Blogi

Tänne kirjoittelen säännöllisesti omasta juoksuharjoittelustani, kilpailuistani ja työstäni Personal Trainerina.

Ultra Trail Lago d’Orta 57km, Italia

Posted by on Nov 4, 2016 in Kilpailut, muut | Comments Off

Peruskestävyyskauden helmi. Elämäni ensimmäinen ultramatka. Ultra Trail Lago d’Orta 57km ja 3120 nousumetriä Italian luonnossa oli nautintoa ja mukava seikkailu. Ei ollut tietoa mistään Via Dolorosasta, ei rakoista varpaissa, ei huonosta olosta, ei pahemmista kivuista tai säryistä.

Valmistautuminen

En koko kesänä kisannut poluilla ainuttakaan kisaa, keskityin vain maatiekisoihin ja erityisesti ratamatkoille. Halusin kuitenkin kisakauden jälkeen ohjelmaan jonkun polkutapahtuman, jossa pääsisi nauttimaan hienoista maisemista, luonnosta ja hieman koettelemaan itseään.

Edellisestä polkukisasta oli kulunut vuosi (Vaarojen maraton 2015). Edellisestä maantiemaratonistakin oli aikaa 1,5 vuotta. Pisin juoksumatka oli maaliskuulta kun tein ennen Rotterdamin maratonia reilun 30km lenkin. Rotterdamin maraton itsessään päätyi keskeytykseen.

Syksyn aikana harjoitteluni on ollut monipuolista peruskestävyysharjoittelua maastopyöräillen, juosten ja uiden. Pisimpänä harjoituksena 4,5h maastopyöräily – juoksu – uinti yhdistelmä kaksi viikkoa ennen tätä ultramatkaa.

Varsinaisesti poluilla juoksentelua olin tehnyt tosi vähän, viikkoa ennen kävin 2 tunnin hölkällä Nuuksiossa ja tunkkasin Swinghillin tuolloin kahdesti. Mäkiharjoittelu kuuluu syksyn ohjelmaani muutenkin, joten se tuki varmasti hieman tulevaa koitosta. Tosin mäkivedot olivat sangen lyhyitä noin 350 metrin VK-MK vetoja, joissa oli mukana 150-200m alamäkirullauksia. Malminkartanolla ehdin syksyn aikana vierailla kerran. Vaikka ns. ultramatkaan tähtäävä speciaaliharjoittelua ei ollutkaan takana, niin monipuolinen kestävyysharjoittelua reilun 11 vuoden ajalta ja maltillinen eteneminen teki matkanteosta onnistuneen. Ylämäkeen tunkkaus ei tuottanut mitään ongelmia ja niissä syntyi lähes kaikki ohitukset. Alamäet alkoivat puolen välin jälkeen etureisissä tuntua ja näissä taas jäin armotta ohi rullaaville ukoille.

Lähdin matkaan hieman jännittäen, että mitenkähän tässä käy kun matka on niin helkkarin pitkä. Kilpailullisia tavoitteita en asettanut, mutta arvelin varovasti suoriutuvani matkasta noin 8-9 tunnin haarukkaan.

Valmiina seikkailuun!

Kisapaikka

Kisan lähtö ja maali sijaitsi nimensä mukaisesti d’Orta järven rannalla Omegnan kylässä, noin tunnin automatkan päässä Milanon Malpensan lentokentältä. Paikan päälle pääsee auton lisäksi myös junalla tai bussilla, mutta helpoin ja nopein vaihtoehto on vuokra-auto.

Majoituimme Albergo Croce Bianca nimiseen hotelliin, joka oli ainoa hotelli lähellä lähtöpaikkaa. Hotelli oli perushyvä ja siisti. Aamiainen oli ok ja henkilökunta ystävällistä. Lähtöpaikalle oli matkaa noin 200 metriä.

Saavuimme paikalle torstaina, kisan ollessa lauantaina. Ehdimme perjantaina tutustumaan ympäristöön ja ajelimme Madonna del Sasson kirkolle, josta reittikin meni noin 37,5km kohdalla. Saatiin upeita kuvia auringon paistaessa. Itse kisapäivä oli hieman sateinen ja sumuinen.

dav

Maisema kisaa edeltävältä päivältä Madonna del Sassolta noin 37,5km kohdalta

 

 

Varusteet ja energia

Edellisenä päivänä haimme lähtönumerot ja kävimme varustetarkistuksessa viereisellä koululla. Yllätys oli, että varusteet todellakin tarkistettiin järjestäjän toimesta huolella. Pakkaaminen oli ollut helppoa, sillä järjestäjien sivuilla oli selkeät ohjeet mitä tulisi olla mukana.  Kaikki tarvittava löytyi otsalampuista ensiapupakkaukseen. Sain ainoastaan huomautuksen, että mukana tulisi olla myös yli polven peittävät housut.

Lähtöaamu valkeni sateisena ja pohdin vedenpitävän takin päälle pukemista, mutta päädyin kuitenkin T-paitaan ja irtohihoihin. Jalassa polveen asti ulottuvat trikoot, kompressiosäärystimet ja Sarvan Amas kengät.

Olin pitkään pohtinut, että lähdenkö matkaan sauvojen kanssa vai ilman. Sain sauvat lainaksi lähtöviikon maanantaina, mutta en ehtinyt niitä kokeilemaan. Sen verran katsoin että osasin sauvat nopeasti kasata. Päätin ottaa sauvat mukaan ja se osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Meno rytmitti tunkkausta ja antoi tukea alaspäin mentäessä pahimmissa paikoissa. Selässä minulla keikkui Salomonin advanced skin 12l juoksureppu.

Energiansaantia olin pohtinut pari viikkoa ennen lähtöä, lähinnä pelännyt että entä jos nälkä iskee. Pakkasin mukaan kaikkea mitä nyt ajattelin pystyväni syömään. Geelejä, energiapatukoita, pähkinöitä, geelikarkkeja, karkkia sekä vettä ja High5 4:1 urheilujuomaa, johon oli sekoitettu BCAA:ta.

Matkan aikana energian nauttimistaktiikka oli sama kuin aina ennenkin pidemmällä matkalla: 20 minuutin välein jotakin energiaa ja nestettä. Pelkästään ensimmäisen kahden tunnin aikana olin nauttinut kuusi kappaletta energiageelejä. Olin tyhjentänyt geelit pehmeään pulloon, joka teki energian imuroinnista matkan aikana helppoa. Kaikki matkan aikana nautittu energia imeytyi erittäin hyvin. Se tässä ultramatkan teossa on muuten erittäin mukavaa, että voi siinä taapertaessaan viihdyttää itseään pohtimalla että mitäs seuraavaksi söisi.

Ehdin juuri lähtöä edeltävänä päivänä saada käyttöön uuden Suunnon Spartan Sportin, mutta en ehtinyt muuttamaan mitään asetuksia tai tutustumaan kelloon paremmin. Ainoastaan latasin akun täyteen ja opettelin mistä nappulasta kello menee päälle/pois. Halusin kuitenkin Spartanin mukaan seikkailuun ja käytin kisassa kahta kelloa.  Ambit3 Sport näytti kilometrejä 59,5km ja Spartan Sport 60km. Ensivaikutelma Spartanista on kaunis, ranteeseen hyvin istuva laite. Automaattikilometri piippaus kuuluu paremmin kuin Ambitissa. Kosketusnäytön kanssa toimiminen vaatii hieman opettelua. Tutustuminen laitteeseen on kovin alkuvaiheessa, joten jatkan siitä myöhemmin.

