Blogi

Tänne kirjoittelen omasta juoksuharjoittelustani, kilpailuistani ja työstäni valmentajana.

“Suru on kunniavieras”

Posted by on Nov 3, 2018 in Kilpailut | Comments Off

Kevon reissusta kertovassa kirjoituksessa lupasin kirjoittaa menneestä kaudesta ja empivistä ajatuksista jatkon suhteen. Vaadittiin siis yli sata kilometriä tunturimaisemaa rinkka selässä, ennen kuin ajatus oli valmis jatkon suhteen. Kun kirjoitan viimekaudesta, joka alkoi lokakuussa 2017 ja päättyi tämän vuoden syyskuussa, voisin yhtä hyvin kirjoittaa kuolemasta, menetyksestä ja surusta. Nyt jos mietit, että edellisiin sanoihin liittyy pelkkää pahaa, huonoa ja synkkää olet väärässä. Liittyy niihin toki sitäkin, mutta enimmäkseen niihin liittyy läsnäoloa, kiitollisuutta ja olennaisten asioiden tajuamista. Tätä kirjoitusta on rakennettu pala kerrallaan. Poistettu osioita ja lisätty osioita. Veivattu edestakaisin. Johtuen ehkä siitä, että kirjoitan hyvin henkilökohtaisesta asiasta. Mutta valmistuihan tämä, Pyhäinpäivän kunniaksi.

Päättyneenä kautena opin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Opin itsestäni urheilijana ja valmentajana, mutta ennen kaikkea ihmisenä. Opin tiedostamaan jaksamisen rajat. Opin jotakin siitä, milloin keskinkertainen on riittävä ja milloin puskea yli, kun ei enää jaksaisi.

Kauden alku oli aika lailla samanlainen vuosi sitten kuin aiemminkin. Peruskestävyystreeniä joka sisälsi juoksua, pyöräilyä ja sauvakävelylenkkejä. Tuntimäärät 10-12h viikossa. Perustekemistä. Arjessa työtä, treeniä ja normi perhe-elämää.

IMG_20180630_214450

Jotain oli kuitenkin toisin. Isäni sairasti syöpää. Oli sairastanut tuohon mennessä kolmatta vuotta. Vointi parani ja huononi, sahasi eestaas. Hän oli innokas penkkiurheilija. Kannusti aina ja katsoi kaikki kisani jotka televisioitiin sekä surffasi netistä tulokset. Jos ei tuloksia löytynyt, niin soitti ja kirosi että mistä ne tulokset näkyy. Kehui, että juokset hyvin noin vanhaksi akaksi. Kun olin lapsi hän opetti minut liikkumaan metsässä, ampumaan pienoiskiväärillä ja perkaamaan hauen. Hän sytytti kipinän yrittäjyyteen. Opetti, että jos jotakin markalla ostat, niin kahdella sen myyt. Semmoinen hän oli, sellainen luotettava huumorilla höystetty järkkymätön vuori.

Tammikuun 2018 alussa kun olin käymässä, hän oli silloin kotona. Oli ollut välillä vuodeosastolla ja välillä kotona. Vointi oli mennyt huonommaksi viime päivien aikana. Sen näki liikkeistä ja kuuli hengityksestä. Hän kysyi, että lähdenkö viemään hänet vuodeosastolle. Halusi mennä. Vastasin, että lähdenhän minä. Hän vielä työhuoneessaan hoiti paperitöitä ennen lähtöä. Vajaan puolen tunnin ajomatkan aikana ei paljon puheltu. Molemmat tiesivät, että hän katselee näitä maisemia viimeistä kertaa. Siitä alkoi kuukauden mittainen saattohoito. Äiti oli isän luona koko ajan. Kävi välillä syömässä ja nukkumassa mutta muuten oli vierellä koko ajan.

Minä en tiennyt yhtään, miten suhtautua kuolemaan. Olin ollut elämäni aikana kerran hautajaisissa ja olin silloin 3 vuotta vanha. Inhosin sairaaloita ja vuodeosastoja. Kysyin äidiltä, että mitä minä teen, jos alkaa kamalasti itkettämään kun tulen isää katsomaan? Että jos ei pystykään olemaan?

Jostakin ne voimat vain tulevat. Parissa päivässä opin rutiinit. Totuin vuodeosaston hajuun. Tiesin mistä löytää lehtiä, milloin tulee ruoka ja opin tuntemaan hoitajia nimeltä. En itkenyt isän luona, mutta hiihtoladulla itkin joka kerta niin että happi uhkasi lakata kulkemasta ja kyyneleet jäätyivät poskille. Opin että ei tarvitse yrittää esittää isän vierellä mitään, riitti että oli läsnä ja luki vaikka lehdestä ääneen urheilutuloksia.

Helmikuun alussa hän kuoli. Olen kiitollinen siitä, että sain olla mukana lähes viimeiseen hengenvetoon saakka. Mitään ei jäänyt sanomatta.

Urheilu oli ja on minulle edelleen tapa tehdä surutyötä. En hetkeäkään ajatellut jättää kisakautta väliin, mutta päätin kilpailla vähemmän, sillä harjoittelu oli ollut melko vaillinaista ja fiilispohjaista alkuvuoden. Stressin ja puutteellisen lihashuollon seurauksena sain kiusallisen plantaarifaskiitin keväällä. Ennen SM maastoja kunnollisia tehoharjoituksia juosten oli alla vain pari. Halusin kuitenkin kilpailla. Tuloksena oli 13. sija ja sen myötä joukkue SM hopea, joka oli ensimmäinen yleisen sarjan SM mitalini. Toukokuun lopulla sairastuin flunssaan. Olin kuumeessa, kun ulkona oli helle. Kesäkuussa juoksin varovaiset pari ratastarttia fiilispohjalta. Heinäkuu helli ja raastoi melkoisilla hellelukemilla. Viimeistelytreeneissä oli lämmintä pitkälti + 30 astetta ja oma vesiämpäri kentän laidalla sienen kera odottamassa.

Jyväskylässä Kalevankisojen 10 000m olin 4., joka oli paras sijoitus koskaan. 5000m loppui puhti aivan täysin ja olin sijalla 9. Aikuisurheilijoiden SM kisoista saaliina oli kultaa 800m:n ja 1500m:n matkoilla, joista kasilla syntyi kauden ainut ennätys. Syksyllä vielä juoksin aikuisurheilijoiden kisoista polkujuoksun SM kisoista kultaa.

FB_IMG_1534593108948

N35 sarjan SM kultaa 800m

Elokuun lopussa oli takaisin maksun aika. Olin kisakauden päättyessä aivan puhki ja halusin vain nukkua. Ja niin nukuinkin: 9-10h yössä ja aamulla odotin, että koska pääsee illalla nukkumaan. Ajattelin että, en jaksa enää urheilla tällä panostuksella, jos hinta on tämä kunnes tajusin että kysymys ei ole pelkästään kisakauden aiheuttamasta fyysisestä väsymisestä vaan kaiken vuoden aikana tapahtuneen tuomasta uupumuksesta.

Opin että surusta saa voimia. Sain siitä voimia kisakauteen, mutta voimia ei voi riittää loputtomiin vaan jossakin vaiheessa tulee senkin aika, että on vain levättävä. Laitettava akku laturiin.

Aiemmin olen vastannut kaikille kysyttäessä päättyneestä kisakaudesta että ”ihan ok meni” Nyt kun olen tätä asiaa miettinyt, niin voisin vastata, että kausi meni paljon paremmin kuin lähtökohdat olisivat suoneet.

Kuukauden päivät olen nyt peruskuntokautta nautiskellut. En vain pysty itselleni perustelemaan miksi en ainakin vielä ensi kaudella kilpailisi SM tasolla yleisessä sarjassa. En vain koe, että homma olisi viety sillä tiellä loppuun saakka. Liekki palaa roihuten ja vaikka yksi kannustaja on poissa, niin hän on kuitenkin läsnä. Pystyn kuulemaan tiukoissa paikoissa kannustushuudot ja aistimaan pirtin jännittyneen tunnelman TV:n ääressä. Hieman niin kuin silloin kun Suomi voitti jääkiekossa maailmanmestaruuden vuonna 95. Se matsi katsottiin yhdessä.

Sytytä tänään Pyhäinpäivänä kynttilä ja nosta malja sinulle tärkeän henkilön muistolle.

 

Kuusi päivää ja kuusi yötä Kevolla

Posted by on Oct 10, 2018 in muut | Comments Off

Siirryin ylimenokaudelle viikolla 36. Tavoitteena oli vielä juosta tuon viikon lopussa SM viesteissä 4x800m ja 4x400m joukkueissa, mutta lukuisten sairastumisien seurauksena emme saaneet joukkuetta kasaan. Olin rehellisesti hyvin tyytyväinen, kun kisakausi päättyi. Takki oli tyhjä. Kisakaudesta oli jäänyt ristiriitaiset tunnelmat, mutta kirjoitan siitä erikseen myöhemmin. Sen verran voin paljastaa, että vaati yli sata kilometriä tunturimaisemaa rinkka selässä, että ajatus kirkastui ja motivaatio jatkaa kilpailuissa SM-tasolla palasi.

Vaellusreissu Kevolle oli jo lyöty lukkoon viime syksynä ja se oli ylimenokauden ehdoton kohokohta. Suunnittelemamme reitti lähti liikkeelle Sulaojalta sateisena lauantaiaamuna. Puhelin viikoksi kiinni, sometauko ja menoksi. Rinkan painaessa lähemmäs 20 kiloa, askel ei ollut niin rivakkaa kuin yleensä. Alkumatka oli melko helppoa maastoa ja polku kulki kahden järven halki kohti Ruktajärveä, jossa pidimme lounastauon. Ruktajärveltä suuntasimme Guivin reitille kohti Njavgoaivin tupaa, jossa majailimme ensimmäisen yön. Tuvasta jäi mieleen, että se oli vino: kun sisälle astui, lähdit vierimään rinkka selässä alamäkeen. Jos olisi laittanut pallon lattialle se olisi heti vierähtänyt toiseen päätyyn. Ensimmäisen päivän matkaksi kertyi noin 18 kilometriä ja rinkan paino tuntui kropassa.

Tänä ensimmäisenä vaelluspäivänä ja jossain määrin vielä toisenakin, tunsin valtavaa levottomuutta ennen kuin tunturimaisemat ja hiljaisuus rauhoittivat mielen. Kaikki turha riisuuntui hiljalleen mielestä pois. Parasta vaeltamisessa on juurikin se, että ihminen palaa perusasioiden äärelle. Ruoka, lepo, lämpimänä pysyminen ja liike. Päivärutiinit ovat yksinkertaisia. Jälleen kerran voin todeta, että elämme normaaliarjessa liian monimutkaisessa ja liikaa ärsykkeitä sisältävässä maailmassa.

