai ravinto falskaa. Se on kuin vene, jonka perälauta vuotaa koko ajan hiljalleen. En väitä, että itse tekisin aina täydellisiä tai oikeita valintoja. Kyllä, treenaan joskus liian kovilla tehoilla, laimin lyön lihashuollon tai nukun huonosti. Mutta pyrin 90% tekemään hyviä valintoja.

Meidän kaikkien elämää ja arkirytmiä sanelevat monet muutkin asiat kuin treenaaminen. Jos ajattelisin elämäni keskipisteen olevan oma harjoitteluni olisin pahasti menossa metsään.  Pikemminkin niin että muut tekijät, kuten perhe, ystävät ja työ sekä muut harrastukset tukevat urheiluani ja päinvastoin.

Harjoittelu on minulle tärkeää koska pidän siitä. Pidän harjoittelusta enemmän kuin kilpailemisesta. Pidän harjoittelun suunnittelusta ja pohdin mielelläni uusia harjoituksia. Kokeilen ja hämmästelen. Välillä jokin kokeilu menee aivan metsään, välillä se tuottaa tulosta.

Harjoituskaudella olen matkalla, kilpailussa ja kilpailujen jälkeen olen perillä. Matka on hetkellisesti päättynyt ja matkan aikana tehty työ on ulosmitattu. Tottakai se on hienoa silloin kun pääsee tavoitteeseen. Mutta sen jälkeen valtaa mielen usein tyhjiö, ennen kuin keksin jonkin uuden tavoitteen ja matka voi alkaa uudelleen.

Syksyn aikana minulle on usein esitetty kysymys mihin aion ensi kautena keskittyä, polkujuoksuun vai maantielanaamiseen? Vastaus siihen on, että aioin keskittyä juoksemiseen.  Huhtikuiseen Rotterdamin maratoniin on ilmoittautuminen sisällä. Muita täysin lukkoon lyötyjä juttuja ei ole. Mutta haaveita on, niitä pitää olla jotta mieli pysyy virkeänä ja on jotakin jota kohti olen matkalla :)

Hyvää joulun odotusta sinulle! Toivottavasti saadaan eteläänkin valkoinen joulu, jotta päästäisiin hiihtopuuhiin.

 

Joulukuun hankikävelyä

Ruoka osana kokonaisvaltaista hyvinvointia

Posted by on Oct 25, 2015 in muut | Comments Off

Tylsä otsikko, mutta en keksinyt mitään parempaa. Olen jo ainakin vuoden verran pohtinut, että kirjoittaisinko joskus jonkun ruokajutun. Jotain aiheeseen liittyviä muistiinpanoja olin näemmä jo tehnyt, mutta en ole ollut täysin vakuuttunut että haluaisin ruokajuttuja julkaista.

Ruoka ja ravinto herättävät yleensä paljon tunteita. Siitä uutisoidaan isosti, erilaisia tutkimuksia tai niiden osia tuodaan esiin isoilla otsikoilla. Erilaisilla keskustelupalstoilla käydään välillä kuumahkoa keskustelua siitä miten tulisi syödä eli mikä on oikein.

Olen kotoisin maalta. Minut on kasvatettu lehmänmaidolla ja hirvenlihalla. No tosiasiassa meillä syötiin kaikkea hyvin monipuolisesti. Luonnehtisin ruoan olleen normaalia kotiruokaa. Äitini oli erinomainen ruoanlaittaja ja leipoja ja on yhä edelleen. Aikuisiällä kun on itse ollut vastuussa omasta ruokahuollostaan, on syöminen ollut välillä huonoa ja välillä hyvää. 20 vuotta sitten opiskelijaboksissa saattoi uunissa paistua ranskalaiset harvase päivä ja ei ihan hirveästi jaksanut nähdä vaivaa ruoan laitoin eteen. Ei voi sanoa että olisin koskaan ylipainoinen ollut, mutta pientä pikaruoan tuomaa löysyyttä oli tuolloin varmasti nähtävillä.

Kun innostuin treenaamisesta ja maratonien juoksemisesta, kiinnosti myös ruoka ihan eri tavalla. Tietysti siksi että juoksemisesta tulee nälkä, mutta myös siinä mielessä että halusin tietää miten ruoka vaikuttaa treenaamiseen ja tuloksiin. Lueskelin ja pohdiskelin. Myönnän myös sen, että jossakin vaiheessa kun hälistiin karppaamisesta ja sen tuomista eduista lähdin tuohon itsekin mukaan. Se kausi meni ohi parissa kuukaudessa, kun huomasin sen sopimattomuuden juoksijalle tai no, ihmisille ylipäätään.

2014-05-25 10.32.03

Tällä hetkellä omaa ravitsemusta ohjaa hyvin pitkälti suomalaiset ravitsemussuositukset. Syön normaalia ruokaa. Minulle normaalia ovat kasvikset, hedelmät, marjat, leipä, pasta, puuro, peruna, kana, kala, kananmunat, vähärasvaiset tai rasvattomat maitovalmisteet, rasvaiset kasvisrasvalevitteet, oliivi-ja rypsiöljyt, pähkinät. Syön lautasmallin mukaan. En suosi luomua, enkä myöskään valmisruokia. Joskus ostan, joskus en. En ole ehdoton. Tasapainottelen suomalaisten tuotteiden ja muualta tuotujen välimaastossa. Lueskelen pakkausselosteita ja jos seloste on niin lyhyt, että jaksan lukea sen ja tunnistan jokseenkin mitä tuote pitää sisällään, sen voi syödä.

Punaista lihaa en juuri syö, en erityisemmin pidä mausta ja sulamiseen menee sen verta kauan, että taitaisi jäädä lenkit juoksematta. Entäs ne herkut? Lapsena minulla oli karkkipäivä. Nyt ei ole. Nyt herkkuja menee joskus enemmän ja joskus vähemmän. En karkista välitä, mutta pannukakku ja pulla on pop. Kisan jälkeen ja sitä ennen menee myös karkkia. Varsinkin pidemmän kisan jälkeen on aivan sama mitä sen on, kunhan vain pysyy sisässä ja saa energiavarastoja täytettyä. Normaaliarjessa herkut painottuvat enemmän viikonloppuihin ja siellähän ne myös kuluu, kun yleensä ohjelmassa on viikon toinen kovempi treeni sekä pitkä lenkki.