Matkalla

Lähdössä jäin takariviin ja toivottelin reissukaverilleni Maijulle tsempit. Matkaa tehtäisiin erikseen, mutta maalissa aikanaan nähtäisiin. Matkaan lähdettiin ja luonnollisesti heti ylämäkeen. Ensimmäiset reilut kaksi tuntia Alpe Camascan huoltopisteelle oli hyvin nousupainotteista. Reippaasti sauvakävellen mentiin ja aina kun tuli vähän tasaista tai alamäkeen niin hölkällä eteenpäin. Nautin suunnattomasti matkan teosta alusta saakka ja katselin ympäristöä sekä mietiskelin välillä syntyjä syviä. Meditaatiota parhaimmillaan.

received_10154563556917357

Lähdöstä suoraan ylämäkeen.

Keli oli ylhäällä sateinen, sumuinen ja viileä, joten en ennakkosuunnitelmista huolimatta jäänyt kuvia ottamaan. Olin tunkenut puhelimen etutaskusta repun taakse kastumisen pelossa, vaikka puhelin muovipussissa olikin. Sain kuitenkin Maijulta yhden kuvan korkeimmilta kohdilta. Reitillä noustiin noin 1600 metrin korkeuteen Monte Crocen  huipulle.

received_669310809908784

Ainoat hieman haastavat hetket olivat noin puolen välin kieppeillä kun olin laittanut oikean jalan kengän hieman liian tiukalle ja kenkä painoi nilkkaa. Tätä pysähdyin muutaman kerran korjaamaan ennen kuin sain kengät kunnolla istumaan nilkan kohdalta. Toinen haaste oli nälkä. Vaikka koko ajan puputin jotakin, niin energia tuntui loppuvan. Tämän sain korjattua kun Arolan ja Boleton pisteillä söin hieman enemmän. Huoltopisteillä oli helppo kahmia järjestäjien todella hyvästä valikoimasta pähkinöitä, hedelmiä, mehua, keksejä jne. Saatavilla olisi ollut myös pastaa, keittoa, juustoja ja makkaraa, mutta jotenkin en kokenut tätä houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

Pysyin suunnitelmassani ja nappasin ainoan kofeiinia sisältävän geelin reilun 40km jälkeen. Geeli tuntui menevän ”suoraan suoneen” ja sitten lähti rokki soimaan. Vauhti kiihtyi selvästi ja jostain puskista se kilpailuvietti iski pintaan. Aina kun näin keikkuvan ponnarin alkoi jalka nousta rivakammin.  Saavutin muistaakseni Arola – Grassona välillä ainakin kolme naista. Sijoituksesta ei ollut mitään hajua. Alamäki osuuksilla alkoivat etureidet polttelemaan, mutta muuten meno oli mukavaa. Juoksuklubin treenikaverin Miran kadotin lähdössä ja alkuvauhtini oli leppoisampi, joten saavutin hänet vasta noin kolme kilometriä ennen maalia. Lopun 2 kilometriä tulin reipasta vauhtia maaliin ollen naisten sarjan 4. Nappasimme siis Mira kanssa viimeiset palkintosijat 4 ja 5. Palkinnot olivat hyvin urheilulliset: kuohuviiniä, olutta, juoksuhanskoja ja matkalatureita. Aikaa kului reilun työpäivän verran: 8 tuntia ja 39 minuuttia.

received_10154563577592357

Maaliin saapuminen

Olin todella tyytyväinen matkantekooni. Olin edennyt rauhassa hitaasti kiiruhtaen, mukavuusalueella nautiskellen. Keskisyke 142 (aerobinen kynnykseni on 147). Lopun kahden kilometrin reippaassa nousi toki ylemmäs.  Ensimmäisellä huoltopisteellä Alpe Camascalla olin kokonaistilastossa (miehet&naiset) sijalla 80 ja maalissa sijalla 34. Matkan tekoni oli ollut nousujohteista ja voimat oli jaettu hyvin.

Jalat olivat ehjät. Akillesjänteet eivät vaivanneet lainkaan.  Etureidet rasittuivat eniten ja lihaskipu loppui kokonaan vasta viidentenä päivänä. Alamäkijuoksuharjoittelun puutetta siis. Ainoa miinus kisan jälkeen oli että sain flunssan, joka nyt on onneksi jo loppumaan päin ja pääsen jatkamaan PK kauden harjoittelua.

Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja voin sitä lämpimästi suositella. Reittimerkinnät olivat selkeitä ja huoltopisteitä vähintäänkin riittävästi. Huoltopisteiden ruokatarjonta oli todella hyvä. Reitti on mukavan haastava ja vaihteleva. Ylhäällä kivikoissa ja jyrkänteillä täytyi edetä varovasti. Osassa kohtaa olivat ketjut, joista voi ottaa kiinni kammetessaan itseään ylöspäin. Vaihtelevuutta toivat myös pätkät, joissa juostiin pienien kylien läpi pitkin sokkeloisia kujia. Katsojia oli myös reitin varrella ja ihmiset olivat todella ystävällisiä sekä kannustavia. Jos kisapäivälle sattuu selkeä ja aurinkoinen keli näkyy upeat maisemat luonnollisesti paremmin.

Lopuksi

No mikä minusta tulee isona? Kyllähän minusta ultrajuoksija tulee. Ei maanteiden ultraaja, vaan kyllä ne kiinnostuksen kohteet ovat metsäpoluilla ja vuorilla. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, niin kauan kuin nopeusominaisuuksia riittää toteutan itseäni radalla ja maantiellä. Aikaa ultraamisen tulevaisuudessa on vaikka kuinka paljon.

Tunsin juostessani valtavaa onnellisuutta. Tunsin myös olevani etuoikeutettu, kun minulla on mahdollisuus tehdä tätä ja seikkailla tässä kauniissa ympäristössä. Tunsin myös suurta onnistumisen iloa siitä, että puolen vuoden aikana olen pystynyt toteuttamaan itseäni onnistuneesti 800m ratamatkasta aina 57 kilometrin polku-ultraan asti.

Mukavaa syksyn jatkoa!

Uuteen kauteen

Posted by on Oct 10, 2016 in Harjoittelu | Comments Off

Kisakausi oli ja meni. Ylimenokausi oli ja meni. Peruskuntokausi on päällä.

Päätin kisakauteni virallisesti Kalevan kisoihin, jotka olivat heinäkuussa. Kisailin vielä elokuussa HCM:n yhteydessä järjestetyllä Perskindol Street Runilla ja harkinnassa oli vielä tuolloin SM maratonille osallistuminen. Tarkoitus oli testailla tuossa 17km katujuoksussa vasemman jalan akillesjänteen ja nilkan toimintaa. Jalka oli hieman ärtynyt kesän mittaan runsaasta kilpailemisesta ja piikkarijuoksusta.  Meno oli kivan rentoa vauhdin osalta, mutta sen verran jalkaa jomotti matkan loppupuolella että totesin tämän kauden olevan tässä. Halusin parantaa jalkaa rauhassa ja olla hankkimatta vammakierrettä.

Street runin jälkeisenä päivänä tein pitkän PK lenkin poikkeuksellisella tavalla. Osallistuin valmennettavani Annemarin kanssa Luukissa Järvestä järveen Swimrun kisaan. Oli yksi kesän hauskimmista kokemuksista! Reitti oli kivan vaihteleva ja uintipätkät pisimillään noin 500m yhteismatkan ollessa juoksun kera noin 12km. Tuon viikonlopun jälkeen jäin kolme viikkoa kestävälle ylimenokaudelle.