Toisen päivän matka oli rinkkojen kanssa lyhyt, vain 7,5 kilometriä. En ollut koskaan nukkunut kammissa ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus. Olimme ajoissa perillä ja hyvissä voimin, joten päätimme valloittaa noin kolmen kilometrin päässä olevan tunturin. Kartassa tunturilla ei ollut nimeä. Voi kuinka kepeältä tuntui askel ilman rinkkaa, kun sauvoimme tunturin laelle!

Akukammiin saimme seuraa seuraavaksi yöksi myös parista muusta vaeltajasta. Kaiken kaikkiaan muita vaeltajia oli aika paljon liikkeellä, vaikka ehkä paras ruska-aika oli jo mennyt, kun elettiin syyskuun viimeistä viikkoa.

received_1772786806167162

Kanjonia kohti

Akukammista jatkoimme kolmantena päivänä kohti Guivia. Rinkan kanssa päivämatka oli jälleen maltillinen 10 kilometriä. Tämän lisäksi kävimme huiputtamassa Guivitunturin, josta kertyi ilman rinkkoja kahdeksan lisäkilometriä. Tunturin alla ja päällä tuuli. Paljon. Mutta maisemat olivat huikeat. Päädyimme nukkumaan telttaan, kun Guivin tuvassa oli ilmoitus sisäilmaongelmasta. Emme varsinaisesti mitään huomanneet, mutta päätimme kuitenkin mennä ulos telttaan, jotta samaa reittiä kulkenut miesjoukkio pääsi sisälle vietettyään edellisen yön ulkona osa hieman liian hepposissa kamppeissa. Koko teltta tärisi ja väpätti tuulessa. Illalla ilma alkoi painua pakkasen puolelle. Pohdin illalla nukkumaan mennessä, että onkohan aamulla lumi maassa. Olihan se ja -7 astetta pakkasta. En varsinaisesti yöllä palellut ihan aamuyön tunteja lukuun ottamatta, jolloin tunsin yläkropassa pientä viileyttä. Kiitos hyvien varusteiden ja sen että olin kokonaan pussin sisällä siten että jätin vain pienen ilma-aukon. Ulkoapäin katsottaessa ei voinut olla varma kummin päin tuo tuolla makaa.

received_1032970200210368

Guivin huipulla

Kaikkein vaikeinta oli jättää aamulla lämmin makuupussi ja lähteä ulos kylmään maailmaan. Nopeasti sitä lämpeni, kun ryhtyi aamutoimiin ja aamupuurot söimme sisällä tuvassa. Aamu oli kaunis ja aurinkoinen sekä yllätys: tuulinen. Päivän etappi oli alas tunturilta takaisin Kevon reitille ja Fiellun putoukselle. Reitti oli aluksi samaa helppoa tunturimaisemaa 10 kilometriä, jonka jälkeen alkoi nousua ja laskua kohti kanjonia kolmen kilometrin verran. Esimakua tulevista päivistä vaativine nousuineen ja laskuineen.

received_1115874171908445

Fiellun putous

Putous oli upea. Fiellulla oli runsaasti hyviä telttapaikkoja ja oli hieman jopa valinnan vaikeutta. Laitoimme teltan pystyyn ja valmistimme lounaan. Päivän toisena retkenä oli ilman rinkkoja köpöttely kanjonin suulle kuusi kilometriä suuntaansa. Varsinainen vaellusreittimme jatkuisi toiseen suuntaan kohti Kenesjärveä, mutta Kanjonin suu on yksi reitin parhaimmista nähtävyyksistä. Sen verran aikaa oli vierähtänyt, että laskeskelimme saapuvamme takaisin telttapaikalle pimeässä. Päiväreput selkään, lamput matkaan ja menoksi. Tässä kohtaa reitillä oli myös ensimmäinen varsinainen kahlaamo heti Fiellulla. Ylityksestä selvisi käärimällä housun lahkeet. Ja kyllä, vesi oli kylmää. Mutta tuo oli vasta esimakua tulevista päivistä. Fiellulla kuulimme muilta retkeilijöiltä, että joku oli kuullut, että Kenesjärveä kohden kuljettaessa muilla kahlaamoilla oli ollut vyötäröön asti vettä.

Reissu kanjonin suulle oli mieleenpainuva ja maisemat hengästyttäviä, vaikka aurinko olikin mennyt pilveen ja sateli hieman vettä. Ehdimme kanjonin suulle valoisaan aikaan. Lamppu päässä seikkailu takaisin Fiellulle kahlaamoineen oli myös pirtsakka illan päätös ennen nukkumaan menoa. Päivän kilometrit olivat reissun pisimmät yhteensä 25 kilometriä.

received_261599227827212

Kanjonin suulla

Seuraava aamu valkeni taas aurinkoisena. Emme pitäneet kiirettä lähdön kanssa vaan lähdimme liikkeelle vasta kello 11 maissa. Päiväetappi pitäisi sisällään 14 kilometriä ja kaksi kahlaamoa.

Nyt reitti muuttui vaativammaksi sen kulkiessa ylös alas kanjonin laitaa. Söimme hyvän lounaan ennen päivän kahlaamokoitoksia. Ensimmäinen oli minulle reitin pahin. Matka ei ollut pitkä, ehkä 20 metriä, mutta virtausta oli riittämiin. Enää ei riittänyt, että riisui kengät, vaan vesi nousi sen verran korkealle, että myös housut oli sullottava rinkkaan. Ylitys tapahtuu siis crocsit jalassa ja rinkka selässä pitäen kiinni vaijerissa roikkuvasta kiskoilla kulkevasta narusta. Kun on virtausta, painoa selässä ja tapahtuu horjahdus liikerata ei korjaannu samalla tavalla kuin ilman raskasta painoa. Ainoa keino on pitää kiinni narusta ja keikkua narun nokassa, sillä jos päästät irti, kaadut ja kastut varmasti. Mukava lisäelementti on kylmä vesi, joka vie jalkaterät aika tunnottomaksi. Hitaasti ja horjuen selvisin vastarannalle. Jalkojen kuivaus ja kolmen kilometrin köpöttely seuraavalle kahlaamolle. Toinen kerta oli helpompi, enemmän vettä ja pidempi matka mutta vähemmän virtausta.

received_234440160754853

Yksi kahlaamoista

Samaan suuntaan ei ollut ruuhkaa. Kaikki muut kahta tsekkiläistä naista lukuun ottamatta olivat jatkaneet Guivi-Kevon ympyräreitillä. Näillä naisilla oli kiinnostava tarina. Olimme tavanneet heidät jo Fiellulla, mutta nukkuessamme Kamajoen jälkeen sijaitsevassa kodassa ryhdyimme juttelemaan enemmän. He olivat saapuneet Suomeen kesäkuussa. He olivat kävelleet Kevolle Joensuusta. Aivan. Luit oikein. Kävelleet. Tähän mennessä noin 1500 kilometriä. Jostakin se ajatus oli vain lähtenyt. Naiset olivat kävelleet Kansallispuistoja ja Suomen hyvää polkureitistöä hyödyntäen. Heillä oli matkaa jäljellä Kevon lisäksi Kaldoaivin erämaan halki Nuorgamiin, jossa oli reitin päätepiste. Äärimmäisen kiehtovaa. Kyselimme reitityksestä, rinkanpainosta ja ruokahuollosta. Karttana toimi kännykkään ladattu sovellus, johon oli pystynyt tekemään reitityksen valmiiksi. Ruokaa he varasivat noin viikoksi kerrallaan.

Juttelimme illan Suomalaisesta ruoasta ja eri kansallispuistoista. Aamulla matkamme jatkui samaan suuntaan meillä ollessa reissun viimeinen pidempi etappi 16,5 kilometriä. Matka taittui vaihtelevaa maastoa pitkin kohti kanjonin pohjaa ja viimeistä kahlaamoa. Matkalla vietimme auringonpaisteessa lounastaukoa ihaillen taakse jäävää kanjonia. Alkoi iskeä jo pieni haikeus. Kuuden päivän ja kuuden yön vaellus oli loppupuolella. Viimeinen kahlaamo oli pisin ja syvin, mutta minulle helpoin koska virtausta ei ollut paljoa.

Viimeisen yön vietimme teltassa ja yöllä oli jälleen pakkasta. Sami oli kovasti toivonut pääsevänsä painimaan karhun kanssa reissumme aikana, mutta sai tyytyä yöllä hätyyttelemään sisä- ja ulkoteltan välissä juoksevaa tunturisopulia joka oli käynyt nakertamassa reiän roskapussiin. Samaan aikaan minä vain nukuin.

dav

Viimeisenä aamuna herätessä oli järvi jäässä ja lunta sateli

Aamupäivällä kävelimme viimeiset 2,5 kilometriä Kenesjärvelle Inarin tien varteen. Sieltä hyppäsimme Inariin menevään Bussiin, siihen ainoaan kerran päivässä kulkevaan. Bussissa törmäsimme vielä kerran tsekkiläisiin naisiin, jotka olivat aamutuimaan liftanneet Utsjoelle hakemaan ruokatäydennystä. Tunsin pienen kateuden pistoksen heidän jäädessään bussista suuntana Kaldoaivin erämaa ja Nuorgam. Meidän suuntana oli Inari, hotelli, sauna ja ruoka oikealta lautaselta. Oli aika avata puhelin, mutta en laittanut siihen vielä ääntä.

5 vuotta yrittäjän elämää

Posted by on Jul 11, 2018 in Harjoittelu, Kilpailut, muut | Comments Off

Tänä kesänä tulee täyteen 5 vuotta täysipäiväisenä yrittäjänä. Lystikkäästi todettakoon: olen yhä hengissä.

Vakavasti, nöyryyden sekaisella ylpeydellä: kiitos asiakkaat ja tukijoukot!

Sen enempää kirjoittamatta, alla videon pätkä ajatuksistani. Nyt jään kesälomalle ja seuraavan kerran sorvin ääressä elokuun alussa. Helteistä heinäkuuta!

 

Elämäntaidon valmennusta

Posted by on Apr 27, 2018 in muut | Comments Off

Niin siis mitä? No, siis elämäntaidon valmennusta.  Etkö sä osaa elää vai?

Edellä mainittuihin kysymyksiin olen päässyt vastaamaan muutaman kerran syksyn ja talven aikana.