Koen voivani hyvin. Olen viimeinen vuoden aikana sairastanut yhden flunssan, veriarvoni ovat hyvät, pumppu tikittää hyvin tosin harvakseltaan varsinkin levossa,  olen pirteä jos vain muistan nukkua tarpeeksi, olen juossut maratonin alle kolmen tunnin ja harjoittelen yli 10 tuntia viikossa. Olen perusterve 36-vuotias suomalainen nainen. Urheilen vain hieman enemmän kuin keskiverto suomalainen ja sitä myöden syön myös enemmän, mutta ihan tavallista ruokaa. Söisin ihan tuota samaa ruokaa, vaikka liikunnan määrä olisi pienempi, mutta söisin vain vähemmän.

Luulen että ruoan rooli hyvinvoinnissani, ei pelkästään muodostu siitä mitä syön vaan siitä miten suhtaudun ruokaan. En stressaa ruoasta. En ole ehdoton enkä tiukkapipoinen ruoan suhteen, kunhan sitä on saatavilla ja sitä on riittävästi. Ylipäätään olen harvoin ehdoton ja vielä harvemmin nousen barrikadeille, julistamaan miten asiat tulisi tehdä. Yhdessä asiassa olen ehdoton tai no kahdessa: kipeänä ei treenata ja jos asetetaan tavoite, sen eteen yritetään tehdä töitä omaan parhaan kykynsä mukaan eikä selitellä.

Ruoan osalta jokainen saa syödä ihan mitä haluaa, vaikka pieniä kiviä ketsupilla. Mutta jos minulta tullaan kysymään neuvoja ja ohjausta, niin silloin ohjeet perustuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ottaen huomioon henkilön allergiat ja henkilökohtaiset mieltymykset.

Rotterdamista Kolille – kisakausi pakettiin

Posted by on Oct 9, 2015 in muut | Comments Off

Rotterdamin maantiemaratonilta huhtikuussa aloitettiin ja viime viikonloppuna Vaarojen maratonille lopetettiin. Siinä oli puolen vuoden mittainen paketti. Pakettiin mahtui neljä maratonia, joista yksi maantiellä ja kolme poluilla. Kolme puolimaratonia, joista yksi maantiellä, yksi poluilla ja yksi jäniksenä. SM –maastot, maantiekymppejä tai jotain sen suuntaista erinäinen määrä. Radalla starttasin kolmelle matkalle aikuisurheilijoiden SM kisoissa (800m, 1500m, 5000m) ja näiden lisäksi mukana oli yksi 3000m radalla Virtain tähtikisoissa. Juoksukattaus oli monipuolinen ja uutta oppia tuli älyttömästi.

Kuten jo Rotterdamin jälkeen kirjoittelin, se oli kauden päätähtäin ja siinä onnistui saavuttamaan asettamani tavoitteen. Palasin vaikean viime kauden jälkeen alle kolmen tunnin leiriin uudella ennätysajalla 2:53:48. Silloin jo totesin, että en harmittele vaikka yksikään ennätys ei kesän aikana parantuisi. Eikä ennätykset siitä muuten parantuneetkaan, paitsi 3000m enkka taisi parantua sekunnilla.

Kauden suurin pettymys oli toukokuussa kärrynpyörä  temppuilussa venähtänyt oikean jalan takareisi. Se aiheutti kovaan juoksuun kuukauden tauon ja vauhtia ei tuon jälkeen löytynyt enää koko kautena. Jalka toimi välillä jo lähes kivuttomasti ja välillä kipu palasi. Jotain hyviä harjoituksia sain aikaan, mutta kaiken kaikkiaan juoksukunto oli laskusuuntainen mitä pidemmälle syksy eteni.

Elokuun alussa starttasin ensimmäiselle ja samalla pisimälle juoksumatkalleni niin ajallisesti kuin kilometrimäärällisesti. Pyhätunturin 43 kilometrin Buff Touriin polkukisa oli tosi kiva kokemus ja siitä jäi kaikista juoksemistani polkujuoksuista paras fiilis, vaikka aikaa meni tuhottomasti ja rakkakivikossa kiroiltiin. Neljän viikon palautuksella startattiin Nuuksiossa, jossa huomasin tekniikan kehittyneen vaikka olo oli tosi väsynyt. Nuuksion jälkeen lepäilin paljon ja jänistelin 1:40 porukassa Espoon rantapuolikkaalla. Jänistely oli aivan älyttömän hauskaa ja taisinpa saada siitä uuden harrastuksen. Viimeinen Buff Tourin osakilpailu juostiin lauantaina Kolilla Vaarojen maratonilla, jälleen neljän viikon palautuksella. Ja olihan se taas menoa.

Pasanen_Karri_koli

Ahistaakohan tossa jo? En muista, mutta ainakaan ei hymyilytä. Kuva: Karri Pasanen

 

Fiilikset olivat hieman ristiriitaiset viimeiseen Buff Tourin starttiin lähdettäessä. Yllättäen polkujuoksukokeilu olikin muuttunut tulostavoitteelliseksi urheiluksi, puolet minusta halusi palavasti poluille ja puolet ylimenokaudelle lepäämään.Tapahtuma oli kuitenkin mahtava, todella hyvin järjestetty ja oli kiva tutustua taas uusiin tyyppeihin. Reitti oli haastavin kaikista kolmesta polkumaratonista jotka olen juossut, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Runsaat nousut eivät niinkään tuntuneet pahoilta, vaan alastulot ja tekniset osuudet. Olin pettynyt tasaisen ja helpon osuuksien vauhteihini, koko oikea jalka nilkasta pakaraan tuntui kipeältä ja askeleessa ei ollut yhtään voimaa. Happea olisi riittänyt ja keli oli hyvä, sillä viileässä säässä juokseminen sopii minulle hyvin.

Pääsin kuitenkin tavoitteeseeni, sijoittuen Kolilla kolmanneksi ja sain nostettua itseni kokonaiskilpailun toiseksi. Mutta kyllä siinä matkassa kesti, ei meinannut kilometrit loppua, ei millään.  Mitään pysyviä henkisiä vaurioita en ilmeisesti saanut, sillä ilmoitin jo seuraavana päivänä että tänne tullaan muuten ensi vuonna uudelleen. Minulla on Kolin vaarojen kanssa kana kynittävänä! Fyysiset vauriot olivat halkoa muistuttava oikeanpuolinen jalka, josta erityisesti nilkka oli turvonnut. Turvotus laski onneksi parissa päivässä, takareisi jumppaa jatketaan ja kyllä se jalka kuntoon saadaan. Tänään sain hyvät vinkit takareiden treenaamiseen käydessäni Suomen urheiluhierontakeskuksessa Nikon käsittelyssä.