FB_IMG_1471697150703

Swim Run kisa Luukissa. Kuva: kisajärjestäjän sivut

 

Mikä se semmoinen ylimenokausi on? Se on lepokausi. Se on tilanteen nollaus kisakauden jälkeen. Keho ja mieli lepoon. Noiden viikkojen aikana tajuaa sekä kropan että mielen tarvitsevan jotakin muuta kuin ohjelmoitua harjoittelua. Olen harjoitellut systemaattisesti harjoitusohjelmalla viimeiset viisi vuotta. Joka syksy odottaa ylimenokautta kesän lopussa kuin kuuta nousevaa ja kas kummaa parin viikon kuluttua odottaa peruskuntokauden alkua kuin lapsi joulupakettia. Into on piukassa ja lenkkarit valmiina ovella.

Onnistuin tekemään totaalinollauksen ylimenokaudella. Laiskotella en varsinaisesti osaa, mutta ikiliikkujana tykkään syksyaikaan kokeilla sellaisia lajeja jotka jäävät kisakaudella syrjään. Tänä syksynä maastopyöräilin, uin, tein melontaretkiä ja sekä viikonlopun mittaisia vaelluksia. Syksyinen metsä on hirvikärpäsiä lukuun ottamatta rentouttava paikka.

tytto ja rinkka

Rinkka, jossa on jalat.

IMG_3740

Teijon retkeilyalue

Ylimenokauden aikana annan ajatusten pyöriä missä pyörivät, mutta en kiellä itseäni ajattelemasta harjoittelua tai kilpailemista. Viikkojen aikana tulee ehkä tavallista syvällisemmin käytyä keskustelua itsensä kanssa kauden tapahtumista ja käytyä pohdiskelua miten haastaisi itseään seuraavana vuonna sekä tietysti pohdiskeltua että haluaako ylipäätään harjoitella ja kilpailla vielä samalla intensiteetillä jatkossa.

Tänä vuonna vastausten saaminen itseltään oli hyvin helppoa. Kausi oli hyvä ja intoa systemaattiseen harjoitteluun on edelleen runsaasti. Paljon taas itsestään oppineena oli mukava lähteä suunnittelemaan seuraavaa kautta ja miettiä missä kisaisi ja milloin. Valmentajan kanssa sparrailtiin millaista treeniä ensi kaudelle, paljonko on vara nostaa määrää ja tehoja sekä tietysti se mitkä ovat päätavoitteet.

Nyt on siis peruskestävyyskausi täydessä käynnissä kuudetta viikkoa. Ohjelmassa on ollut mukavan monipuolista harjoittelua. Ohjelmaan on mahtunut peruslenkkeilyn lisäksi todella mukavia hetkiä kuten viikonlopun vaellusreissu Repovedelle, Espoon Rantapuolikkaan jänistely 1:40 ryhmässä ja pitkä 4,5 tunnin mittainen maastopyöräily – juoksu- uinti yhdistelmätreeni.

dav

Onnellinen uuden maastopyörän omistaja

Harjoitustunteja on nostettu keskimäärin 12 tuntiin per viikko (juoksu, pyörä ja uinti). Viime vuonna tähän aikaan vastaava viikkotuntimäärä oli 10 tuntia. Nosto on prosentuaalisesti aika paljon, mutta teen runsaasti monilajiharjoittelua ja juoksun määrä nousee varovaisesti, jotta jalat pysyvät kunnossa. Toistaiseksi tuntimäärä ei ole syönyt naista. Aerobisen harjoittelun lisäksi teen viikossa 2-3 kertaa lihaskuntotreeniä sekä lisäksi lähes päivittäin liikkuvuusharjoitteita ja kehonhuoltoa. Monipuolinen harjoittelu jatkuu läpi syksyn. Pääsen parin viikon kuluttua nauttimaan hienoista maisemista Italiaan, jossa osallistun 57km mittaiseen Ultra Trail Laugust d’Ortaan, jossa nousumetrejä kertyy kuulemma 3000m. En lähde ITRA:n pistekeruu mielessä kilpailemaan, sillä lähivuosina ei ole tarkoitus vielä poluilla sen kummemmin kisailla. Lähden matkaan reippailemaan ja lomailemaan ennen kuin pimeys iskee Suomessa totaalisesti päälle. Ihan peruskestävyystreenistä tuo matka ei tule kuitenkaan menemään, vaan matka ja korkeuserot verottaa varmasti pientä taapertajaa.  Reissu vaatii toki myös hyvää valmistautumista varusteiden sekä energiahuollon osalta.

No mutta missä ne päätavoitteet sitten on ja paljonko on vielä potentiaalia käytettävissä? Uskon että järkevällä harjoittelulla ja rytmityksellä on vielä mahdollista kehittyä. Uskon että parhaimmat vuoden ovat vielä edessä. Tavoitteet? No ne jääkööt salaisuudeksi, mutta ne voidaan jakaa kahtia kilpailullisiin tavoitteisiin ja mielenkiintoisiin kokemuksellisiin tavoitteisiin. Sen verran voin paljastaa, että kilpailulliset tavoitteet eivät ole maantiemaratonilla, sen aika tulee vasta myöhemmin ja eivätkä ne myöskään ole poluilla.

Mukavaa syksyä ja kuulaita lenkkikelejä. Ja hei, uskalla pitää se ylimenokausi. Jokainen tarvitsee joskus hengähdystauon.

IMG_3759

Teijon retkeilyalue: mietintätauko

dav

Tyynellä säällä kivaa, tuulessa hivenen haastavaa

bdr

Repoveden kansallispuistossa

Ratakausi paketissa

Posted by on Aug 6, 2016 in Kilpailut | Comments Off

Pyörittelin pitkään tätä kirjoitusta. Pohdin miten lähestyä Kalevan kisoihin päättynyttä ratakilpailukauttani, jossa kaikki meni hyvin. Siis paremmin kuin hyvin. Paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Johtuen suomalaisesta luonteenlaadusta on helpompi kirjoittaa kun kaikki menee päin seiniä ja mikään ei onnistu. Miten onnistumisen ilosta kirjoitetaan? No yritetään.

Taustaa

Huhtikuisen Rotterdamin maratonin keskeytyksen jälkeen tuli hetki, jolloin piti pysähtyä ja miettiä että mitäs nyt? Pohjakunto oli hyvä, vauhti kateissa, unelma takaraivossa ja mimmi hukassa. Unelmana olivat Kalevan kisat, minulle jo kolmannen kerran. Aikaisemmat kaksi kertaa olivat menneet enemmän ja vähemmän penkin alle ja en ollut tyytyväinen suoriutumiseeni. Kana oli kynimättä ja unelma saavuttamatta inhoamallani 10 000m ratamatkalla, jossa olin hädin tuskin päässyt alle 40 minuutin. Olen luonteeltani ohuesti jääräpäinen ja niin tein päätöksen urakoida kaksi matkaa. Asetin tavoitteeksi juosta heinäkuussa Oulussa järjestettävissä Kalevan kisoissa molemmat matkat: perjantaina 5000m ja sunnuntaina 10 000m.