Nyt kun talvi on kääntynyt kevääseen ja blogi on ollut hiljainen, on aika paljastaa mistä oikeastaan on kyse.

Olen toiminut kokopäiväisesti valmentajana oman firmani kautta kohta viisi vuotta. Lähdin liikkeelle sillä minkä osaan parhaiten eli juoksemisen ja sen valmentamisen. Koko ajan takaraivossa oli ajatus, että tämä ei riitä minulle, eikä se riitä asiakkaille. Aiemassa elämässäni ehdin toimia kahdeksan vuoden ajan HR tehtävissä monipuolisissa rooleissa.  Kokoajan oli halu oppia uutta ja halu päästä käyttämään laajasti jo oppimaansa sekä ennen kaikkea päästä työskentelemään omien arvojensa mukaisessa työssä.

Valmennustyössä koen olevani juurikin arvojeni mukaisessa tehtävässä: auttamassa, edistämässä ihmisten terveyttä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Haluan auttaa ennalta ehkäisemään elintapasairauksia, työuupumusta ja ennenaikaista työelämästä poisjäämistä.

dav

 

Valmennustyö on paljon muuta kuin ihmisten liikuttamista ja harjoitusohjelmien laadintaa. Se on kokonaisvaltaista mielen- ja fysiikan valmennustyötä ja siihen elämäntaidon valmennuskoulutus tarjosi erinomaiset työkalut. Koulutus kulkee myös nimellä Life Coaching. Valitsin koulutusorganisaatioksi Namasten, joka on alan uranuurtaja Suomessa. Koulutus oli 7 kk mittainen sisältäen 20 lähiopetuspäivää ja 52 tuntia harjoitusvalmennuksia. Mikään koulutus ei tee ketään valmiiksi, mutta koulutus antoi eväät lähteä työstämään oppimaansa ja antoi kipinän oppia lisää. Mainittakoon vielä, että kysymyksessä ei ole oikotie psykologiksi tai terapeutiksi, he ovat oma arvokas ammattikuntansa jotka käyvät oman koulutuksensa. Tämä koulutus oli minulle ennen kaikkea lisäkoulutusta valmentamiseen.

Koulutus pohjautui tutkittuun tietoon ja positiivisen psykologian hyödyntämiseen. Koulutuksessa käsiteltiin konkreettisesti mm. seuraavia aihealueita: valmennuksen perusteet, tavoitteiden asettaminen, ajankäyttö, arvot, uskomukset ja vahvuudet, työelämävalmennus ja itsensä johtaminen.

En aluksi pitänyt nimestä elämäntaidon valmennus, enkä myöskään nimestä life coach. Molemmat kuulostivat ohuelta yläpilveltä ja lievältä hörhöilyltä, vaikka siitä ei ole kyse. Halusin myös käyttää muuta nimeä mutta en keksinyt parempaa, joten silloin minun on syytä tyytyä tähän. Kuitenkin lopulta kyseessä on: elämäntaidon valmennus.

Elämäntaidon valmennus on sitä miten positiivisen psykologian valossa opimme ajan hallintaa, arvojen mukaista elämää ja siitä kuinka opimme vuorovaikuttamaan ympäristön kanssa kuunnellen, kunnioittaen ja kysyen.  Elämäntaidon valmennus on sitä miten jokapäiväisessä arjessa ajoittaisen kiireen keskellä opimme pysähtymään ja hengittämään, ottamaan pienen hiljentymisen hetken ja jatkamaan rennompana sekä selkeällä mielellä eteenpäin.

Valmennus herättää yksinkertaisesti miettimään: kuinka tasapainoisesti elämäni onnenpyörä pyörii työelämässä ja muussa elämässä? Joskus niiden pohtiminen on myös kivuliasta ja toiset eivät edes halua niitä pohtia. Uskon silti vahvasti, että kun löytyy uskallus pysähtyä, löytää varmasti uusia puolia itsestään sekä saa työkaluja rakentaa hyvää elämää ja lisätä onnellisuutta.

Mihin olen itse saanut valmennuksesta apua? Ajanhallintaan, siitä miten rakennetaan tasapanoista elämää uusioperheessä, miten olla hyvä vanhempi ja miten selvitä läheisen kuolemasta sekä surutyöstä. Ei siis kovin pieniä asioita.

Namasten valmennuskoulutus tarjosi juuri hyvän perustan sille, että jatkossa valmennuksissa tulee olemaan entistä voimakkaammin mukana mentaalivalmennus ja siihen käytettävät työkalut.  Kiitos kaikille harjoitusvalmennettavilleni, jotka ovat olleet mukana oppimisprosessissani ja asiakkailleni joiden kanssa olen saanut viedä oppeja käytäntöön sekä kehittää valmennuspalveluita entistä paremmiksi. Ideanne ovat olleet todella tärkeitä! Kiitos. Työstän vielä hetken uusia valmennuspaketteja, ennen niiden avautumista ”suurelle yleisölle” :)

IMG_8529-2

 

Yhteenveto kisakaudesta 2017

Posted by on Oct 29, 2017 in Harjoittelu, Kilpailut | Comments Off

Kun lumi tuli maahan ja melkein suli jo poiskin, sain jäsenneltyä tarinaa viime kisakaudesta. Kausi oli elämäni paras. Paransin ennätystäni kaikilla matkoilla. Tähän voisi laittaa pisteen. Ei minulla ole muuta kirjoitettavaa.
No pari kappaletta raapustin kuitenkin. Kisakausi oli pisin tähänastisista ja kisasin enemmän kuin koskaan aiemmin. Huhtikuussa 2017 juostiin SM puolimaraton elokuun puolen välin jälkeen juoksin viimeisen startin Espoo Challenge kisoissa 1500m matkalla.
Starttasin kesän aikana yhteensä 16 kertaa. Matkan ollessa lyhimmillään 800m ja pisimmillään puolimaraton.

HHM_palkintojen jako (2)

Icepower girl!

Näin se sitten meni:
22.4. SM puolimaraton: 4 sija. Uusi ennätys 1:21:55. Lähtötilanne oli hieman epävarma, olin viikkoa aikaisemmin juossut itseni pieneen tilttiin. Viimeistelytreenissä en päässyt lähellekään itse kisan k eskivauhtia. Todella kevyt viikko auttoi. Hyvä sijoitus, mutta parannettavaa jäi.
29.4. AM maastot Veikkola: 1. sija. Meni treeninä, vähän osanottajia. Helvatan kylmä keli, ei mitään kummempaa mainittavaa juoksusta.
7.5. SM maastot Heinola: 13.sija. Paras sijoitus koskaan SM maastoista. Supertyytyväinen. Sain hyvin irti itsestäni. Maastot ovat aina kivoja tapahtumia.
28.5. Tapio Games kansalliset, Espoo: 1. sija. Ensin 3000m startti ennätys parani 13 sekuntia aikaan 10:01. Puolituntia tämän juoksun perään juoksin 800m ennätykseni 2:21. Parannus noin 3 sekuntia. Taisin olla neljäs ja oman eräni toinen. Mielenkiintoinen combotreeni ja tulos, johon en olisi itsekään uskonut. Hyvää ja rentoa tekemisen meininkiä.
4.6. Tähtikisat Raasepori 5000m: 5.sija. Kesän ehdottomasti huonoin startti. Juoksin ihan kelpo ajan 17:29, joka oli muutaman sekunnin päähän silloisesta ennätyksestäni 17:23. Olin kisan viides, joka oli hyvä sijoitus. Ei kelvannut itselleni: juoksu oli tehotonta ja siinä ei ollut yritystä. Voin myös hölkätä kotona.
10.6. HHM 10km: 1.sija ajalla 38:33. Hyvä treenijuoksu, hyvässä kelissä.
23.6. Keuruun Juhannuskisat 3000m: 2.sija ajalla 10:03. Ei vielä löytynyt rohkeutta lähteä haastamaan, vaikka oli hyvä peesi tarjolla. Loppukiri kamppailussa nappasin toisen sijan.
1.7. Jämsän Kestävyysjuoksukarnevaalit 1500m: 1. sija. Olin vain kerran aiemmin juossut ulkoradalla kyseisen matkan ajalla 5:00 ja jouduin B-erään. Tein ennätyksen, voitin eräni ja samalla naisten sarjan ajalla 4:41. Yllätin itseni. Hieno päivä!
26.6 AM viestit 4x800m Järvenpää: Ankkurina ja hävisin kaksi sijaa viimeisellä sadalla metrillä. Otti jonkin verran päähän, mutta kaikkeni tein.
8.7 SM viestit 4x800m Tampere: Joukkueen kokoonpano vaihtui ties kuinka monta kertaa. Päästiin kuitenkin juoksemaan ja se oli pääasia. Kaukana oltiin viimevuoden sijoista, mutta juoksin epävirallisen kasin ennätykseni ankkuriosuudella 2:18. Hirweellä raivolla.
11.7 AM 5000m Nummela: 2.sija. Kylmää ja sateista. Aika 17:40 ei sielua hivellyt. Jalat vähän kankeana, mutta ihan hyvä pössis silti. Parhaat kannustusjoukot paikalla!
21.7 Kalevan kisat, Seinäjoki 10 000m: 5.sija ja ennätys 36:05. Hävisin loppukirikamppailussa 4 sijan. Silti aivan supertyytyväinen suoritukseen.
23.7. Kalevan kisat, Seinäjoki 5000m: 8.sija. Tätä on juokseminen! Paras taktiikkajuoksu koskaan ja uskalsin lähteä porukan mukana. Löytyi sisua ja perkelettä, viimeisellä 300m kirillä sain napattua viimeisen pistesijan. Ennätys parani aikaan 17:01.
12.8. Pyhätunturin poluilla reilu 10km sutaisu: 1.sija ja naisten reittiennätys. Yksi mies ehti edelle. Tässä oli myös sitä juoksemisen riemua ja rentoutta.
20.8 Espoo Challege 1500m: 1.sija. Ai että miten väsytti starttiviivalla. Jostain se meno löytyi ja loppukirissä voittoon ja uusi ennätys 4:39. En tajunnut oikein itsekään, että mitä just tapahtui.