Vaikka innostuin polkumaratoneja ravaamaan useamman, niin pysyn edelleen juoksun sekakäyttäjänä ja vältän liputtamasta minkään tietyn juoksumatkan puolesta. Ensi kaudella jatketaan juoksentelua niin maanteillä, radoilla kuin poluillakin. Matkoina tulevat olemaan kaikki mahdolliset matkat 800 metrin ratapyrähdyksestä reiluun maratoniin. Kaikissa juoksun lajeissa ja matkoissa on oma jännityksensä sekä hauskuutensa, joten en halua itseäni mihinkään lokeroon asettaa. Jos täytyy päämatka nimetä, niin tulosten valossa se on maantiemaraton. Tällä matkalla on unelmana tulosta parantaa ja siihen katson itselläni olevan myös eniten edellytyksiä muihin matkoihin verrattuna. Se vaatii tietysti ehjää harjoituskautta, rentoutta ja myöskin hitusen onnea.

Nyt jatkuu vielä ylimenokausi, johon kuuluu kevyttä ja huoltavaa treeniä sekä mahottoman paljon chillailua. Espoon Tapioiden juoksuklubi starttasi keskiviikkona ja täytyy myöntää että vähän oli luuserifiilis kun huusin vain ohjeita kentän laidalla ja hölkkäilin muiden painaessa kenttää ympäri. Ensi viikolla lupaan jo juosta vähän reippaammin! Lupaan myös, että toista kertaa ei kuntopiiriä lyhennetä :)

maalissa_vaarojen maraton

Tämän minä osaan, nimittäin hymyillä maalissa :) Kuva: Vaarojen Maraton

 

Harjoitusohjelmassa lukee: LEPO

Posted by on Sep 7, 2015 in Harjoittelu | Comments Off

Jos onnellisuus oli päällimmäinen tunne Tunturinmaratonin jälkeen, niin lauantain Nuuksio Classicin jälkeen päällimmäinen tunne oli tarve levätä.

Oi että, se on kuulkaas hieno tunne kun kaksi kilometriä juostuaan havaitsee että jalat ovat tänään aivan tyhjät ja vatsakin meinaa kääntyä väärin päin. Eihän tätä ole tässä kun 40 kilometriä jäljellä. Siinä tulee äitiä ikävä.

Lauantaina matka eteni märässä kelissä. Vettä sateli aika ajoin. Alussa oli tunkua poluilla, mutta rivit alkoivat onneksi harveta matkan edetessä. Alkukilometreillä sijoitukseni vaihteli 3 ja 5 välillä. Vaikka matka oli kokonaisuudessaan tuskaisa, niin valopilkkuina oli se, että en sortunut missään vaiheessa tyttömäiseen hätäilyyn vaan nakuttelin omaa tahtiani. Toinen pieni edistys on tapahtunut tekniikassa: uskallan tykittää vaikeammatkin pätkät reippaammin. Luotin Sarvan Amakseen kuin vuoreen ja kenkä piti loistavasti.

Piristävin osuus oli Swing Hillin nousu, jossa oli paljon tuttuja ja tuntemattomia kannustamassa. Näin silloin jo kolmanneksi tulleen venäläisen juoksevan Swing Hillin mäkeä ylös, itse nakuttelin reippaasti kävellen ja täytin ylhäällä juomapullon. Jotenkin siinä sitten kävi niin että kilpailuhenki heräsi ja jaksoin lähteä yrittämään kakkospaikkaa. Sain Zhannan kiinni ja jossakin puolen välin ja 26 kilometrin välillä paikat taisivat vaihtua pariinkin kertaan, koska minä kävelin ylämäet ja hän juoksi. EA paikan ja toisen huoltopisteen välissä oli pätkä helppoa hiekkatiejuoksua. Siinä päätin sitten hyödyntää vahvuuteni tasaisen lanaajana ja lähdin nakuttamaan hieman reippaammin. Kun siirryttiin takaisin polulle, ajattelin että nyt taas osat vaihtuu kun kävelen mäet. Yllätyin, kun eivät enää vaihtuneetkaan.

Myöhemmin tosin kuulin, että kyseessä oli Zhannan valmistava treeni MM-kisoihin ja hän juoksi rauhallisesti. Ja myöhemmin kun selasin kilometriaikoja, en ihan kyllä paikallistanut että missä kohtaa olen edes jollakin asteella juossut reippaasti. Mutta se tuntui reippaalta ja ratkaisu tuli. Sama se millä vauhdilla. Loppumatka menikin sitten hokiessa, että minä niin lepään kun täältä pois pääsen.

11880237_494816227358244_1288813730_n

Viimeisellä kilometrillä väsynyt taapertaja. Juoksuasento: joo ei ole ihan priimaa. Kuvan otti kaverini Maiju.

FbTT0PS77kiLWic_ZQ5xMyw1DFgLJ3GCVDQFVaDZI5Y,iCGcwsUPW2aWH2G_cSZj7pthmJ0mE5RQwKPkUnKL3jE,dHbtqeK8RFfadBXKD70M-e4CClKXZgZAWipeF7CuPeA

Mää niin pääsin maaliin! Kuva: Kari Koskinen

 

Nyt se on siis peiliin katsomisen paikka. Ei ole syyttäminen ketään muuta kuin itseään, että lepopäivät ovat olleet vähissä ja en ollut herkistellyt yhtään. En edes kehtaa kertoa kuinka monta täyttä lepopäivää olin pitänyt Tunturimaratonin ja Nuuksio Classicin välissä. Mahdollisuus lepoon olisi kyllä ollut.

Ei malttanut. Palauduin mielestäni nopeasti ja sain tehtyä muutamia oikein hyviä kehittäviä harjoituksia. Lisäksi kelit olivat elokuun alussa niin kivat, että oli mukava käydä iltaisin vielä harjoittelemassa märkkäriuintia. Toki olihan suurin osa treenistä kevyttä menoa kuten työmatkapyöräilyä ja uintini on edelleen uiskentelua. Ai niin, tehtiin me siinä porukalla yksi sunnuntai-ilta triathlon treenikin. Oli tosi kivaa!

Harjoittelua suunniteltaessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon kokonaisuus. Elimistöä ei kuormita pelkästään treeni, vaan myös muut arkiset asiat: miten nukkuu ja syö, onko huolia ja murheita, kuinka paljon tekee töitä ja tunteeko stressiä. Lisäksi kunto kasvaa levossa. Muistan kyllä näistä asioista aina paasata asiakkailleni, mutta ei ole näemmä suutarin lapsella kenkiä.