Toukokuussa tilanne oli, että tulosrajat Kalevan kisa karkeloihin puuttuivat, huolet ja univelka painoivat. SM-maastoissa jalka painoi ja happi ei kulkenut, silti toukokuun lopussa päätin Vantaan Hiekkaharjussa lähteä yrittämään 10 000m tulosrajaa. Onnistuin rämpimään helteessä A-luokan tuloksen 38:39 ja toivoin, että sillä päästään ranking – listauksen kautta mukaan.

Harjoittelu

Olin jo aiemmin kevään mittaan pyöritellyt ajatusta, että voisin taas ottaa parin vuoden tauon jälkeen valmennusapua. Lähinnä toivoin hieman uutta ideaa koviin harjoituksiin. Edustamani seuran Espoon Tapioiden nuorten kestävyysjuoksijoiden valmentajan Timo Uusipereen kanssa istahdettiin toukokuussa alas ja ideoitiin mitä voitaisiin tehdä. Syntyi hyviä ja yksinkertaisia ideoita tehotreeneihin, jotka kesän aikana tarjosivat erinomaisen vasteen. Joskus se on vain niin pirun vaikea tarkastella omaa harjoitteluaan objektiivisesti, joten tämän asian ulkoistaminen oli erinomainen ratkaisu.

Onnistuneiden tehotreenien lisäksi, minulle tärkeää on aina ollut harjoittelun monipuolisuus. Tykkään tehdä muutakin kuin juosta. Tälle kesälle uutena lajina innostuin Swimrun- treeneistä. Kyseessä on siis laji, jossa märkäpuku päällä juostaan metsäpoluilla ja uidaan vuoronperään. Treeni toimi loistavana palauttavana treeninä ja uintikin tuntuu parantuneen. Tällä saralla starttaan kuntosarjassa viikon päästä ensimmäiseen kisaani valmennettavani Annemarin kanssa. Tarkoituksena on hauskan pitäminen, joten mistään kovin vakavasta startista ei ole kyse.

Kolmantena tärkeänä harjoitteluun liittyvänä seikkana olivat matalatehoiset PK lenkit. Tein päätöksen laskea PK lenkkien vauhtia jopa talven ajan vauhdeista ja juosta tuntemuksella sekä sykettä seuraillen.  Juoksin PK lenkit noin 5:10 – 5:30 min/km haarukkaan, joskus hitaamminkin. Erittäin harvoin alle 5min vauhtia. Luonnollisesti poluilla juostessa matka taittui vieläkin hitaammin. Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa. Nämä ns. höntsälenkit olivat ja ovat edelleen varsinaista terapiaa. Lenkiltä tullessa on vähän sellainen fiilis että on ulkoillut ja olo on piristynyt. Syketasolla tuo asettuu noin PK1 tasolle, välillä nipin napin PK2 tasolle. Kuten useammalle muulle juoksijalle, minulle ei ole vaikeaa juosta hiljaa. En ylipäätään oikein käsitä mitä ”vaikeaa” siinä hitaasti juoksemisessa on?

Kesän edetessä Kalevan kisat lähestyivät ja treenitehot kasvoivat. Nälkä kasvoi ja yhtäkään tehotreeniä en jättänyt tekemättä. Tarvittaessa karsin muusta treenistä, mutta en tehotreeneistä. Viikkoa ennen Kalevan kisojen 5000m starttia vettä satoi kaatamalla ja juoksin Leppävaaraan rullarata rinkulalla VK 15min +3x2000m + 3x1000m. Märät kengät painoivat ja vettä oli välillä nilkkoihin saakka. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. Hupi jatkui vielä viimeistelyharjoituksella maanantaina, jossa hikoilin stadionin mittarin näyttäessä parhaimmillaan +27 lämpöä: 15min VK + 20x400m, 200m hölkkäpalautuksella + 3x200m rennosti.

Kilpailut

Toukokuussa iskin piikkarit jalkaan ja hapotin Leppävaarassa 800m aikaan 2:25 ja risat. Se oli ulkoratojen ennätykseni. Todellakin hapotin tuon matkan: makasin radalla vielä pitkään tuon rypistyksen jälkeen ja vartin kuluttua halailin vessan pönttöä. Juoksin kesän aikana vielä kaksi kertaa 800m matkan viestijoukkueessa, jossa osuusaika parani molemmilla kerroilla, päätyen SM-viesteissä aikaan 2:22 ja joukkueemme nappasi pistesijan (5.)

Olin useasti ennen starttia väsynyt. Kesäkuussa ennen 3000m iltastarttia torkahdin pukuhuoneessa jalat seinällä ennen kuin marssin radalle. Lähdössä muistutin lähinnä uuvahtanutta sipulin vartta, mutta kun lähtölaukaus pamahti niin askel rullasi kuin unelma. Kellotin ennätykseni 10:14, joka oli noin 10 sekuntia nopeampi kuin viime kesänä. Samalla tein Kalevan kisojen 5000m vaadittavan tulosrajan. Samana päivänä toivotin itselleni hyvää 37-vuotis syntymäpäivää.

Kesän edetessä matkat pitenivät: heinäkuussa SM-viestien jälkeen oli aika katsoa miten 5000m kulkee. Eteläisen alueen mestaruuskilpailuissa rennolla juoksulla 4000m saakka ja viimeinen tonni irvistäen. Lopputulos hopeaa ennätyksellä 17:41 (aikaisempi ennätys 18:10).

Joka kerta radalle astuessani paransin ennätystäni, yhtä kertaa lukuun ottamatta. Tuo kerta, joka jäi pliisuksi, oli puhtaasti oma moka. Keuruun Juhannuskisojen 3000m juoksussa jäin nukkumaan ensimmäisen tonnin ajaksi. Fiilis oli kuin olisi hölkällä käynyt. Toki aika oli parempi kuin kesän 2015 ennätykseni, joten ei se sinällään huonoksi jäänyt sekään.

FB_IMG_1469533236383

Kalevan kisat 10 000m. Numero 13. Kuva: Eeva Kantomäki

 

Juoksijan palkkapäivä ja bonukset päälle

Mitä minä täällä teen? Paniikki! Jännitys Oulussa alkoi käymään sietämättömäksi ja oma jännittämiseni kävi suoraan kerrottuna %&tuttamaan. Koko viikon olin kytännyt säätiedotusta ja huonolta näytti: hellettä, hellettä, hellettä. 5000m oli onneksi iltajuoksu, mutta 10 000m oli kuumimpaan aikaan klo 14.00.

Olin aikaisemmin pyrkinyt hallitsemaan jännitystäni ja ajattelemaan kaikkea ihanaa voimaannuttavaa höpönlöpöä: ” Jos ajattelet häviötä, olet jo hävinnyt” tai jotain muuta vastaavaa. Nyt vain annoin itseni jännittää, oikein kunnolla. Annoin tuntua just siltä miltä tuntuu.

Käveltiin callingista radalla jonossa. Mietin mantraa tämä on ihan sama kuin Leppävaraan stadion, tämä on kuin Leppävaaran stadion.  Pari avausvetoa ja 5000m starttiin. En osaa oikein varsinaisesta suorituksesta kertoa mitään muuta kuin että oli mahtavaa juosta. Sain tehdä sitä mistä pidän. Kirjasin uuden ennätyksen 17:23 ja pistesijan ollen kuudes. Pienen juoksijan suuri unelma oli toteutunut. Palkkapäivä. Toivon jokaiselle juoksijalle sitä omaa palkkapäivää, ei siitä tarvitse osata kertoa syvemmin, mutta painakaa se hetki mieleenne. Sillä tunteella elää pitkään. Joku viisaampi on todennut 90% urheilusta olevan sellaista että on jokin ongelma meneillään, nauttikaamme silloin siitä 10% kun kaikki toimii.