Kalevan_Kisat_17

Kalevan kisat 2017

Pian tämän jälkeen siirryin ylimenokaudelle. Ylimenokaudella oli kaikkea mukavaa ja jännittävää höntsä tapahtumaa kuten Espoon Rantapuolikkaan jänistelyhommat 1:40 porukan vetäjänä ja reilun 60km seikkailukisa X-kaato, jossa pääsin tutustumaan mm. kajakkimelontaan merellä sekä uimaan rastien perässä keskuspuiston lammikoissa. Päänuppi lepäsi ja oli mukava tarttua taas säännölliseen harjoitteluun lokakuun alussa.

dav

Osa kesän kokoelmasta. Kotona löytyy ahkera mitalliseinän rakentaja :)

Reilu kaksi viikkoa sitten oli vuorossa laktaattitestit ja olihan se PK alue päässyt rapistumaan, mutta nopeutta löytyi. Tämä tarkoittaa vain sitä, että nöyrästi sauvakävelysauvat käteen ja hiekkateille hölkäilemään. Tästä sitten taas pohjia hiomaan kuntoon, jotta ensi kisakaudella jaksaa paahtaa.
Lähtökohdat ovat kunnossa, kuten urheilulääkärikin totesi lääkärintarkastuksessa: olet sinä poikkeuksellinen tapaus kun et ole koko 13 vuoden aikana jona olen juossut säännöllisesti ollut koskaan magneettikuvassa ja et ole koskaan kärsinyt koskaan rasitusmurtumista. Jotain tehty oikein, hyvät geenit ja hyvä onni? No, ehkä noita kaikkia. Olen myös aloittanut kovemman harjoittelun vasta aikuisena: 26-vuotiaana ensimmäinen maraton ja kovempi harjoittelu alkoi vasta reilusti yli 30-vuotiaana. Urheilulääkärin mukaan rasitusmurtumia ehkäisee myös se että murros / teini-ikäisenä ei ole harjoiteltu kovaa ja hormonitoiminta on ollut säännöllistä. Juu, ei ole silloin nuoruusvuosina paljon lenkkipolkuja kulutettu, kyllä silloin on keskitytty kaljan juontiin ja kavereitten kanssa hengailuun.
Mitä seuraavaksi? Ensi kisakaudella matkat vaihtelevat taas 800m – puolimaratoniin, maantiemaraton saa toistaiseksi pysyä poissa ohjelmistosta. Vaikka kausi oli hyvä, se jätti vielä itselle tunteen että vielä on potentiaalia. Siitähän tässä on kyse: ei voitosta tai tappiosta, vaan siitä kuinka lähelle pääsee omaa potentiaaliaan.
Taustajoukot ovat kunnossa kun Tiittasen Emma Forever Fysiossa hoitaa jalat, samoin kuin Suomen Urheiluhierontakeskuksen hierojat. Espoon Tapioissa Timo Uusipereen kanssa suunnitellaan harjoitukset ja Tapioiden juoksuklubista löytyvät parhaat treenikaverit. Palautumisen seurantaan käytän Firstbeat sykevälivaihtelumittausta, jonka palveluntarjoajaksi ryhdyin syksyllä. Kesällä oli ilo saada kutsu Suomen Icepower tiimiin, jossa on mukana monta rautaista mimmiä ja syksyllä koin vielä iloisen yllätyksen kun pääsin Hoka One Onen lähettilääksi. Mikä tärkeintä: kotona kaikki hyvin ja tekemistäni tuetaan.

dav

Kiitos Hoka One One!

Kokemukseni urheilijan elämästä

Posted by on Jul 7, 2017 in Harjoittelu, Kilpailut, muut | Comments Off

Viime viikkoina on uutisoitu ja kirjoitettu erityisesti naisurheilijoiden energiansaannin vähäisyydestä ja liikaharjoittelusta. Minusta on hienoa että naiset ovat omilla kertomuksillaan ja kokemuksillaan tulleet esiin. Se kannustaa ja rohkaisee urheilijoita sekä aktiiviliikkujia pohtimaan omaa harjoitteluaan, energiansaantiaan ja palautumistaan.

Tämän tekstin tarkoituksena on kertoa miten itse toimin ja konkreettisesti esimerkein kertoa mitä on urheilijan ruoka ja lepo omalta osaltani.  Se ei varmasti ole se kaikki voipa autuaaksi tekevä tapa, mutta minä koen voivani hyvin. Voit siis olla vapaasti ja huolettomasti erimieltä. Minä itse koen olevani hyväntuulinen, tyytyväinen elämääni ja siedettävä ihminen kanssaeläjille.

Yksi tärkeimmistä tehtävistä, mitä voin itse urheilijana tehdä sen lisäksi että pyrin aina omaan parhaaseen suoritukseen kilparadoilla, on toimia esimerkkinä nuoremmille urheilijoille. En ole suorituksillani verrattavissa kansainvälisentason nuoriin huippulupauksiin, mutta olen kansallisen tason hyvä yleisjuoksija ja oman ikäluokkani parhaimmistoa. Tilastoissa olen kymmenen parhaan juoksijan joukossa usealla eri kestävyysjuoksumatkalla.

FB_IMG_1469533236383

Numero 13. Noin vuosi sitten otettu kuva.

  1. Terveys

En saanut tähän hätään tuoretta Inbodymittausta, sillä PT kollegani ehti jo lomalle, mutta aika lailla varmasti samoissa mennään. Vajaan vuoden takaisessa kehonkoostumusmittauksessa painoin 55kg (sama kuin nyt), olen 168cm pitkä, olen 38-vuotias ja rasvaprosenttini on hieman alle 10%. Lihasmassaa omistan reilut 27kg. Olen kestävyysjuoksijaksi lihaksikas. Nyt kun joku henkäisee kauhusta luettuaan tuon 10% rasvat, niin kyllä olet oikeassa, se on matala. Mutta kestävyysurheilijat tuppaa olemaan melko rasvattomia verrattuna tavalliseen kadun tallaajaan. Matala rasvaprosentti ei ole koskaan ollut mikään tavoitetila, vaan se on tullut kestävyysharjoittelun seurauksena. Vastaus kysymykseen onko hormonitoimintani normaalia? Vastaus: kyllä.

En ole kertaakaan 12 vuoden mittaisena aktiiviaikana ollut telakalla viikkoa pidempää aikaa. Pieniä vammoja olen saanut tapaturmaisesti: takareiden venähdys kärryn pyörä kikkailussa ja nilkan muljahdukset polkujuoksussa. Molemmissa tapauksissa juoksu on ollut mahdollista, mutta tehot on jätetty pois. Kun aloin ”vakavammin” treenata vuonna 2011, halusin tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja kävin myös ravitsemusterapeutin kanssa läpi sen hetkisen ravitsemukseni. Korjattavaa löytyi. Hiilihydraattien saanti oli liian pientä ja tämä kun korjattiin, paranivat myös vauhdit harjoituksissa huomattavasti.  Perusterveyden tarkkailuun kuuluu joka syksy käynti urheilijan lääkärintarkastuksessa, jossa otetaan veriarvot ja EKG.

Olen tänä kautena sairastanut yhden taudin, tämä oli influenssa uutena vuotena 2017. Tämä oli aikuisiällä ensimmäinen kerta kun muistan olleeni kuumeessa. Normaaliflunssaa en ole sairastanut tällä kaudella kertaakaan. Tammikuussa 2015 minulla todettiin lievä astma ja tasapainotilan löytyminen lääkityksen kanssa vei melko pitkään. Kaudella 2015–2016 olin flunssassa kolme kertaa, mutta lopetettuani kylmässä ulkoilmassa kovien vetojen tekemisen sain rasitusastman kuriin.

  1. Tukijoukot ja korvaava harjoittelu

Käytän harjoittelussani valmentajaa, fysioterapeuttia ja hierojaa. Vaikka työskentelen itse hyvinvointialalla, koen tärkeäksi että ympärillä on hyvät tukijoukot, jotka ovat oman alansa asiantuntijoita.  Lueskelen ja opiskelen henkiseen valmennukseen liittyviä asioita. Olen saanut elämän isojen haasteiden (urheilun ulkopuolella olevat asiat) ravistellessa apua myös terapiasta. Harjoittelen myös muita lajeja kuin juoksua. Mukana on maastopyöräily, uinti ja hiihto. Viihdyn kuntosalilla. Teen talvella noin kaksi lihaskuntoharjoitusta viikossa ja kaudessa on jakso, jolloin ei suuriakaan painoja karsasteta. Opettelin viime talvena myös peruspainonnostotekniikoita ja sain niistä paljon uutta potkua harjoitteluun.

  1. Ravinto

Olen aika tylsä ihminen ravintoni suhteen ja ruokavalioni on tavallinen: en noudata mitään dieettiä, en ole ruokarajoitteinenkaan, paitsi syön tuskin koskaan punaista lihaa. Syynä tähän ovat A. maku ja B. eettinen periaate.

Perusperiaatteenani toimivat ne monen mielestä tylsät suomalaiset ravitsemussuositukset, säännöllinen ruokailurytmi, lautasmalli ja tarkkailen että saan riittävästi energiaa. Joukkoon mahtuu herkkuja pari kertaa viikossa, juuri silloin kuin tekee mieli. Arkena ruoka on usein polttoaine ja rauhallisina hetkinä valmistamiseen sekä fiilistelyyn käytetään enemmän aikaa.  Kuvassa on yhden päivän ruoat arkipäivältä. Päivän harjoitus oli kova rataharjoitus: verkat +4km VK + 15x400m/200m. Nopeasti laskettuna kokonaisenergiaa tuossa on noin 2800-3000 kcal.

Ja loppuun vielä linkkaus lihastohtorin sivuille. Mielestäni hyvä kirjoitus: https://lihastohtori.wordpress.com/2013/11/09/puhtaasti-syominen-ruokafriikkaus-ja-urheilu/

ruoka

Keskiviikon ruoka kuvina. Kokonaisenergia noin 2800-3000 kcal.

  1. Lepo

Pyrin nukkumaan joka yö 7-9h ja aina kun mahdollista otan vartin päikkärit. Mittaan ja seuraan palautumista päivittäin. Suunnittelen päivään lepo- ja rentoutumishetkiä. Kuljeskelen metsässä, lueskelen jotakin tai vain olen. Pidän lomaa töistä säännöllisesti ja pidän myös somelakko päiviä.

 

Tämmöistä on aikuisurheilijan elämä :)

Heitän haasteen myös muille naiskestävyysjuoksijoille: jakakaa omaa tietämystänne ja vinkkejä miten olette edistäneet omaa hyvinvointianne urheilu-urallanne.

 

Haastattelussa Jussi 56v

Posted by on Jun 21, 2017 in Asiakaskertomukset, muut | Comments Off

”Jussi on omien sanojensa mukaan melkoinen häröpallo, en mä tiedä voinko siihen muuta lisätä kuin että joo näin on. Mutta kokoajan on maltti kasvanut ja oppi tarttunut. Tulokset ovat kehittyneet mahtavasti. Hienoa on myös se, että hän näyttää onnistumiset avoimesti ja tartuttaa ilon myös muihin.”