Toinen merkittävä syy siihen miksi riittävä lepo ei tullut ihan heti mieleen, oli oma suhtautuminen näihin polkujuoksukokeiluihin. Olin enemmän ajatellut suunnittelevani nämä osaksi harjoittelua ja vaihteluksi maanteille. Olin ajatuksissani jossakin muualla kuin kisakaudella, mutta käytännössä vedin polla punaisena ja nasta laudassa. Molemmilla kerroilla olen innostunut kisailemaan kakkospaikasta ihan tosissani. Lauantaina en jäänyt edes ykköstilasta kuin reilun kolmen minuutin päähän. Että semmosta leppoisaa lenkkeilyä.

Kahden polkumaratonin perusteella täytyy todeta, että lajista kyllä tykkään vaikka nyt olikin meno vaikeaa. Nyt alan jo tosissaan innostumaan kisailusta, sillä olen kokonaispisteissä sijalla 4. ja Kolin Vaarojen maraton juostaan 4 viikon kuluttua. Realistiset mahdollisuudet kokonaispisteissä ovat sijalle 2 tai 3. Mutta ensin levätään, ei tarvitse muuten kahta kertaa käskeä. Löysin itseni myös viime viikolla katselemassa videoita ulkomaan trail-kisoista. Onko lajini vaihtumassa? Ei, se on entisestään monipuolistumassa.

P1900858

Kuva illan palkintojen jaosta: minä vasemmalla, Jaana keskellä ja Zhanna oikealla. Kuvan otti Juhani Keski-Rahkonen.

Maantiemaratoonarin onni löytyi poluilta

Posted by on Aug 17, 2015 in Kilpailut | Comments Off

Maanteiden lanaajana päätin loppukesäksi siirtyä pöpelikköön ja onnellisuus oli päällimmäinen tunne 43 kilometrin taipaleella Pyhätunturin tunturimaratonilla reilu viikko sitten lauantaina.

Tämä oli ensimmäinen polkumaratonini. En ollut koskaan aiemmin juossut ajallisesti näin pitkään (reilut 4,5 tuntia) ja enkä koskaan yli 42,2 kilometriä. Aloitin polkujuoksu-urani viime marraskuussa Ranskassa, jossa juoksin 32km mittaisen Trail de Baous tapahtuman peruskestävyystreeninä. Talvella tein osan palauttavista lenkeistä poluilla, samoin kuin kevään ja kesän aikaan. Reippaampaa polkujuoksua olin tehnyt ennen tätä kaksi kertaa: toukokuun Bodom Trail puolimaratonilla ja toisen kerran kesäkuun Nuuksio Classicin yhteislenkillä. Ja sen harjoituksen puutteen kyllä huomasi. Teknisillä pätkillä meno oli aivan onnetonta, happea olisi riittänyt, mutta jalat eivät tottelleet ja uskallus ei riittänyt. Kesäkuussa kun takareisi oli taas alkanut kestämään kovaa juoksua, olin juossut kovina treeneinä pelkästään ratakisoja ja pari maantiekisaa.  Jotenkin ajattelin, että onhan siihen elokuuhun aikaa, että ehtii poluilla vielä vetämään reipasta treeniä. No ei ehtinyt.

Olin jo keväällä luvannut itselleni Rotterdamin maratonin jälkeen, että kauden päätavoite on tehty ja kaikki muu ovat plussaa. En siis asettanut sen kummempia tavoitteita, mutta lähtölistaa katsoessani ajattelin että varmaan suht korkealle mahdollisuuteni ovat, jos voimia riittää ja saan päälle kisailufiiliksen pelkän osallistumisfiiliksen sijaan. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin hyvä treeni ja hyvä mieli. Tunturimaraton myös katkaisi hetkeksi arjen ja antoi muuta ajateltavaa, kevään ja kesän hieman ikävämpien juttujen tilalle.

Matkaseuralaisena ja kämppäkaverina minulla oli polkujuoksukuningatar Jaana. Yhdessä ollaan myös aiemmin maanteitä ja ratoja peräkanaa sekä rinnakkain taputeltu, siellä tiedän olevani hitusen vahvempi menijä hyvänä päivänä, mutta tässä kisassa annoin Jaanan mennä suosiolla menojaan. Ei mitään saumaa siihen aropupu kyytiin! Keskityin täysin omaan tekemiseeni ja siinähän sitä oli yli 40 kilometriä aikaa oppia reippaampaa etenemistä poluilla.

Taivalsin lähes koko kisan kolmantena naisena. En muista koskaan pitkällä matkalla olleeni näin hyvissä voimin 30 kilometrin kohdalla, laulatti ja nauratti yhtä aikaa. Muistan myös miettineeni että ei kai tämä vaan vielä lopu, kun on niin kivaa. Matkan aikana nauttimani kahdeksan energiageeliä oli kyllä sisällöltään normaaleja.

Viimeisen tunturin päälle päättyvän kilometrin mittaisen nousun alla saavutin toisena juosseen Riikan. Jotenkin se kisahenki sieltä heräsi ja ylämäessä ohi. Saman tien kramppasi molemmat etureidet, pikaisesti suolaa taskusta ja valtavalla yrityksellä eteenpäin. En tiedä oliko suolan vaikutus näin nopea, vaiko mitä, mutta kramppi hieman laantui ja yritin taakseni katsomatta pinkoa karkuun. Tiesin, että jos jyrkkään alamäki pätkään tullaan yhtä aikaa, niin siinä en saa eroa aikaan vaan homman ratkaisu jäisi loppusuoralle. Alamäen alkaessa ei takaa kuulunut mitään ja yritin jotenkin edetä alaspäin kipeillä jaloilla. Tasanteelle kun pääsin, niin uskalsin katsoa ylöspäin ja ei mitään hätää. Ei näkynyt missään ketään. Loppusuoralla irtosi kirikin, jota en olisi ihan heti uskonut. Huippuvauhti näytti olleen 3:09. Viimeinen 1,5 minuuttia 3:30min/km.

11828791_1041252039219213_6284556963166655086_n

Tässä viimeistä kilometriä, nyt kramppaa ja ahdistaa.

Karkikolmikko

Naisten kärkikolmikko

 

Viikonlopusta jäi mieleen paljon hienoja asioita:

– Sukkahousuista saa kätevät irtohihat
– Suolla on märkää ja helteellä vilvoittavaa
– Kramppiset etureidet tekee kipeää
– Rakkoja varpaissa nolla
– Polkujuoksutyypit ovat kivoja ja rentoja
– Aion ehdottomasti jatkaa tätä!