Lauantaina oli välipäivä, lenkkiä Nallikarille ja uimaan. Muu aika hotellikuolemaa, sometusta ja syömistä. Pahin lähestyi: helteinen ratakymppi. Kiukuttelin kuin teini-ikäinen. Ei tästä tule mitään.  Ei voi tulla. Ennakkoasetelma ei ollut kovin ruusuinen: 10 000m tilastoaikani oli koko joukon huonoin. Vanhat epäonnistumiset painoivat takaraivossa ja söivät naista.

Eihän sinun tarvitse kuin juosta, älä ajattele. Siinä oli viimeiset vinkit Calling teltan edustalla, kun melkein itkua väänsin että tuonne radalle en mene. Menin kuitenkin ja tein ehkä koko tähänastisen juoksu-urani järkevimmän juoksun. Jäin suosiolla joukon hännille ja odottelin koska letka katkeaa. Olin toiseksi viimeisenä ja alkuvauhti oli aika haipakkaa, mutta letkaan oli lähdettävä ettei olisi yksin jäänyt. Pian letka katkesi ja jäin kahden muun kanssa tekemään matkaa. Ei aikaakaan kun olin Andreiran kanssa kahden ja päätimme alkaa tekemään töitä kahden kierroksen vuorovedoin. Homma toimi kun unelma ja sitten alkoi tulla selkiä vastaan. Tiesin kun matkaa oli puolet jäljellä, että nyt sen ratakympin kauhun tulen selättämään ja tästä tulee hyvä juoksu. Kun aikaa oli kulunut 36:46 olin seitsemäntenä maalissa ja jälleen pistesijalla. Viimeiseen tonniin käytin aikaa 3:27. Juoksijan bonuspäivä.

Sen sijaan että olisin riemusta kiljunut ja juossut ilosta ympäriinsä, tuijotin pukuhuoneen kaapin ovea kyyneleet silmissä ja mietin, että perkele sinä teit sen. Hersyävää on suomitytön ilo :)

Lopuksi

Onnistumisen avaimet ennätysratakaudella olivat rentous, oikeanlaiset tehotreenit joissa harjoitusvaste löytyi ja se että en yliyrittänyt. Tein päivän treenin juuri niillä eväillä mitä kropassa oli, siten että rentous juoksuun säilyi hyvänä.

Kunnon ajoitus osui myös nappiin: aika oli kypsä ja mimmi oli kypsä juoksemaan. Olin kesän aikana oppinut juoksemaan radalla ja ihastunut siihen tunteeseen kun viimeisen 400m vedon viimeinen 200m juostaan täysiä ja sielu irtoaa ruumiista.

Vaikka tässä ratakaudessa ei ole kysymys olympiasaavutuksista, niin kyse oli pienen juoksijan unelman täyttymisestä. He jotka tuntevat minut paremmin, tietävät että kulunut vuosi ja tämä kesä ei ole ollut muilla elämän alueillani lievästi ilmaistuna erityisen helppo. Se on ollut helvetillisen vaikea.

Jos yhden neuvon pystyn antamaan, niin se on että älä koskaan anna periksi. Ihmisen maksimaalinen potentiaali on paljon korkeammalla kuin hän itse tietääkään, enkä minä ole sitä vielä saavuttanut.

Ja ihan lopuksi vielä: Kiitos. Kiitos heille, jotka ovat tsempanneet ja tukeneet.

 

Miten kisakaudesta (ja elämästä) selviää hengissä?

Posted by on May 17, 2016 in Kilpailut, muut | Comments Off

Kisakausi ja useampien juoksutapahtumien putki on jo monella alkanut tai viimeistään alkamassa.

On yleistä, että tavoitteellisesti juoksevat katukiiturit juoksevat kaksi maratonia kaudessa, toisen keväällä ja toisen syksyllä. Toinen vaihtoehto, mutta ehkä hieman enemmän riskejä sisältävä, on juosta kaksi peräkkäistä maratonia, joiden välissä on aikaa 6-8 viikkoa. Olen itse juossut syksyllä 2013 kaksi katumaratonia, joiden välissä oli kuuden viikon palautusaika. Ehdin juuri ja juuri fyysisesti hyvään iskuun ja paransin tuolloin silloista ennätystäni noin 1,5 minuuttia (Jyväskylä SM maraton 2:59:47 ja sen jälkeen Frankfurt 2:58:10). Viime kesänä Buff Tour Finlandin polkumaratoneja juostiin noin 4 viikon palautuksella kolme kappaletta ( Pyhä – Nuuksio – Koli) Suurimmaksi haasteeksi ei muodostunut fyysinen palautuminen, vaan yhä uudelleen itsensä tsemppaaminen henkisesti parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Henkinen kapasiteetti ja sen kehittäminen on noussut esille useissa valmennusoppaissa sekä medioissa. Henkisestä valmennuksesta puhutaan ja kirjoitetaan runsaasti ja hyvä niin. Urheilijan ja kuntoilijan suorituksen taustalla on paljon muutakin kuin pelkkä fyysinen suorituskyky. Suoritukseen vaikuttavat mm. vireystila, itsevarmuus, kyky keskittyä ja rentous. Huolia ja murheita meillä on kaikilla lähes aina jossakin määrin, mutta niiden minimointi sekä fokuksen siirtäminen itse suoritukseen auttaa saamaan irti parhaan mahdollisen kapasiteetin.

Kokosin alle muutamia ajatuksia siitä miten ja millä keinoilla urheilija ja kuntoilija voi kehittää omaa henkistä pääomaansa kisakoitoksiin sekä vähentää kisapäivän stressiä.

1. Mieti kisapäivän aikataulu valmiiksi etukäteen ja kirjoita se muistiin.

– Kerää tavarat valmiiksi edellisenä iltana (kisa-asu, geelit ja juomat jne)
– Tee muistilista tavaroista joita pitää vielä aamulla muistaa ottaa mukaan (eväät jne.)
– Kirjaa ylös: mihin aikaan syöt aamupalan, mihin aikaan tulee lähteä kotoa jotta olet ajoissa kisapaikalla, milloin lähdet verryttelemään ja mitä verryttely sisältää.
– Milloin tulee olla vessajonossa ja milloin starttiviivalla.
2. Murehdi murheet

ns. ”vatulointi vartti” auttaa lähes joka murheeseen: kirjaa ylös mikä mieltä painaa, voit myös miettiä kisaa muutaman kerran lävitse ja pohtia siihen liittyviä jännityksiä tai pelkotiloja. Huomaat hetken kuluttua, että ne ovat vain ajatuksia. Ne tulevat ja menevät.

3. Pohdi kisalle tavoite

Jos kilpailet runsaasti, ei jokaisessa kilpailussa voi olla täydessä tikissä. Osaan kilpailuista tulee suhtautua kuin kovaan harjoitukseen. Mieti siis kauden päätavoitteet ja sen jälkeen pienemmät tavoitteet. Mieti jokin aikatavoite jokaiseen kisaan. Sijoitustavoite ei ole niinkään itsestäsi kiinni, jokin toinen voi vain olla parempi. Aikatavoite on yksin sinun ja siksi relevantimpi.

4. Fokus tekemiseen

Poista hälinä pääsi sisältä ja keskity tekemiseen. Mitä enemmän pääsi on ajatuksista vapaa sen parempi. Keskitä ajatus käsien asentoon ja askelkontaktiin.  Väsymyksen iskiessä keskity erityisesti askelfrekvenssiin.