Juhannusviikon kunniaksi haastattelussa Jussi, 56 vuotta. Jussin kanssa ollaan aloitettu valmennus helmikuussa 2016, eli noin 1,5 vuotta sitten. Esport Arenan voisi nimetä Jussin mukaan Solastie Arenaksi. Jussi on siellä talviaikaan A-I-N-A. Ennätysjuoksuja on saatu plakkariin useampia, mutta vielä näen että mahdollisuuksia ja työmaata riittäisi. Jussin tuntee kaikki ja Jussi tuntee kaikki.

 1. Mikä juoksussa motivoi?

Jussi: Juoksu on minulle rakas harrastus, johon ei tarvitse erikseen hakea motivaatiota. Juoksen, koska se tuottaa minulle fyysistä mielihyvää, antaa omaa aikaa, tai jos en halua liikkua yksin, jonkun hyvän juoksuystävän kanssa tulee käytyä kuulumiset läpi.  Ja viimekädessä, jos treeni ei tunnu maistuvan, juoksen valmentajalle, koska tiedän hänen sitoutuvan työhönsä minun hyväkseni.

Minna: Juokseminen muodostuu monille rakkaaksi harrastukseksi, juurikin Jussin mainitsemista syistä. Yksin juostessa voi antaa ajatusten lentää ja kaverin kanssa rupatellessa viikoittain pitkä lenkki sujuu nopsaa. Juoksijat ovat eräänlainen heimo, he puhuvat myös omaa kieltään, jota voi olla lajista tietämättömän vaikea ymmärtää: Tänään juostaan pitkis peekoo assulla, josta puolet peekooykköstä ja puolet peekookakkosta. Samalla testaan tänään mun uusia pitkis imureita. Joo sopii, missä sun aerokynnys menee? Jussi on tuon juoksijaheimon kirkkaimpia ilmentymiä, hänet tuntee moni ja hän tuntee monet. Hän on sosiaalinen ja aina hyvällä tuulella, paisti 400m vedoissa, joihin laskeutuu syvä hiljaisuus.

2. Mitä muita lajeja harrastat kuin juoksua?

Jussi: Olen niin rakastunut juoksuun, että se riittää minulle täysin. Valmentaja tietysti näkisi minut mielellään uimassa tai pyörän selässä, mutta olen hieman haluton poistumaan juoksun parista. Monta vuotta salibandy ja sulkapallo liikuttivat minua, mutta polvivammat lopettivat nuo silloiset rakkaat harrastukseni. Vaan tilalle löytyi juoksu!

Minna: Kyllä, näkisin mielelläni Jussin myös muiden lajien parissa. Harjoitusmäärien lisääminen on turvallisempaa kun aerobisessa harjoittelussa on mukana muutakin kuin juoksua. Juoksu on hyvin kuormittava laji, joka askeleella oman kehon paino jysähtää jalalle moninkertaisena. Varsinkin peruskuntokaudella, joka ajoittuu syksyyn ja talveen, suosisin pitkiä vaelluksia luonnossa rinkka selässä sekä pyöräilyä ja uintia. Hiihdolla saa myös mainiosti aerobista kuntopohjaa rakennettua.

Viime kädessä kuitenkin valmennettava on itse vastuussa harjoittelun toteuttamisesta ja tarkoituksena on kuitenkin että tekeminen on mielekästä, pakottamalla ei onnistuta. Vaikka talviaikaan välillä kauhistuttaa kun Jussi juoksee sisällä kaikki treenit ja alusta on todella kova, silti kovasta alustasta johtuvilta vammoilta on onneksi vältytty.  Olen toki Jussin nähnyt viime talvena sotkemassa tyllerövispilällä (crosstrainer). Meillä oli Esportilla parin kerran tyllerövispiläkerho. Itselläni oli pieni jännevamma ja tein osan treeneistä crossarilla. Jussi taasen oli pyöräyttänyt nilkkansa. Siinä me sotkettiin viereisillä vispilöillä.

 3. Mitkä ovat tavoitteesi?

Jussi: Haluan tulla nopeammaksi, kestävämmäksi, ketterämmäksi ja vahvemmaksi. Toistaiseksi kehitys on ollut valmennuksessa nousujohteista.

Minna: Valmennus on aloitettu noin 1,5 vuotta sitten. Koko ajan tapahtuu edistystä ja näkisin että vielä on paljon opittavaa ja kehityttävää. Kovasti päässä jo raksuttaa, että miten ensi kautena edetään ja millä myyntipuheella saan Jussin taas siirtymään askeleen verran lisää epämukavuusalueelle.

4. Miten olet hyötynyt valmennuksesta?       

Jussi: Tekemiseen on ylipäätään tullut järkeä. Juoksin muutaman vuoden omin päin. Yleensä aina kympin lenkkejä ja usein piti kokeilla ennätystä. Selvää, että kehitystä ei juuri tullut, onneksi säästyin vammoilta. Valmennuksen mukana on tullut paljon uusia asioita. Oppiminen on ollut silmiä avaavaa ja mukavaa! Kohtuullisen huima kehitys valmennuksen aikana on tietenkin ollut äärimmäisen palkitsevaa ja itsetuntoa hivelevää. Mutta vielä on paljon opittavaa!

Minna: Jussi on virtaa täynnä ja todella innokas harjoittelemaan. Haastavinta on ollut peruskestävyysalueella pysyminen ja erityisesti huoltavat PK1 harjoitukset. Jussi on omien sanojensa mukaan melkoinen häröpallo, en mä tiedä voinko siihen muuta lisätä kuin että joo näin on. Mutta kokoajan on maltti kasvanut ja oppi tarttunut. Tulokset ovat kehittyneet mahtavasti. Hienoa on myös se että hän näyttää onnistumiset avoimesti ja tartuttaa ilon myös muihin.

5. Millainen harjoittelija olet, eli miten kuvailisit itseäsi harjoittelijana?

Jussi: Olen harjoittelijana innokas perfektionisti. Pyrin tekemään kaikki ohjelman mukaiset treenit  viimeisen päälle niin kuin ne on annettu. Tosin joskus pientä keulimista sattuu, mutta silloin on kyseessä ollut väkisin pintaan tunkenut vauhdinhurman tuottama juoksun ilo.

Minna: Tähän ei voi lisätä, muuta kuin että just näin se menee. Kaikki harkat on aina tehty, 1,5 vuoden aikana en muista kuin kerran, että Jussilla olisi sovittu harjoitus jäänyt tekemättä. Siihen oli minusta niin hyvä selitys, että olisin kieltänyt lähtemästä treenaamaan: vaimolla synttärit ja lahja ostamatta, keittiöremppa kesken ja juhlat tulossa. Vastasin hätäiseen meseviestin että treenit nyt seis, mutta vaimolle käyt ostamassa lahjan. Asiat on syytä laittaa tärkeysjärjestykseen.

jussi

Jussi 56v: aina hyvällä tuulella

 

6. Mikä on harjoittelussa vaikeinta/haastavinta? Helpointa?

Jussi: Jotkut harjoitteet, kuten koordinaatiot aiheuttavat lievää epätoivoa. Ennakkoon tiedossa olevat todella kovat treenit vaativat myös melkoista henkistä valmentautumista jo useita päiviä ennen. Helpointa on paukutella lempitreenejä menemään.

Minna: Koordinaatio ja sen kehittäminen ovat monelle haastava osa-alue. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä harva on luonnostaan hyvä sellaisessa mitä ei ole aiemmin harjoittanut. Näen sen kuitenkin tärkeänä osana juoksuharjoittelua. Koordinaatioharjoitteet kehittävät mm. tasapainoa, askellusta ja juoksuvoimaa. Toinen tärkeä juttu koordinaatioharjoitteiden lisäksi on nopea juoksu. 60-100m vedot kehittävät juoksuvoimaa, hermotusta ja liikelaajuutta. Jussi helisee jo usein pari päivää ennen kovia treenejä. Talven mittaan meillä oli pariin otteeseen 400m vetoja 1minuutin palautuksella. Sarjan toistojen määrä kasvoi joka kerta. Se on kova treeni ja kasvattaa myös henkistä kanttia, mutta tiesin että tämän voi laittaa, sillä kuntopohja ja pää kestävät. Aina niistä selvittiin ja mikä voittajafiilis!

7. Lempiharjoitus? 

Jussi: 200 metrin vedot, tasavauhtiset veekoot, kohtuuvauhdilla kiskotut tonnit.

Minna: Jep. Nopeutta löytyy todella hyvin ja myös tekniikka nopeassa juoksussa on parantunut huimasti. Vauhdin kontrolloinnissa on vielä opeteltavaa.

8. Inhokkiharjoitus?

Jussi: Pelonsekaisena inhokkina on 400 metrin vedot maksimivauhdeilla. Hyvänä kakkosena kesäiltana  kämmerretty PK1 treeni sykkeiden alarajalla. Kaikki vastaantulevat tuntuvat rallattelevan kevyellä jalalla alle vitosta. En ole oppinut niitä vieläkään menemään häpeilemättä 7.30 vauhtia!

Minna: PK1 se on harjoitus joka vaatii rohkeutta! Kovaa osaa mennä kaikki :)

9. Mitä haluaisit sanoa muille valmennusta harkitseville?

Jussi: Pitkäjänteisessä valmennuksessa kehitys on väistämätöntä. On helppoa, kun luottaa valmentajaan ja tekee asiat niin kuin ne on tarkoitettu. On hyvä, jos etukäteen tahtotila on kirkas ja tavoitteet realistisia. Aikaisemmin jätin joskus laiskuuttani lähtemättä lenkille, valmennuksessa ei sitä tarvitse edes miettiä. Kaikki treenit vedetään, jos ollaan terveenä. Yksin harjoitellessa jäävät helposti palauttavat treenit, lihashuollot ja lihaskunnot tekemättä. Mikään ei anna parempaa palkintoa kuin yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttaminen, vaikka ne ensi alkuun tuntuisivatkin juoksijasta itsestään hurjilta. En ikinä uskonut juoksevani maratonia niin kovaa, kuin tänä keväänä pystyin. Siitä iso kiitos Minnalle, joka viritti vanhankin kropan iskuun!  Valmentaja parhaimmillaan huolehtii, kuuntelee murheet ja tukee epätoivon hetkellä. Varoitan, että hyvän valmennussuhteen löytyessä, luopuminen siitä voi olla vaikeaa! Voi olla, että joutuu monta vuotta yhdessä tarkistamaan tavoitteita aina vain kovemmiksi!