 
Viime viikot ovat olleet urheilun saralla myös monille muille tuntemilleni aikuisemman iän saavuttaneille naiskestävyysjuoksijoille menestyksekkäitä: Jaana voitti Pyhällä ja on kokonaispisteissä Tourilla viidentenä. Paula pokkasi Ranskassa veteraanien MM-kisoissa 5000m kultaa ja 10 000m hopeaa. Ollaan me aika plikkoja! Tästä jatkan rentoa kisakautta vielä Nuuksioon ja Kolille. Lisää riemua ja juurakoita luvassa.

 

 

Kärrynpyöriä

Posted by on Jul 15, 2015 in Harjoittelu, muut | Comments Off

Elämässä heitellään joskus kärrynpyöriä tai elämä heittää sinut kärryn pyörään, halusit tai et. Olen viimeisien kuukausien aikana ihan konkreettisesti kokenut molemmat.

Palautuminen huhtikuun Rotterdamin maratonilta sujui yllättävänkin hyvin. Talvi- kevätkauden ainoan flunssan sairastin maratonin jälkeen ja sekään ei ollut nuhaa kummempi. Toukokuussa osallistuin muutamiin kilpailuihin, joista merkittävimmät olivat SM maastot Imatralla ja polku puolimaraton Bodom Traililla. Olin yllättynyt niinkin hyvästä juoksukunnosta SM maastoissa ja Bodomilla. Molemmissa asettamani tavoite täyttyi. Ryhdyin pohtimaan kesän kulkua uudelleen.

Olin syksyllä ilmoittautunut Joroisten triathloniin puolimatkalle. Tavoitteena oli hakea uusia kokemuksia uudesta lajista. Pähkäilin maratonin jälkeen, että alanko tässä nyt panostamaan pyörällä ajoon sekä uintiin vai keskitynkö sittenkin juoksuun kun pöhinä on kerrankin hyvä maratonin jälkeen. Talvikaudella uinti oli ollut osana palauttavaa harjoittelua ja olin jopa ihan pienesti siinä kehittynyt. Tosin maratonharjoittelun ollessa kuumimmillaan keskityin vain juoksuun ja en käynyt altaassa seitsemään viikkoon. Päädyin sitten myymään Joroisten paikan pois ja keskittymään juoksuun. Selailin tapahtumakalentereita ja mietin, että mihin juoksutapahtumiin osallistuisin. Polkujuoksu kiehtoi ja myös lyhyemmät ratamatkat.

Merja Ylihärsilä ja Tomi Mäkelä 1 (2)

Kuvaajat: Merja Ylihärsilä /Tomi Mäkelä (Bodom Trail)

Eipä siinä tarvinnut kovin kauaa juoksukisoista unelmoida, kun koko pakka meni uusiksi toukokuun loppupuolella. Olin nuorten yleisurheiluohjaajakurssilla ja kokeilimme eri lajeja. Oli muuten tavattoman mukavaa kokeilla mm. moukarin heittoa ja aitajuoksua.  Voimisteluharjoituksissa teimme kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä. Enpä ollut sitten peruskoulun ala-asteen moista harrastanut. Olin tekemässä sitä kuuluisaa viimeistä kärrynpyörää, kun takareisi sanoi ”naks”. Se oli siinä sitten. Pelkkä reidestä kuulunut ääni sai kuvotuksen tunteen ja olihan se kipukin aluksi kova. Kärrynpyörän tuotoksena oli siis takareiden venähdys.

Siitä alkoi sitten kuntouttaminen.  Jalka alkoi nopeasti kestämään hiljaista PK juoksua ja ramppasin fysioterapeutilla pariin otteeseen. Lupa oli liikkua kivun rajoissa. Tässä olisi ollut paikka hypätä pyörän selkään ja altaaseen, mutta ei huvittanut. Halusin vähentää stressitekijöitä ja harjoitteluni kokonaismäärää, sillä toinen seikka mikä heitti asioita uuteen valoon oli läheisen ihmisen vakava sairastuminen. Tein harjoitukset fiiliksen sekä vireystilan mukaan. Hyvää fiilistä tuotti poluilla hölkkäily ja uinti höntsäily. Kesäkuussa juoksin myös yhden semireippaan kympin kisan, vähän jalkaa testatakseni.

Kovaan juoksuun tuli käytännössä neljän viikon tauko.  Ensimmäisen kerran kovaa pääsin juoksemaan radalla juhannusviikolla ja tonnin vedoissa vauhti 10–15 sekuntia hitaampaa kuin maalikuussa. Voima oli jalasta poissa, mutta muutoin mieli oli jo parempi. Olin jo kuitenkin aiemmin päättänyt juosta aikuisurheilijoiden SM kisoissa, ajoista viis ja sinne myös menin. Osallistuminen kannatti hyvän tunnelman vuoksi ja sain samalla kolmelta matkalta (800m, 5000m ja 1500m) mitalien lisäksi hyvää harjoitusta. Kahdessa päivässä tuli sen verran urakoitua, että sunnuntain 10 000m jätin suosiolla väliin.  Seuraavalla viikolla palauttelin ja kuulostelin ottiko jalka nokkiinsa kisaputkesta, mutta aika hyvin palautuminen sujui.

Näin heinäkuun puolella viikon lomailun jälkeen, tuntuu harjoittelu jälleen älyttömän hyvältä ja kroppakin vaikuttaisi ottavan treeniä hyvin vastaan.  Viime viikko oli ensimmäinen kunnon määräviikko pitkään aikaan ja fiilis on hyvä. Viime viikolla ohjelmassa on ollut monipuolisesti juoksua poluilla, radalla ja maantiellä. Kaksi kovempaa harjoitusta eli vesisade ratatreeni klubin pienellä porukalla pyramidien merkeissä keskiviikkona (800m-1500m-3000m-3000m-1500m-800m) ja tasavauhtinen reipas 12km 4:10min/km lauantaina Kuusijärvellä. Innostuin myös uimaan pieniä pätkiä (1000 – 1200m) useaan kertaan viime viikolla sekä hallissa että järvessä.  Järviuintini on huono, mutta kehittymään päin. Joka kesä sama juttu ekoilla kerroilla: märkkäri ahdistaa ja järvessä on mörköjä. Uin normaalisti rannan suuntaisesti veneen vierellä tai edestakaisin lyhyttä reittiä.  Vene tuo turvan tunnetta. Lauantaina treenikaverini Antti sai minut houkuteltua Kuusijärvellä kauimmaiselle poijulle. Uskon nyt, että siellä ei ole merihirviöitä. Kaikki meni hyvin: kiemurtelin kuin mato, koska suunnan pitäminen on älyttömän hankalaa ja törmäsin poijuun vain kerran. Onneksi perässäni roikkuu oranssi pömpeli, jotta kaikki varmasti näkevät missä menen. Seuraavana päivänä Bodomilla suunnan pitäminen oli jo helpompaa. Siihen on edelleen pitkä matka että uintini olisi enemmän kuin uiskentelua ja pyöräily muuta kuin kevyttä höntsäilyä. Mutta toisaalta, en tiedä tarvitseeko sen olla? Noilla höntsäilyilläkin on paikkansa minun treeniohjelmassani. Viikko oli hyvä: 17 harjoitustuntia ja 105km juoksua.