5. Ole joustava

Kauden edetessä, ole itsellesi armollinen. Ole valmis muuttamaan suunnitelmaasi, jos et palaudu kisoista odotusten mukaisesti tai elämässä sattuu jotakin muuta yllättävää. Ole siis joustava, älä väkisin tahkoa kisoja toisensa jälkeen, sillä se vie tekemisestä nautinnon. Älä kuitenkaan lopeta harjoittelua, vaikka karsisit kisakalenteria. Jos kausi katkeaa johonkin vammaan, ota mukaan mahdollisuuksien mukaan jokin korvaava laji. Tärkeää on, että rutiini harjoitteluun säilyy, se pitää meidät hengissä niin loukkaantumisista aiheutuneen harmituksen kuin muiden elämän myllerrysten keskellä.

Kaikki edellä mainitut on helppo kertoa ja haastava toteuttaa, myös kirjoittajalle. Tänä kesänä aion keskittyä kohtaan 5.

Joo-o,  kirjaisin kyllä kisakalenteriin 16 starttia aikajänteellä tästä hetkestä lokakuun loppuun, mutta toteuttaminen onkin sitten toinen juttu. Olen valmis niitä karsimaan. Nuo startit sisältävät paljon lyhyitä ratajuoksuja ja syksyn korvilla pidempiä matkoja.  No miksi sitten radalla? Se on eräänlaista raivoravausta, olen muotoillut sille sivistyneemmänkin termin joka on ”nopeuden kehittäminen”. Omassa elämässäni juuri nyt suuren myllerryksen keskellä tarvitsen raivoravausta. Liikunta on lääke, joka auttaa selviämään. Ja vastauksena otsikon kysymykseen miten elämästä selviää hengissä? Ei mitenkään! Mutta elämisen laatuun voi jokainen vaikuttaa itse.

Mukavaa toukokuun jatkoa!

kesa_radalla

 

 

 

 

 

 

Huonoa, mutta pilkahdus myös hyvää

Posted by on Apr 11, 2016 in muut | Comments Off

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, olin jo jossakin vaiheessa luopumassa Rotterdamin maratonin juoksemisesta. Päädyin kuitenkin matkaan lähtemään ja kokeilemaan missä mennään. Lopputuloksena oli, että ei mennä oikein missään. Ojanpohjalla korkeintaan. Se on aika karua huomata, että vuosi on tehty töitä ja lopputulos on tässä. Se tunne, sen voi ymmärtää vain jos lajia harrastaa.

Tiesin, että ennätyskunnossa ei olla missään nimessä mutta että edes siihen kolmeen tuntiin. Ei oltu siinäkään. Osui kaikki huonot tähdet vielä juoksupäivälle: huono fiilis, huonosti nukutut yöt ja huono kunto. Yksi mikä oli hyvä, ellei jopa täydellinen, oli sää. Oli lähes tyyntä ja aurinko paistoi.

Lähdin liikkeelle yrittäen pitää juoksutuntuman rentona, mutta oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa selvää että tästä ei tule mitään. Olo oli todella uupunut ja raskas. Koska reitti oli minulle tuttu, tiesin missä vaiheessa reitiltä kannattaa hypätä pois, jotta on lyhyt matka hotellille. Minulla oli reilu 27 kilometriä aikaa ajatella, että kumpi ottaa päähän vähemmän: huono aika vai se että keskeytän ja teen tästä hyytyvävauhtisen VK pitkiksen loppuverkalla? Valitsin jälkimmäisen: en halua lähteä koittamaan konttaanko maaliin ja lyhempi palautumisaika antaa mahdollisuuden palata harjoittelun pariin nopeammin. En saa myöskään mitään kiksejä maratonin läpi juoksusta, en keräile maratoneja. Olen juossut niitä jo tarpeeksi monta todistaakseni itselleni että jaksan juosta 42,2 kilometriä.

Kuulostaa ehkäpä typerältä, mutta lukeudun joukkoon ”ennätysnarkkarit”. Maantiellä juostujen maratonien motivaattori tänä päivänä on vain ja ainoastaan minulle ennätysten parantaminen. Poluilla tilanne on toinen, siellä motivoi ympäristö ja matkan teko itsessään.

Toki ymmärrän sen että eihän kolmosella alkava maratonaika ole huono, eihän se yleisesti olekaan. Sehän on hirmuisen hyvä, mutta minulle itselleni omana suorituksenani se ei ole hyvä tai edes tyydyttävä. Haluan korostaa, että arvostan kaikkia jotka maratonin mittaisen matkan taivaltavat tai ylipäätään liikuntaa harrastavat, sillä se kertoo siitä että ihmisellä on jokin intohimo ja itsestä halutaan pitää huolta. Tavoitteet ovat kuitenkin aina jokaisen henkilökohtaisia haaveita ja niitä tulee kunnioittaa, niihin tulee kannustaa, olkoon ne sitten sohvalta ylös ja kävelylle tai maraton läpi tai maraton kolmeen tuntiin.

dav

Juoksun jälkeen. Säästyi hei geelejäkin :) Muita kuvia ei sitten olekaan, yksi fiilistä kuvaava piirros olisi mutta en kehtaa julkaista.

Mutta hei, se valopilkku tällä reissulla tai oikeastaan iso aurinko! Valmennettavani Petro! Taas paransi aikaansa, vaikka ei ollut helppo matka. Otteita tekstiviestikirjeenvaihdosta maran jälkeen (sisältää rumia sanoja):

Petro: ”Viipuri on menetetty. Otin ahneena hörppyhuulena geelin, veden ja urheilujuoman 25km kohdalla ja sit yrjösin ne Erasmysbruggen jälkeen vauhdissa niin hienossa kaaressa….”

Minna: ”Nii-in ja sä juoksit silti enkan. Etkä keskeyttänyt vaikka tuli yrjö. Hyvin on perkelettä sinuun valettu! Vaikka oma juoksuni olikin tänään paska”

Petro: ”Oot silti mun sankarivalmentaja ja esimerkkiurheilija. Helvetin hienoa tehdä tätä yhdessä”

Tässä kohtaa tuli kyynel. Ei lisättävää.

Päätös että lähdin matkaan, oli oikea ja päätös että keskeytin, oli oikea. Lähiaikoina kaivan reittiä ojanpohjalta ylöspäin ja aion pyrkiä vielä joku päivä olemaan #tikiskutiikeri, vaikka jo hetken pohdin lajin vaihtoa hölkkäillessäni pitkin Rotterdamin katuja. Pohdin mm. siirtymistä twerkkaukseen, savikiekkojen ammuntaan tai pitsinnypläykseen.

Aurinkoista viikkoa! Ei ole pimeyttä, on vain valon puutetta.

Tilannekatsaus

Posted by on Mar 31, 2016 in Harjoittelu, Kilpailut | Comments Off

Viime kesänä Pyhätunturin polkumaratonin jälkeisessä haastattelussa joka julkaistiin kestävyysurheilu.fi sivustolla kerroin maantienmaraton haaveekseni 2:50 ajan alituksen.

Siinä on sellainen aikatavoite, joka on yhtä aikaa älytön mutta silti realistinen. Se on myös sellainen tavoite, jonka katson olevan itselleni päätepiste maantiemaratonin ennätysjahdissa. Sen jälkeen saa ennätystavoittelut jäädä.