Minna: Kiitos. Eihän tässä voi muuta todeta. Jussi on loistava esimerkki siitä, miten oman ajankäytön suunnittelu ja tavoitteet ovat realistisia. Pidän myös tärkeänä sitä, että tiedän missä mennään muilla elämänosa-alueilla, jotta osaan säädellä harjoituskuorman sopivaksi ja tietysti olla avuksi henkisenä tukena.

 

Heinäkuun ajaksi blogi hiljenee. Keskityn töiden lisäksi valmistautumaan Kalevan kisoihin ja pieneen lomailuun ajalla 14.7 -30.7

Uusia valmennettavia otan seuraavan kerran elokuun puolessa välissä. Parin kerran tekniikkavalmennukseen ajalle 26.6.-14.7 aikoja löytyy muutamia.

Jazki 34v: takana kaksi puolimaratonia, edessä ihan mitä vain sillä sisukkuutta riittää!

Posted by on Jun 9, 2017 in Asiakaskertomukset, muut | Comments Off

”Jazkin fyysinen kunto on kehittynyt valtavasti, mutta henkinen kasvu on ollut vähintään yhtä vahvaa. Paitsi että ryhti on suoristunut, holvikaaret ovat löytyneet ja askel rullaa, niin esiin on kaivettu periksiantamattomuus ja perkele.”

Kuten aiemassa tekstissäni viittasin, niin sain valmennettavaltani palautetta että blogi on hiljainen. No siitä se ajatus sitten lähti: aloitan nyt juttusarjan, jossa muutama valmennettava kertoo oman tarinansa. Haastattelussa Jazki 34v, takana kaksi puolimaratonia. Edessä: ihan mitä vain, sisukkuutta riittää! Jazkin kanssa yhteistyö alkoi vuoden alkupuolella. Hän oli saanut joululahjaksi mieheltään 6 kk valmennuksen. Tiivis valmennus aloitettiin maaliskuun alussa ja sitä ennen nähtiin muutamien tekniikkatreenien merkeissä. Ajattelin heti ensimmäisen valmennuskerran jälkeen, että tuosta naisesta tulee joku päivä maratoonari. En sanonut mitä ajattelin, enkä ole vieläkään sanonut. Lukekoot tästä J

1. Mikä juoksussa motivoi?

Jazki: Ehdottomasti lajin monipuolisuus.

Minna: Juoksu on monipuolinen laji, vaikka moni saattaa pitää sitä tylsänä.  Vauhdin vaihtelu, juoksualustan vaihtelu, koordinaatioharjoitukset, liikehallinta ja lihaskunto tekevät harjoittelusta monipuolista. Juoksu on muutakin kuin jalkojen liikuttelua. Se on monisyinen vyyhti tunteita euforiasta pettymyksiin ja juuri siksi se on niin koukuttavaa.

2. Mitä muita lajeja harrastat kuin juoksua?

Jazki: En mitään. Juoksun ohella tietenkin kävely yms palauttavat ja juoksua tukevat lajit tulee ikään kuin kaupanpäälle:)

Minna: On ollut ilo huomata, myönteinen ja innokas suhtautuminen kävelylenkkeihin, jotka ovat tässä vaiheessa äärimmäisen tärkeitä kun aerobista peruskuntoa rakennetaan. Usein on haastavaa motivoida valmennettava tarpeeksi matalatehoisiin harjoitteisiin, Jazkin kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut.

3. Mitkä ovat tavoitteesi? 

Jazki: Ne kasvaa kehityksen ja itseluottamuksen myötä:)

Minna: Jos saan valmentajan roolissa päättää, niin se on maraton. Ensi maantiellä ja sitten varmaan Jazki löytää itsensä poluilta.

4. Miten olet hyötynyt valmennuksesta? 

Jazki: Hyötyjä on niin paljon, sekä fyysisesti, että henkisesti, mutta päällimmäisenä tulee mieleen itsetunto ja sen kasvaminen. Usko itseen ja omaan tekemiseen on vahvistunut, siinä missä myös oman kehon kuunteleminen on helpompaa koko ajan. Säännöllinen ja johdonmukainen harjoittelu on tuottanut tulosta, jo 3kk hahmottuu isoja muutoksia.

Minna: Jazkin kohdalla koen valmentajana saavani tehdä juurikin kokonaisvaltaista valmennustyötä. Ihminen on mielestäni psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Fyysinen kunto on kehittynyt valtavasti, mutta henkinen kasvu on ollut vähintään yhtä vahvaa. Paitsi että ryhti on suoristunut, holvikaaret ovat löytyneet ja askel rullaa, niin esiin on kaivettu periksiantamattomuus ja perkele.

5. Millainen harjoittelija olet eli miten kuvailisit itseäsi harjoittelijana? 

Jazki: No innokas ainakin. Toisinaan jopa turhan vaativa itseäni kohtaan.

Minna: Huolellinen, ammentaa kaiken saamansa tiedon. Yrittää aina parhaansa ja ymmärtää sen, että kehittyminen vaatii muutakin kuin juoksuharjoittelua. Se vaatii lihaskunnon, liikehallinnan ja lihashuollon harjoittamista sekä ravintoa ja lepoa. Muistan kun ensimmäisellä kerralla oli puhetta siitä että unta tulee liian vähän ja syöminen on retuperällä. Sovittiin että näitä parannetaan ja asia meni kerrasta perille. Vinkkasin myös että fysioterapeutin alaraaja-analyysi olisi paikallaan ja Jazki hoiti homman kuntoon samoin tein ja oikeasti myös tekee säännöllisesti fysioterapeutilta saamansa harjoitteet.

6. Mikä on harjoittelussa vaikeinta / haastavinta?

Jazki: Minulle ehdottomasti hyväksyä oma rajallisuus.

Minna: Jazki on hyvin ankara itseään kohtaan, hän saisi olla armollisempi, katsoa välillä taaksepäin jo kulkemaansa hienoa matkaa ja olla siitä ylpeä! Kaikkea ei tarvitse osata heti ja virheiden tekeminen on sallittua, mielestäni suotavaa ja jopa pakollista.

7. Helpointa?

Jazki: Nauttia lenkeistä.

Minna: Jazki on alusta saakka uskaltanut rohkeasti kysyä, jos ei ole ymmärtänyt jotakin. Hän on myös ymmärtänyt valmennussuhteessa vuorovaikutuksen tärkeyden. En ole meedio enkä minkään sortin ajatusten lukija, joten on äärimmäisen tärkeää että omat tuntemukset ja ajatukset tuodaan esille arkailematta. Vain siten pystyn suunnittelemaan kehittäviä harjoituksia ja harjoitusohjelmia, joita on mukava toteuttaa. Jazki on ymmärtänyt tämän merkityksen 100%. Hän on myös innokas oppimaan uutta ja soveltaa oppimaansa heti. Hän kuuntelee ohjeet tarkasti ja tiedän katsomatta (vaikka ne katsonkin), että kaikki harjoitukset on tehty niin kuin on sovittu.

8.Lempiharjoitus?

Jazki: Ääks! En osaa sanoa yhtä! 800m vedot ja mäet, myös lihaskuntotreenit ovat huippuja.

Minna: Jazki porhaltaa aina paikalle super ajoissa, syke jännityksestä korkealla ja valmiina antamaan kaikkensa.

9. Inhokkiharjoitus?

Jazki: No tää on helppo, koordinaatiot on mättäältä!

Minna: Olen huomannut.

10. Mitä haluaisit sanoa muille valmennusta harkitseville?

Jazki: Itse elin harhaluulossa, että valmennus on huippu-urheilijan etu-oikeus. Voisin kuvitella useamman miettivän myös mitä kaikkea pitäisi jo osata hakeutuessaan valmennukseen, tätä pohdin ainakin itse. Kumpikin höpöhöpöä, valmennus toimii kenelle vain sohvapotusta aina valmentajiin asti. Jos jo harkitset, olet enää yhteydenoton päässä! Lähde valmennukseen mieli ja sydän avoimena, valmiina haastamaan itsesi ja oppimaan uutta. Aivan parhaita asioita valmennuksessa on juurikin se, kun itsestä löytyy potkua ja puhtia joita ei tiennyt olemassa olevankaan. Varoituksena siis sanoisin, että kannattaa varautua myös siihen, että eilisen utopiasta voikin tulla huomisen saavutettu unelma.

Minna: Tämä oli tärkeä tieto! On tärkeä tiedostaa, että osa valmennusta harkitsevista saattaa pohtia että tarvitseeko jo osata jotakin. Ei tarvitse. Eikä tarvitse olla huippukuntoinen, voi olla tosiaankin se täysin nollasta aloittava sohvaperuna. Asenne on tärkein ja se että on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan ja sen kehittämisestä. Haluaisin jäädä mieleen valmennettavilleni valoisana ja ajatuksia herättävänä tyyppinä, joka sai oivaltamaan että jokaisella on käytettävissä vain yksi keho ja mieli, pitäkäämme siitä siis huolta.

Lopuksi: Jazki on juossut nyt kaksi puolimaratonia, joiden välissä oli aikaa 3 kuukautta ja aikaparannus oli 13 minuuttia! Hän kysyi varovasti ajatuksia, että olisiko hänestä maratoonariksi. Olen sittenkin meedio! Mä niin tiesin! Tottakai on, tuolla sisukkuudella saavutetaan ihan mitä vaan. Meidän omat uskomukset ja ajatukset ovat usein unelmiemme toteutumisen suurimpana esteenä.

 

jazki

“Shut up and run” lukee Jazkin paidassa :)

 

 

 

Kuulumiset kesän kynnyksellä

Posted by on May 31, 2017 in Harjoittelu, Kilpailut | Comments Off

Vähän aikaa sitten valmennettavani Jazki totesi: Kuule et ole blogiasi päivittänyt sitten viime syksyn. Juu, en ole en. Oikeastaan syynä on ollut asia jota en haluaisi elämässä olevan liiaksi ja se on nimeltään kiire. Toisaalta kiire kertoo siitä että on tekemistä. Tekeminen taas on tekevälle ihmiselle motivoivaa ja kyllä tekeminen on ollut todella motivoivaa sekä työ-, että harjoittelurintamalla ja vapaa-ajalla.

Jazkin kommentista sainkin sitten idean. Kun itsestä ja omasta urheilusta kirjoittaminen tuntuu pyörivän samaa kehää: peruskunto – kilpailukausi – ylimenokausi niin ryhdynkin tekemään juttusarjaa jossa haastattelen omia valmennettaviani. Ensimmäisenä kesän aikana tulilinjalle pääsevät Jazkin lisäksi Jussi.