Tsemppiä kaikille viikonlopun kisoihin ja erityisesti Joroisille. Jos olisin siellä ollut, kyseessä olisi ollut osaltani täysi eväsretki enimmäisajan puitteissa :)

 

pompeli

Tuohon pömpeliin voi muuten tarvittaessa pakata vaikka sinapin, nakit ja tulitikut. Jos alkaa homma tympimään, voi mennä rantaan ja pitää evästauon. Kuvassa myös oikeassa laidassa varjojen lisäksi koiran kuono :)

2013-07-04 18.22.34

Takaisin ennätyskuntoon

Posted by on Apr 23, 2015 in Kilpailut | Comments Off

Lueskelen aina silloin tällöin juoksijoiden kisaraportteja ja minusta on mielenkiintoista lukea miten ihmiset kykenevät juoksun aikana havainnoimaan ympäristöään ja kirjoittamaan tuntemuksistaan hyvin laajasti.

Minusta siihen ei ole. Lähtölaukaus kun pamahtaa, niin pää on tyhjä. Blondin tuulitunneli. Alkumatkasta siellä saattaa olla jopa kokonaisia lauseita, mutta enimmäkseen yksittäisiä sanoja. Joten eipä minulla juuri ole kerrottavaa Rotterdamin maratoniin kulutetusta ajasta. Kerrottavana on vain harjoittelu, parit lauseet kisan ajalta (nekin lainattuja) ja jälkipuinti.

 

Harjoittelu:

En ole juuri kirjoitellut omasta harjoittelustani tämän vuoden puolella, vaan päätin keskittyä ennen kaikkea suunnittelemani harjoittelun toteuttamiseen. Syksyllä keräilin kehnosti menneen kauden jälkeen motivaatiota. Hain vastauksia siihen, vieläkö riittää innostusta kovaan harjoitteluun ja aikojen parantamiseen. Tuloshan oli jo hyvä, olin vuonna 2013 kahdesti alittanut kolmen tunnin rajan. Tuo raja oli jo itselleni sellaisen saavutus, johon en olisi pari vuotta sitten edes uskonut.

Syksyllä siis ajattelin, jotta eipä ne historian kirjat siitä juuri muutu, jos ns. aktiiviura päättyy tähän. Hyviä muistoja oli jo nyt kertynyt roppakaupalla. Ajatukset pyörivät kysymysten ympärillä: Mietin millaiset seikat juoksussa minua motivoi? Millaisesta harjoitteluympäristöstä minä motivoidun?

Juoksussa minua motivoi omien rajojensa koettelu ja se tunne kun saa kisan aikana tai harjoituksessa sulkeutua omaan kuplaansa. En tarvitse motivoituakseni yleistä sosiaalista hyväksyntää tai yltiöpäistä hehkutusta. Toki on kiva, että kannustetaan ja kannustan myös mielelläni muita. Eräs valmennettavani antoi viime keväänä yhden parhaimmista saamistani palautteista: ”Mä tykkään tuosta sun tyylistäsi kannustaa, se ei ole yltiöpäistä jee jee hehkutusta ja vaahtoamista, vaan se on rakentavaa, perusteltua ja selkeää” Kiitos näistä sanoista, olen oppinut tästä palautteesta paljon.

Tykkään myös enemmän harjoitella kuin kilpailla. Kovissa harjoituksissa on kivaa, että on seuraa ja sparrausapua, joten Espoon Tapioiden juoksuklubin joka keskiviikkoiset treenit auttoivat rakentamaan kuntoa merkittävästi. Meillä on huippuhyvä porukka, jossa on rento tunnelma ja jokainen tekee oman parhaansa. Besserwissereitä ei meidän jengissä näy. Ympäristön osalta monipuolisuus merkitsee paljon. Harjoittelen mielelläni metsässä ja hiekkateillä sekä pelloilla. Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, harjoittelen mielelläni muitakin lajeja kuin juoksua.

Loppujen lopuksi, ei siihen motivoitumiseen montaa viikkoa kulunut. Asetin tavoitteeksi keväällä 2015 Rotterdamissa olla kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa ja juosta oma ennätys.

Mitä sitten tarkoittaa ”kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa”? Se tarkoittaa eri ihmisille eriasioita. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen terve. Ei ole kremppoja ja ei sairauksia. Päänuppi pelaa eli olen oma iloinen itseni suurimmaksi osaksi ajasta. En siis persiiseen ammuttu karhu, joka on liiallisen kovan harjoittelun ja puutteellisen levon vuoksi väsynyt koko ajan. Lisäksi kroppani toimii moitteettomasti juostessa eli lihakset ovat kunnossa ja hapenkuljetuselimistö pelaa.

Tuumasta toimeen. Syksy meni runsaan peruskestävyysharjoittelun ja lihaksiston vahvistamisen lisäksi selvitellessä keuhkojen rohinaa ja hengitysvaikeuksia. Sopivat lääkkeet rasitusastmaan sain alkuvuodesta ja sen jälkeen lähti rokki soimaan. Jälkeenpäin ajatellen oli toisaalta hyvä, että sopiva lääkitys löytyi vasta vuoden vaihteen jälkeen, se piti ikään kuin rajoittajaa päällä etten juoksisi jokaisessa kovassa harjoituksessa täysiä vaan enemmänkin rennon kovaa. Toinen suurennuslasin alla oleva aihe oli selän krampit, joiden vuoksi viime kaudella meni pari kisaa aivan penkin alle ja se rajoitti myös kesän harjoittelua.

Kulmakivet harjoittelussa olivat kuitenkin ne tutut selkeät ja yksinkertaiset: ravinto, lepo ja treeni. Peruskestävyyttä treenailin juoksun lisäksi uiden ja spinningtunneilla. Juoksussa vauhtiskaalani oli erittäin laaja, juoksin lenkkejä leppoisista polkulenkeistä joissa vauhti pyöri 7-8min/km tietämillä, sykkeet 120 lyönnin molemmin puolin aina aerobiseen kynnykseen asti. Kynnykset olivat tammikuussa mitatussa laktaattitestissä aerobinen 4:37min/km (syke 150)  ja anaerobinen 3:52 min/km (syke 165).