Syksyllä lähdin tavoitetta kohden puskemaan ja loppusyksyn vaikeuksien jälkeen harjoittelu oli erittäin tuottavan oloista. PK jynssäyskaudella pyrin tekemään mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laajalla PK tehoalueella monipuolista treeniä. Keskimäärin juoksin noin 100km viikossa, joka on noin 10% enemmän kuin valmistautuessani vuoden 2015 Rotterdamin maratoniin. Huippuviikot määrän suhteen olivat joulukuun lopussa lomaillessani reilu 140km per viikko. Kunto nousi kohisten.

Rasituksessa oireileva astma on erittäin ärsyttävä vaiva. Vuoden alussa oli hyvää tasapainoista jaksoa, kunnes taas kovemmassa juoksussa alkoi lima lentää kuin ravihevosella. Helmikuun Aktia Cupissa happi loppui kokonaan, sain jonkin tyyppisen flunssan ja olin viikon juoksematta kovaa. Lääkeannostus tappiin ja peffiä puhaltamaan.

Ja jotta kaikki eivät olisi vielä tässä niin, sain vielä kunnon lihasjumit ja krampit päälle, siten että kaksi treeniä jouduin keskeyttämään kun lähti jalka alta sekä yksi VK harjoitus olisi pitänyt keskeyttää. Kaiken kruunasi maaliskuun Aktia Cupissa 10km aikaan 39min, joka taitaa olla pohjanoteeraus sitten vähään aikaan. Jännitin jo etukäteen, että miten hengityksen kanssa käy kun tuuli vihmoo ja lyö vastaan. Kaikki tämä jännitys yhdistettynä tuuleen, teki sen että paluumatkalla hengitys salpaantui aivan kokonaan ja homma oli sitä myöten taputeltu.

No tähänkin voi vain todeta, että näillä hengitysteillä mennään mitä on annettu. Mielestäni on ylipäätään typerää ajatella että kyllä minä onnistuisin jos jalka ei olisi kipeä tai kyllä sitten jos astma ei vaivaa. Tai jos olisin tehnyt niin, näin ja noin. Nuo kaikki ovat osa minua, osa kokonaiskuntoani ja olen itse vastuussa omasta kunnostani. Niin kuin olen vastuussa ravitsemustilastani, siitä että lepään riittävästi ja siitä että kengät ovat oikeissa jaloissa. Jos kisapäivänä sataa tai tuulee sille en voi mitään, keli on kaikille sama. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei.

Pääsiäisviikolla sain aikaan muutaman hyvän treenin ja kerättyä juoksijan itsetunnon rippeet. Lisäksi peruin uhkaukseni, että en aio juosta Rotterdamissa maratonia lainkaan. Aion juosta, vaikka priimaa ja ennätystä ei nyt tällä kertaa pukkaa, koska olen kuitenkin terve tällä hetkellä. Ehkä jokin sai pääni kääntymään, kun vaihtoehtoja punnitsee. Kumpi harmittaa enemmän, se kun jättää juoksematta ja katselee kun treenikaverit tulee fiiliksissä maaliin vai lähtemällä juoksuun mukaan fiilistellen keskinkertaista aikaa tavoitellen? Valitsin jälkimmäisen. Ajattelen myös asiaa niin, että haluan toimia esimerkkinä valmennettavilleni. En haluaisi heidänkään luovuttavan ja osallistuvan tapahtumiin vain silloin kun kunto on viimeisen päälle priimaa. Toivoisin heidän osallistuvan fiilistellen ja vaikka vähän harmittaisi niin myös sen vuoksi, että juoksemiseen voi suhtautua, jos ei muuta niin ainakin oppituntina oman mielensä syövereihin.

Kaikkea tätä pohdittuani: jos ei flunssa viimemetreillä yllätä niin viivalla seistään sunnuntaina 10.4.

Ja se meni jotenkin näin että ”Katsotaan tulos vasta sitten kun viimeiset taulut on ammuttu ja sakkoringit kierretty”

Aurinkoista viikonjatkoa!

 

10 vuotta

Posted by on Feb 19, 2016 in Harjoittelu, Kilpailut, muut | Comments Off

Miten tuo juokseminen näyttää noin helpolta? Miten voit pysyä tuossa jumppapallon päällä noin helposti?

Ei, minussa ei ole mitään sisäänrakennettua syntymälahjana saatua ominaisuutta jolla pysytään lankussa jumppapallon päällä tai juostaan maratonilla alle kolmen tunnin. Se on kaikki harjoittelun tulosta.

Viime syksynä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä kun juoksin ensimmäisen maratonini. Tein sen uteliaisuudesta ja siitä kuuluisasta itsensä voittamisen halusta. Vuonna 2005 aikaa kului 4 tuntia ja 18minuuttia. 10 vuotta myöhemmin aikaa kului 2 tuntia ja 53 minuuttia. Silloin 10 vuotta sitten ei tullut pieneen mieleenikään, että tästä oikeasti seuraisi jatkoa. Silloin vain ajattelin, että vitsit että on jalat kipeät. Kiipesin yksiöni parvisänkyyn nukkumaan ja en aamulla meinannut päästä sieltä alas.

En ole kirjannut alkuajoilta aikoja ylös. Löysin surffailun jälkeen juoksijalehden maratontilaston, josta kaikki maratonit löytyvät ja mukana näemmä myös viime kesän kaikki polkumarat .

(Lähde:www.juoksija-lehti.fi)

# tulos seura päivämäärä maraton ikäryhmä vk
1 4:37:32 Espoo 03/10/2015 Vaarojen (42 km) N35-39
2 4:06:07 Espoo 05/09/2015 Nuuksio Classic Trail (42km)
3 4:33:34 Espoon Tapioiden JK 08/08/2015 Pyhä Tunturi (42 km) N35-39
4 2:53:36 Espoo 12/04/2015 Rotterdam (42 km) N35-39
5 3:04:42 Espoon Tapioiden JK 18/10/2014 Kankaanpää (42 km) N35-39
6 2:58:10 Espoo 27/10/2013 Frankfurt (42 km) N23-34
7 2:59:47 Espoon Tapioiden JK 14/09/2013 Finlandia (42 km) N23-34
8 3:02:07 Espoon Tapioiden JK 14/10/2012 Vantaa (42 km) N23-34
9 3:09:48 Espoo 20/05/2012  Riga (42km)
10 3:17:27 Espoo 04/12/2011 Lanzarote (42 km) N23-34
11 3:28:21 Espoo 28/05/2011 Stockholm (42 km) N23-34
12 4:04:19 Espoo 14/08/2010 Helsinki City (42 km) N23-34
13 3:45:32 Espoo 05/06/2010 Stockholm (42 km) N23-34
14 4:03:16 Espoo 27/06/2009 Paavo Nurmi (42 km) N23-34
15 4:03:59 Vantaa 28/06/2008 Paavo Nurmi (42 km) N23-34
16 3:46:17 Vantaa 14/10/2007 Vantaa (42 km) N23-34
17 3:49:06 Vantaa 30/06/2007 Paavo Nurmi (42 km) N23-34
18 4:08:09 Helsinki 19/08/2006 Helsinki City (42 km) N23-34
19 4:18:40 Lahti 03/09/2005 Vaasa (42 km) N23-34

 

Kehityksen suurimmat mahdollistajat ovat olleet motivaatio ja halu oppia sekä säännöllinen harjoittelu. Motivaation taustalla taas on tarve saada aikaan hyvää fiilistä. Sellaisia fiiliksiä, että ei niitä osaa kuvailla, eikä ehkä tarvitsekaan. Joskus kun ennätykset ovat paukkuneet tekee mieli tuulettaa ja juosta ympyrää, joskus taas ei.  Tulee mieleen yksi tapahtuma: Kun juoksin kympin ennätykseni vuosi sitten, en tuuletellut maalissa enkä riehunut pukuhuoneessa. Istuin hetkeksi alas ja en miettinyt mitään, en yhtään mitään. Vietin vain hiljaisen hetken. Kerroin tästä yhdelle valmennettavalleni (terkkuja) sain analyysiksi, että kyseessä oli juoksijan orgasmi. Tälle olen nauraa hihitellyt monet kerrat. Niin se varmaan sitten oli.