Ennen kuin tuo juttusarja alkaa, niin omasta tekemisestä muutaman kappaleen yhteenveto aikajänteellä syksy – kevät. Seuraava omaan harjoitteluun liittyvä kirjoitus onkin sitten vuorossa syksyllä, kun kisakausi on paketissa :)

Peruskestävyyskausi

Syksyisen Italian Ultramatkan jälkeen PK kausi jatkui normaaliin tapaan. Vajaan 60km taaperrus vuoristossa söi vauhdit hetkeksi, mutta pian taas pääsin rytmiin kiinni. Joulukuussa vietin neljän päivän omatoimisen harjoitusleirin Vierumäellä, jossa on muuten erittäin hyvät puitteet harjoitteluun. Avoinna oli jopa ensilumen latu. Tämä sopi mitä parhaiten välillä oikuttelevalle akillesjänteelleni, jotta pääsin hiihtämään PK lenkkejä ja tekemään kovat treenit juosten hallissa. Peruskestävyyskauden rikkoi hetkeksi uuden vuoden aattona alkanut influenssa, joka vei pariksi viikoksi vähän heikompaan kuntoon. Tämä jäi onneksi koko kevätpuoliskon ainoaksi flunssaksi. Harjoitustunteja PK kaudella kertyi keskimäärin noin 10–12 tuntia viikossa (juoksu, pyörä, uinti, hiihto), josta noin 80-85% tapahtui aerobisen kynnyksen alapuolella ja siihen päälle lihaskuntoa sekä huoltoa noin 2-3 tuntia viikossa. Peruskestävyyskauden yksi piristysruiske oli painonnostotekniikan opettelu Anni Vuohijoen opissa.

painonnosto

Painonnostotreeniä

 

Hallikausi

Alun perin minun ei pitänyt kilpailla hallikaudella lainkaan. Jostakin se ajatus sitten taas lähti ja juoksin SAUL:n  SM halleissa 1500m hallidebyytin aikaan 4:47 ilman kiritysapua ja tuloksena N35 sarjan SM kulta. Juoksu oli sen verta helpon oloista, että valmentaja sai houkuteltua minut yleisen sarja SM halleihin Jyväskylään, jossa juoksin 3000m. Kello pysähtyi aikaan 9:56. Päivä ei ollut paras juoksupäivä ja parannettavaa jäi paljon, mutta sangen kelpo parannus kun vertailukohtana käytin ulkona juostua viime kesän 3000m aikaa 10:14. Hallikausi kesti siis kokonaiset kahdeksan päivää.

 

Ylläksen hiihtoloma

Maalis-huhtikuun vaihteen vietin Ylläksellä mitä parhaimmissa hiihtokeleissä. Juoksin viikon aikana vain yhden reippaamman harjoituksen, muutoin lajivalikoimaan kuului juoksun lisäksi, hiihto ja fatbikellä ajo. Viikon kruunasi noin 7 tunnin mittainen hiihtovaellus rauhalliseen tahtiin maisemista nauttien. Harjoitustunteja kertyi viikon aikana reilu 20 tuntia.

 

hiihto2

Ylläksen hiihtoloma :)

pyora

Ekaa kertaa fatbikellä ajoa

Kevään kisat ja ratakauden avaus

Ensimmäisen ulkokisan juoksin maaliskuussa Aktia Cupissa, jossa 10km taittui rennolla otteella ja tuntumalla juosten aikaan 36:44. Varsinainen kisakausi starttasi yleisen sarjan SM puolimaratonilla Espoossa huhtikuun loppupuolella. Ennen tätä puolimaratonia palautuminen oli alkanut sakkaamaan pahasti ja viimeistelyharjoitus oli niin huono, että vetojen keskivauhti oli huonompi kuin itse puolimaran vauhti. Viimeistelyharjoituksen jälkeen tehtiin ratkaisu vain vetää ”liinat kiinni” eli harjoitusmäärät alas ja lepoon. Sain viikon aikana palauteltua sen verran että uusi PB syntyi ja kello pysähtyi aikaan 1:21:55 sijoitukseni ollessa neljäs.  Itseluottamus palasi ja ymmärrys omaan kehoon kasvoi taas valtavasti. SM puolikkaan lisäksi kisasin aluemaastoissa ja SM maastoissa toukokuun alussa. SM maastot oli oikein hyvä kokemus! Vuosien ajan olen ollut sijoilla 20–30 ja porukkaa on mennyt ohi oikealta ja vasemmalta. Nyt sijoitukseni oli 13 ja sain hyvin itsestäni irti.

Ratakauden avasin viime sunnuntaina Leppävaarassa, jossa ryhdyin hurjastelemaan kahden matkan verran. Ensin 3000m aikaan 10:01 ilman kiritysapua, joka on ulkoradan PB ja 30min tämän jälkeen 800m aikaan 2:21, jossa vahingossa tuli myös ennätys. 3000m jäi löysäksi, kun ei ollut kirikaveria ja 800m oli totaalinen yllätys! Tästä eteenpäin jatketaan. Sunnuntaina juostaan Raaseporissa 5000m ja siellä näyttäisi olevan viivalla kirikavereita. Hienoa, saadaan mukavat kisat pystyyn!

SM puolikas

SM puolimaraton huhtikuussa

 

Aikuisen naisen harjoittelu

Ne jotka minut ja taustani tuntevat, tietävät että olen aikaisemmin juossut nipun maratoneja sekä maanteillä ja poluilla. Kun maraton ei toistaiseksi tunnu motivoivalta ja ennätyksen parantaminen täysmaran 2:53 lukemasta tuntuu jopa mahdottomalta, niin lyhyet matkat sen sijaan motivoivat! Tässähän on menty takapuoli edellä puuhun eli ensin nuorempana juostu pitkät matkat ja ikävuosien karttuessa siirrytty lyhyempiin matkoihin.

Tein pääsääntöisesti 2 -2,5 kovaa harjoitusta viikossa PK kaudella, mutta jos palautuminen ei toimi olen jättänyt myös toisen kovan pois ja keskittynyt yhteen laatuharjoitukseen. Mielestäni on parempi yksi kova harjoitus, kuin kaksi vähän sinnepäin tehtyä. Olen lanseerannut termin ”aikuisen naisen harjoittelu” eli kun mennään kovaa, silloin mennään kovaa, muu aika keskitytään palautumiseen kevyellä treenillä ja levolla. Kun se palautuminen nyt vaan sattuu kohta 38 vuotta täyttävällä kestämään kauemmin kuin silloin joskus 10 vuotta sitten. Vaikka muuten en koe ikäkriisiä, niin tuon palautumisen ymmärtämisen kanssa on pieni pistos käynyt sisuksissa.

Tämän harjoittelukauden aikana ovat lisääntyneet ymmärrys omasta kehosta ja mielestä, sekä siitä miten palautuminen kohdallani toimii. Apuna käytän leposykkeen mittausta ja ithele sykevälivaihtelumittausta tukemaan omaa fiilistä. Tein myös syksyllä First Beat hyvinvointianalyysin.

Myös lihashuollosta ja lihaskunnosta täytyy pitää entistä enemmän huolta. Tässä olen saanut lisäavukseni Forever Myllypuron fysioterapeutti Emma Tiittasen, joka teetätti minulla Performance Matrixin ja sitä kautta lähdettiin parantamaan heikkouksia lihaksistossa ja liikekontrollissa. Luottohierojani on edelleen Suomen Urheiluhierontakeskuksen Niko Iivonen.

Valmentajani on nyt toista kautta Espoon Tapioissa Timo Uusipere, jonka ansiosta vauhdit on saatu uusiin lukemiin. Radan varrella kannustaa ja ärinät kotona kuuntelee Sami, jolla on tähän ajoittain hulluuden higwayltä tuntuvaan touhuun 100% tuki ja ymmärrys.

Sen verran on mahtava joukko ympärillä, että enää ei tarvitse kuin juosta! :)

 

Ultra Trail Lago d’Orta 57km, Italia

Posted by on Nov 4, 2016 in Kilpailut, muut | Comments Off

Peruskestävyyskauden helmi. Elämäni ensimmäinen ultramatka. Ultra Trail Lago d’Orta 57km ja 3120 nousumetriä Italian luonnossa oli nautintoa ja mukava seikkailu. Ei ollut tietoa mistään Via Dolorosasta, ei rakoista varpaissa, ei huonosta olosta, ei pahemmista kivuista tai säryistä.

Valmistautuminen

En koko kesänä kisannut poluilla ainuttakaan kisaa, keskityin vain maatiekisoihin ja erityisesti ratamatkoille. Halusin kuitenkin kisakauden jälkeen ohjelmaan jonkun polkutapahtuman, jossa pääsisi nauttimaan hienoista maisemista, luonnosta ja hieman koettelemaan itseään.

Edellisestä polkukisasta oli kulunut vuosi (Vaarojen maraton 2015). Edellisestä maantiemaratonistakin oli aikaa 1,5 vuotta. Pisin juoksumatka oli maaliskuulta kun tein ennen Rotterdamin maratonia reilun 30km lenkin. Rotterdamin maraton itsessään päätyi keskeytykseen.

Syksyn aikana harjoitteluni on ollut monipuolista peruskestävyysharjoittelua maastopyöräillen, juosten ja uiden. Pisimpänä harjoituksena 4,5h maastopyöräily – juoksu – uinti yhdistelmä kaksi viikkoa ennen tätä ultramatkaa.

Varsinaisesti poluilla juoksentelua olin tehnyt tosi vähän, viikkoa ennen kävin 2 tunnin hölkällä Nuuksiossa ja tunkkasin Swinghillin tuolloin kahdesti. Mäkiharjoittelu kuuluu syksyn ohjelmaani muutenkin, joten se tuki varmasti hieman tulevaa koitosta. Tosin mäkivedot olivat sangen lyhyitä noin 350 metrin VK-MK vetoja, joissa oli mukana 150-200m alamäkirullauksia. Malminkartanolla ehdin syksyn aikana vierailla kerran. Vaikka ns. ultramatkaan tähtäävä speciaaliharjoittelua ei ollutkaan takana, niin monipuolinen kestävyysharjoittelua reilun 11 vuoden ajalta ja maltillinen eteneminen teki matkanteosta onnistuneen. Ylämäkeen tunkkaus ei tuottanut mitään ongelmia ja niissä syntyi lähes kaikki ohitukset. Alamäet alkoivat puolen välin jälkeen etureisissä tuntua ja näissä taas jäin armotta ohi rullaaville ukoille.