Kaikki avainharjoitukset tein juosten. Avainharjoituksia oli viikossa kolme. Keskiviikon juoksuklubin harjoitukset, jossa juostaan yleensä aina jokin vetoharjoitus. Maratonvauhtinen harjoitus osui yleensä perjantaille tai lauantaille ja PK pitkä lenkki sunnuntaille. Näiden pituutta ja tehoja vaihtelin sekä nostin hiljalleen. Harjoittelin keskiarvolta 12h viikossa ja juoksin noin 90km viikossa. Vaihtelua tunneissa oli 10-15h välillä ja juoksumäärissä noin 60 – 120km /vko. Maratonin spesiaaliharjoitukset olivat kaksi 35km kiihtyvävauhtista lenkkiä.

Lihaskuntoharjoittelussa teemana alkusyksystä oli lihaskestävyys ja tämän jälkeen marras-joulukuussa maksimivoima. Tämän jälkeen takaisin lihaskestävyyteen, kuitenkin niin että mukana säilyi myös muutamia maksimivoimalla tehtäviä liikkeitä. Kroppa pelasi kuin unelma. Rytmitys oli sopiva ja kovista treeneistä palauduin hyvin. Seurasin palautumista mittaamalla leposykettä ja ortostaattista sykettä sekä ennen kaikkea kuunnellen omaa fiilistä. Kertaakaan en muista että olisi harmittanut lähteä treenaamaan, aina oli intoa. Pieleen menneistä treenejä muistan yhden, se oli joulukuun Aktia Cup. En tiedä missä viirasi, mutta lähdin aivan liian kovaa vaikka tiedossa oli että keuhkot eivät ole vielä kunnossa.

Parit lauseet kisan ajalta:

”Mulla ei ollut mitään muuta kuin mahdollisuus ja tieto siitä mitä haluan sen voin saavuttaa. Hanskat ei tipahda, periks ei anneta. Jatkan, jaksan vaikka väkisin jos se ois helppoo, kaikki tekis niin. Katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa. Antaa tulla, kestän kyllä periks en tuu antamaan”(Nämä oli lainattu Elastiselta)

Jälkipuinti:

Rotterdamin maraton meni aika lailla suunnitelmien mukaan kellon pysähtyessä aikaan 2:53:48. Parannusta aikaisempaan ennätykseen reilu 5 minuuttia. Maaliskuussa Aktia Cupin 10km ennätys 36:34 antoi lujaa uskoa, että ennätys myös maralla olisi tulossa. Lähdin tavoittelemaan 2:52 alkuista aikaa, mutta viimeisen vajavan 10 kilometrin vastatuuliosuuksilla ei ollut enää voimia puskea ylimääräistä. Eväät oli syöty. En jää harmittelemaan tuota lopun pientä notkahdusta, tähän pisteeseen on ollut pitkä tie ja olen lopputulokseen äärimmäisen tyytyväinen. Sijoituksellisesti yllätyin todella siitä, että onnistuin kansainvälisellä maratonilla saaman itseni naisten kokonaissarjassa sijalle 18. ja omassa sarjassani olin sijalla 3 (35-39 vuotiaat naiset, sarjassa 315 naista).

Kevät ja kesä jatkuvat harjoittelun sekä kisailun merkeissä ja ohjelmassa on kaikenlaista uutta juttua. Rennosti tästä eteenpäin, en harmittele yhtään vaikka yksikään alimatkojen ennätys ei tänä kautena enää parantuisi. Tärkein on nyt saavutettu ja ensi vuonna uudelleen. Kiitos kaikille onnittelijoille, kannustajille ja kriitikoille sekä tsemppiä kaikille kesän koitoksiin!

RMAY1686-rt20x30-F7580

Maalisuoralta, alalaidassa tikittää kello.

Pikaiset kuulumiset

Posted by on Mar 18, 2015 in Kilpailut, muut | Comments Off

Kevät tuli nopsaa, lumi suli nopsaa ja jalatkin kulkee nopsaa.

En haluaisi nimetä blogihiljaisuuden syyksi kiirettä. Kiirehän on itse aiheutettua, mutta nyt on ollut ehkä aikajakso jolloin on ollut paljon tekemistä. Tekeminen tarkoittaa työtä ja treenaamista. Blogitekstien aiheita on pää täynnä: on mielessä ravintojuttuja (en ole koskaan vielä ravintopostausta tehnytkään), kestävyysharjoittelun perusasioihin liittyviä aiheita ja joo kyllä minä vielä kirjoitan siitä omastakin harjoittelusta.  Näihin palaan seuraavissa kirjoituksissa.

Vaikka kevät tuo iloisen mielen, niin purnaan silti pari lausetta. Yksi asia joka saisi poistua valikoimista, on maantiepöly. Olen siis hivenen ikävä ihminen ja toivon pientä sadetta. Raikkaampi ilma helpottaisi hengittämistä, silmien kutinaa ja nenän vuotamista. Alla olevassa kuvassa juostaan viime viikon lauantain Aktia Cupissa. Olin pari päivää täynnä maantiepölyä.

 

IMG_4626_aktia_cup_14.3.2015

Raastoilme. Kuvan otti Kimmo Rönnberg

Tällainen pieni pikakirjoitus tällä kertaa. Kevään tavoitejuoksut lähestyvät ja harjoitukset kovenevat, ennen kuin kevenevät. Jännittämään pääsen monen valmennettavan puolesta mm. Länsiväylä juoksua, HCR puolimaratonia, Tukholman maratonia ja muita pienempiä kisoja. Valmennuksista kiinnostuneille: olen tilapäisesti hetkisen täyteen buukattu ja otan uusia asiakkaita viikolta 16 eteenpäin. Joten jos olet kiinnostunut varaa alkutapaaminen ajoissa. Kehitteillä on nykyisten valmennuspakettien lisäksi myös etävalmennuspaketti, jahka saan siihen viimeisen silauksen tehtyä.

Iloa ja valoa kevääseen!

Hei, millainen on sun normipäivä?

Posted by on Feb 2, 2015 in muut | 4 comments

Minulta kysytään tätä usein, mutta ”normipäivää” ei oikeastaan ole,  tässä on muutama poiminta viime viikolta. Pelikaanit eivät lennä turbiiniin, enkä hillu Kanarialla. Sen sijaan kurvailen sinne tänne pitkin Espoota ja lähiympäristöä. Joskus työpäivät ovat pitkiä ja joskus lyhyitä….