Lähdin matkaan hieman jännittäen, että mitenkähän tässä käy kun matka on niin helkkarin pitkä. Kilpailullisia tavoitteita en asettanut, mutta arvelin varovasti suoriutuvani matkasta noin 8-9 tunnin haarukkaan.

Valmiina seikkailuun!

Kisapaikka

Kisan lähtö ja maali sijaitsi nimensä mukaisesti d’Orta järven rannalla Omegnan kylässä, noin tunnin automatkan päässä Milanon Malpensan lentokentältä. Paikan päälle pääsee auton lisäksi myös junalla tai bussilla, mutta helpoin ja nopein vaihtoehto on vuokra-auto.

Majoituimme Albergo Croce Bianca nimiseen hotelliin, joka oli ainoa hotelli lähellä lähtöpaikkaa. Hotelli oli perushyvä ja siisti. Aamiainen oli ok ja henkilökunta ystävällistä. Lähtöpaikalle oli matkaa noin 200 metriä.

Saavuimme paikalle torstaina, kisan ollessa lauantaina. Ehdimme perjantaina tutustumaan ympäristöön ja ajelimme Madonna del Sasson kirkolle, josta reittikin meni noin 37,5km kohdalla. Saatiin upeita kuvia auringon paistaessa. Itse kisapäivä oli hieman sateinen ja sumuinen.

dav

Maisema kisaa edeltävältä päivältä Madonna del Sassolta noin 37,5km kohdalta

 

 

Varusteet ja energia

Edellisenä päivänä haimme lähtönumerot ja kävimme varustetarkistuksessa viereisellä koululla. Yllätys oli, että varusteet todellakin tarkistettiin järjestäjän toimesta huolella. Pakkaaminen oli ollut helppoa, sillä järjestäjien sivuilla oli selkeät ohjeet mitä tulisi olla mukana.  Kaikki tarvittava löytyi otsalampuista ensiapupakkaukseen. Sain ainoastaan huomautuksen, että mukana tulisi olla myös yli polven peittävät housut.

Lähtöaamu valkeni sateisena ja pohdin vedenpitävän takin päälle pukemista, mutta päädyin kuitenkin T-paitaan ja irtohihoihin. Jalassa polveen asti ulottuvat trikoot, kompressiosäärystimet ja Sarvan Amas kengät.

Olin pitkään pohtinut, että lähdenkö matkaan sauvojen kanssa vai ilman. Sain sauvat lainaksi lähtöviikon maanantaina, mutta en ehtinyt niitä kokeilemaan. Sen verran katsoin että osasin sauvat nopeasti kasata. Päätin ottaa sauvat mukaan ja se osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Meno rytmitti tunkkausta ja antoi tukea alaspäin mentäessä pahimmissa paikoissa. Selässä minulla keikkui Salomonin advanced skin 12l juoksureppu.

Energiansaantia olin pohtinut pari viikkoa ennen lähtöä, lähinnä pelännyt että entä jos nälkä iskee. Pakkasin mukaan kaikkea mitä nyt ajattelin pystyväni syömään. Geelejä, energiapatukoita, pähkinöitä, geelikarkkeja, karkkia sekä vettä ja High5 4:1 urheilujuomaa, johon oli sekoitettu BCAA:ta.

Matkan aikana energian nauttimistaktiikka oli sama kuin aina ennenkin pidemmällä matkalla: 20 minuutin välein jotakin energiaa ja nestettä. Pelkästään ensimmäisen kahden tunnin aikana olin nauttinut kuusi kappaletta energiageelejä. Olin tyhjentänyt geelit pehmeään pulloon, joka teki energian imuroinnista matkan aikana helppoa. Kaikki matkan aikana nautittu energia imeytyi erittäin hyvin. Se tässä ultramatkan teossa on muuten erittäin mukavaa, että voi siinä taapertaessaan viihdyttää itseään pohtimalla että mitäs seuraavaksi söisi.

Ehdin juuri lähtöä edeltävänä päivänä saada käyttöön uuden Suunnon Spartan Sportin, mutta en ehtinyt muuttamaan mitään asetuksia tai tutustumaan kelloon paremmin. Ainoastaan latasin akun täyteen ja opettelin mistä nappulasta kello menee päälle/pois. Halusin kuitenkin Spartanin mukaan seikkailuun ja käytin kisassa kahta kelloa.  Ambit3 Sport näytti kilometrejä 59,5km ja Spartan Sport 60km. Ensivaikutelma Spartanista on kaunis, ranteeseen hyvin istuva laite. Automaattikilometri piippaus kuuluu paremmin kuin Ambitissa. Kosketusnäytön kanssa toimiminen vaatii hieman opettelua. Tutustuminen laitteeseen on kovin alkuvaiheessa, joten jatkan siitä myöhemmin.

Matkalla

Lähdössä jäin takariviin ja toivottelin reissukaverilleni Maijulle tsempit. Matkaa tehtäisiin erikseen, mutta maalissa aikanaan nähtäisiin. Matkaan lähdettiin ja luonnollisesti heti ylämäkeen. Ensimmäiset reilut kaksi tuntia Alpe Camascan huoltopisteelle oli hyvin nousupainotteista. Reippaasti sauvakävellen mentiin ja aina kun tuli vähän tasaista tai alamäkeen niin hölkällä eteenpäin. Nautin suunnattomasti matkan teosta alusta saakka ja katselin ympäristöä sekä mietiskelin välillä syntyjä syviä. Meditaatiota parhaimmillaan.

received_10154563556917357

Lähdöstä suoraan ylämäkeen.

Keli oli ylhäällä sateinen, sumuinen ja viileä, joten en ennakkosuunnitelmista huolimatta jäänyt kuvia ottamaan. Olin tunkenut puhelimen etutaskusta repun taakse kastumisen pelossa, vaikka puhelin muovipussissa olikin. Sain kuitenkin Maijulta yhden kuvan korkeimmilta kohdilta. Reitillä noustiin noin 1600 metrin korkeuteen Monte Crocen  huipulle.

received_669310809908784

Ainoat hieman haastavat hetket olivat noin puolen välin kieppeillä kun olin laittanut oikean jalan kengän hieman liian tiukalle ja kenkä painoi nilkkaa. Tätä pysähdyin muutaman kerran korjaamaan ennen kuin sain kengät kunnolla istumaan nilkan kohdalta. Toinen haaste oli nälkä. Vaikka koko ajan puputin jotakin, niin energia tuntui loppuvan. Tämän sain korjattua kun Arolan ja Boleton pisteillä söin hieman enemmän. Huoltopisteillä oli helppo kahmia järjestäjien todella hyvästä valikoimasta pähkinöitä, hedelmiä, mehua, keksejä jne. Saatavilla olisi ollut myös pastaa, keittoa, juustoja ja makkaraa, mutta jotenkin en kokenut tätä houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

Pysyin suunnitelmassani ja nappasin ainoan kofeiinia sisältävän geelin reilun 40km jälkeen. Geeli tuntui menevän ”suoraan suoneen” ja sitten lähti rokki soimaan. Vauhti kiihtyi selvästi ja jostain puskista se kilpailuvietti iski pintaan. Aina kun näin keikkuvan ponnarin alkoi jalka nousta rivakammin.  Saavutin muistaakseni Arola – Grassona välillä ainakin kolme naista. Sijoituksesta ei ollut mitään hajua. Alamäki osuuksilla alkoivat etureidet polttelemaan, mutta muuten meno oli mukavaa. Juoksuklubin treenikaverin Miran kadotin lähdössä ja alkuvauhtini oli leppoisampi, joten saavutin hänet vasta noin kolme kilometriä ennen maalia. Lopun 2 kilometriä tulin reipasta vauhtia maaliin ollen naisten sarjan 4. Nappasimme siis Mira kanssa viimeiset palkintosijat 4 ja 5. Palkinnot olivat hyvin urheilulliset: kuohuviiniä, olutta, juoksuhanskoja ja matkalatureita. Aikaa kului reilun työpäivän verran: 8 tuntia ja 39 minuuttia.

received_10154563577592357

Maaliin saapuminen

Olin todella tyytyväinen matkantekooni. Olin edennyt rauhassa hitaasti kiiruhtaen, mukavuusalueella nautiskellen. Keskisyke 142 (aerobinen kynnykseni on 147). Lopun kahden kilometrin reippaassa nousi toki ylemmäs.  Ensimmäisellä huoltopisteellä Alpe Camascalla olin kokonaistilastossa (miehet&naiset) sijalla 80 ja maalissa sijalla 34. Matkan tekoni oli ollut nousujohteista ja voimat oli jaettu hyvin.

Jalat olivat ehjät. Akillesjänteet eivät vaivanneet lainkaan.  Etureidet rasittuivat eniten ja lihaskipu loppui kokonaan vasta viidentenä päivänä. Alamäkijuoksuharjoittelun puutetta siis. Ainoa miinus kisan jälkeen oli että sain flunssan, joka nyt on onneksi jo loppumaan päin ja pääsen jatkamaan PK kauden harjoittelua.

Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja voin sitä lämpimästi suositella. Reittimerkinnät olivat selkeitä ja huoltopisteitä vähintäänkin riittävästi. Huoltopisteiden ruokatarjonta oli todella hyvä. Reitti on mukavan haastava ja vaihteleva. Ylhäällä kivikoissa ja jyrkänteillä täytyi edetä varovasti. Osassa kohtaa olivat ketjut, joista voi ottaa kiinni kammetessaan itseään ylöspäin. Vaihtelevuutta toivat myös pätkät, joissa juostiin pienien kylien läpi pitkin sokkeloisia kujia. Katsojia oli myös reitin varrella ja ihmiset olivat todella ystävällisiä sekä kannustavia. Jos kisapäivälle sattuu selkeä ja aurinkoinen keli näkyy upeat maisemat luonnollisesti paremmin.

Lopuksi

No mikä minusta tulee isona? Kyllähän minusta ultrajuoksija tulee. Ei maanteiden ultraaja, vaan kyllä ne kiinnostuksen kohteet ovat metsäpoluilla ja vuorilla. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, niin kauan kuin nopeusominaisuuksia riittää toteutan itseäni radalla ja maantiellä. Aikaa ultraamisen tulevaisuudessa on vaikka kuinka paljon.

Tunsin juostessani valtavaa onnellisuutta. Tunsin myös olevani etuoikeutettu, kun minulla on mahdollisuus tehdä tätä ja seikkailla tässä kauniissa ympäristössä. Tunsin myös suurta onnistumisen iloa siitä, että puolen vuoden aikana olen pystynyt toteuttamaan itseäni onnistuneesti 800m ratamatkasta aina 57 kilometrin polku-ultraan asti.

Mukavaa syksyn jatkoa!