2014-05-25 10.32.03 2014-04-04 13.51.54

2013-06-26 09.16.28

Maanantaina kännykän herätyskello kilahtaa klo 6.15, niin kuin joka arkiaamu. Rutiini on aina sama: aamupalaksi puuroa höysteillä ja kahvia. Tämän jälkeen ohjelmassa on koirien kanssa puolen tunnin kävelylenkki. Tänä aamuna olin päättänyt tehdä aamutreenin uiden, joten kello 8.30 olen Kauniaisten uimahallissa räpiköimässä. Uiminen on kivaa, vaikka tekniikka vaatii vielä paljon petrausta. Aloitan työt toimistohommilla kello kymmenen maissa: listalla on harjoitusohjelmien päivitystä ja tulevan viikon PT tapaamisten sisällön suunnittelua.

Pidän tärkeänä, että saan rakennettua jokaiselle asiakkaalleni motivoivan ja mielekkään ohjelman. Juoksijoilla ohjelma on usein päiväkohtainen, ottaen huomioon muun elämän. Joskus tämän palapelin kokoaminen on haastavaa, mutta yritän tuottaa luovia ja joustavia ratkaisuja. Olemme erilaisia ja meitä motivoivat erilaiset asiat. Toisille, itseni mukaan lukien, on tärkeää saada tarkka suunnitelma sekä seurata ja analysoida tuloksia tarkasti. Toisille sopii paremmin väljä harjoitusrunko, jota voi itse muokata.  Olkoon itselle sopiva tapa kumpi tahansa, juoksuharjoittelu ei saisi tuottaa stressiä, joten pyrin herkällä korvalla kuulostelemaan asiakkaideni jaksamista ja motivaatiota. Harjoittelun pitää antaa elämään enemmän kuin se ottaa.

Iltapäivällä juoksen omaa peruskestävyystreeniä reilu puolituntia, tämän jälkeen vuorossa on päivän ensimmäinen asiakas. Meillä on teemana tekniikkaharjoitukset ja minuutin mittaiset lyhyet vedot. Monelle on haastavaa mennä omalle epämukavuus alueelle, joten koen tärkeäksi juosta mukana jos asiakkaallani on edessään haastava harjoitus.  Tapaamisen päätyttyä, jatkan omaa treeniäni loikka ja hyppyharjoituksilla. En ole niitä kovin paljoa tehnyt vielä tällä kaudella, joten lyhyt 10 minuutin pätkä riittää.

Seuraavan asiakkaan kanssa juoksen jälleen itse mukana, teemana meillä on reilun kilometrin mittaiset intervallit, keskivauhtitavoitteena hänen puolimaratonin tavoitevauhti. Hän suoriutuu erittäin hyvin tästä harjoituksesta ja kehitystä on selvästi alkanut tapahtua! Valmennettavani on äärimmäisen hyvä esimerkki siitä miten sitkeä kehonhallinnan parantaminen, kehon huolto, monipuolinen harjoittelu ja ennen kaikkea maltti tuottaa tulosta.

Tämän tapaamisen jälkeen pikasuihkun kautta kuivat vaatteet päälle, autossa välipalaa ja kurvaan kohti Espoonlahtea, jossa on päivän viimeiset asiakkaat: ryhmä pirteitä taitoluistelijanaisia. Useimmalla heistä on tähtäimenä HCR toukokuussa. Ohjaan alkuverkan ja koordit pihalla. Tämän jälkeen siirrymme sisälle kuntopiirin pariin. Näytän kuntopiirin liikkeet läpi ja laitan naiset hikoilemaan. Kuntopiirissä painotus on keskivartalon liikkeissä, tuo niin kovin tärkeä osa-alue juoksun harrastajalle. Kaikki jaksavat loistavalla tsempillä! Ennen valmennuksen päättymistä muistuttelen vielä lähettämään harjoituspäiväkirjat kuluvalla viikolla, jotta pääsen tekemään ohjelmiin jatkoa. Klo 20.30 olen kotona, ei muuta kuin ruokaa, lepoa ja lihashuoltoa. Kello 22.00 lamppu sammuu.

Tiistai on hyvin samankaltainen maanantain kanssa, uintia, PT asiakkaita ja juoksua. Keskiviikko ja torstai hurahtavat työn puolesta eräässä HR projektissa. Nämä päivät ovat vastapainoa alkuviikolle ja vaihteluhan virkistää! Keskiviikkoilta on oman treenaamisen kannalta aina odotetuin päivä ja viikon ensimmäinen kova harjoitus. Silloin meillä on Espoon Tapioiden Juoksuklubin kolmosryhmän treenit. Teemme aina jonkin vetoharjoituksen ja loppuun lemppareitani eli keskivartalotreeniä. Hyvässä porukassa jaksaa kovan harjoituksen paremmin ja on kiva höpötellä treenikuulumisia.

Torstaina jalat ovat hieman tukkoiset, mutta saan raahattua itseni polkulenkille. Ilman luppakorva ystävääni, olisin jäänyt sohvalle sikiöasentoon. Sitkeä kevyt jolkottelu Kelmin kanssa palkitaan ja perjantaiaamuna on sangen hyvä tunne jaloissa. Perjantai on poikkeuksellinen päivä: ei PT asiakkaita, sillä vietän useamman tunnin Helsingin urheilulääkäriasemalla spirometriassa ja EHV-kokeessa, jossa tutkitaan rasitusastmaani. Saan lääkkeet vaivaani ja sovitaan että kolmen kuukauden kuluttua on seuranta. Vaikka EHV-koe oli tukala, saan silti luvan treenata illalla, koska testi ei ollut fyysisesti rasittava. Olimme sopineet parin juoksuklubilaisen kanssa, että juoksemme yhdessä kiihtyvävauhtisen VK treenin Esportilla. Kulku onkin yllättävän hyvä! Kiihtyvällä vauhdilla taittuu reilu 16km keskivauhdiksi muodostuessa 4:10 min/km ja olen treeniin äärimmäisen tyytyväinen.

Viikonloput pyhitän pääasiassa omalle harjoittelulle ja muulle vapaa-ajalle. Tällä kertaa viikonloppuun kuului, spinningiä, lihaskuntoa, pitkis loskassa juosten, agilityä ja kotihommia. Sunnuntai-iltana vietän pari tuntia asiakkaiden harjoitusohjelmia suunnitellen ja kelloa tarkkaillen: kun kello kilahtaa kuusi, olen kärppänä ilmoittautumassa toukokuun Bodom Trailiin.  Onnistuihan se, tosin sähläsin sen verran että ilmoitin itseni sitten miesten sarjaan :)

Mukavaa helmikuun ensimmäistä viikkoa!