Mutta mikä on muuttunut kymmenessä vuodessa? Varmasti monikin asia. Yksi tärkeä muutos on, että saan olla osana riemuitsemassa kun valmennettavat pääsevät tavoitteeseen. Pidän itseäni etuoikeutettuna. Siinä miettii, että vitsit kaikki ne vastoinkäymiset ja joskus pienet väittelytkin olivat sen arvoisia, että tähän yhdessä päästiin. Tai kaikki ne pienet onnistumiset yhteisissä treeneissä, kun toinen saa sen viidennentoista punnerruksen tehtyä puhtaasti tai sarjan viimeinen tonni oli kovavauhtisin ikinä.  Kaikki ne pienet asiat vievät meitä kohti unelman toteutumista.

Joka päivä opin jotakin uutta harjoittelusta, valmennettavistani tai itsestäni. Mietin miksi ihminen käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy? Miten ihmeessä pystyn edes pieneksi hetkeksi pääsemään kiinni toisen ajatteluun ja luomaan oikeanlaisen ärsykkeen, että se edesauttaa onnistumista. Se ei pelkästään riitä että teoriassa tietää. Jokainen meistä on yksilö ja meillä on yksilölliset tarpeet. Olen nostanut tärkeimmäksi valmentajan ominaisuudeksi kyvyn kuunnella: en osaa anatomian syvimpiä kiemuroita, mutta minulla on kaksi korvaa.

Kaikki meistä ei pysty, eikä halua treenata kymmentä tuntia viikossa. Se ei tee heistä huonompia tai unelmista vähäpätöisimpiä. Mennään niillä resursseilla eteenpäin mitä on käytettävissä ja katsotaan mihin ne riittävät. Unelmat ovat just sun ja ne ovat parhaita unelmia. Sinun unelmiasi. Minun resurssini ovat tähän mennessä riittäneet yllä olevaan ja lähtökohtani ovat olleet mielestäni sangen tavalliset. Suurin kamppailu on käyty henkisellä puolella, että olen uskaltanut nähdä uudet ennätyslukemat taululla.

Kuulumisia ja pohdintaa peruskuntokaudelta

Posted by on Dec 13, 2015 in Harjoittelu | Comments Off

Syksy on parasta peruskunnon rakennusaikaa. Oikein odotin jo viimeisten kisojen jälkeen, että koska pääsen höntsäilemään poluille ja teille sekä vääntämään rautaa salille.  Harjoittelukausi alkoi ennen kaikkea sillä, että välillä paikoin kovastikin ärtyvä takareisi piti saada toimimaan ja onneksi jo muutamalla fyssari käynnillä sekä ahkeralla jumppaamisella jalka rauhoittui. Nyt kun vaan jumppaa ja huoltoa jatketaan, niin eiköhän askeleesta ala taas voimaa irtoamaan.

Määrää on nyt tahkottu 7 viikon ajan ja viikkokilometrit ovat vaihdelleet 70 – 130km välillä. Noin 10% nosto edelliskauteen. Maltillisilla tehoilla tömps, tömps eteenpäin.

Toki viikko-ohjelmassa ovat ympäri vuoden ne kaksi tehokkaampaakin harjoitusta, mutta näin syksyn aikaan vauhdit olen pitänyt aisoissa. Aisoissa vauhdit piti myös pahentunut rasitusastma. Tämän johdosta vielä 3 viikkoa sitten röörit oli niin tukossa, että juostuani vajaan 2 kilometrin toistoja keväisellä maratonvauhdilla räin limaa ojanpientareella joka pätkän jälkeen ja pohdin että voikohan tähän ketutukseen kuolla. Lääkityskorjauksella homma saatiin onneksi taas tasapainoon. Juoksu alkoi heti parantua jo sen verran kivasti, että pääsin tällä viikolla osallistumaan talvikaudella perinteeksi muodostuneeseen ”kymppi kerran kuussa kovaa tapahtumaan” eli Aktia Cuppiin.

Jännitti muuten lähteä. Ihan vaan mietin, että jäänkö henkiin? Mitä jos tukehdun limaan? Sinne kuitenkin marssin lähtöviivalle ja ajattelin, että pakkohan se on testata jossakin vaiheessa että mikä kunto tällä hetkellä on. Arvioin etukäteen tulokseksi 38:40-38:50, olin positiivisesti yllättynyt kun kello pysähtyikin 38:30 aikaan hieman liukkaalla alustalla ja vielä helpon oloisella juoksulla. Uskalsin hengittää ja syleksiä pois matkan varrella suuhun kertyneet limat. Jäin henkiin. Aion jatkaa harjoittelua.

Muilta osin peruspuurtaminen on ollut mukavaa ja olen palautunut treeneistä hyvin. Tämä johtuu myös osittain varmasti siitä, että lisäsin syksyn aikana nukkumisen määrää. Aikaisemmin petiin ja lamppu sammuu. Jaksan mielestäni entistä paremmin.

Pohdimme pari viikkoa sitten yhteistreeneissä erään asiakkaani kanssa arkisen elämän kokonaiskuormitusta. Hän totesi, että 10 tuntia liikuntaa viikossa ei ole vaikea toteuttaa, mutta sen että nukkuu riittävästi ja syö hyvin sekä ei stressaa on jo vähän vaikeampaa.

Juuri näin. Harjoittelu ei tuota tulosta jos lepo tai ravinto falskaa. Se on kuin vene, jonka perälauta vuotaa koko ajan hiljalleen. En väitä, että itse tekisin aina täydellisiä tai oikeita valintoja. Kyllä, treenaan joskus liian kovilla tehoilla, laimin lyön lihashuollon tai nukun huonosti. Mutta pyrin 90% tekemään hyviä valintoja.

Meidän kaikkien elämää ja arkirytmiä sanelevat monet muutkin asiat kuin treenaaminen. Jos ajattelisin elämäni keskipisteen olevan oma harjoitteluni olisin pahasti menossa metsään.  Pikemminkin niin että muut tekijät, kuten perhe, ystävät ja työ sekä muut harrastukset tukevat urheiluani ja päinvastoin.

Harjoittelu on minulle tärkeää koska pidän siitä. Pidän harjoittelusta enemmän kuin kilpailemisesta. Pidän harjoittelun suunnittelusta ja pohdin mielelläni uusia harjoituksia. Kokeilen ja hämmästelen. Välillä jokin kokeilu menee aivan metsään, välillä se tuottaa tulosta.

Harjoituskaudella olen matkalla, kilpailussa ja kilpailujen jälkeen olen perillä. Matka on hetkellisesti päättynyt ja matkan aikana tehty työ on ulosmitattu. Tottakai se on hienoa silloin kun pääsee tavoitteeseen. Mutta sen jälkeen valtaa mielen usein tyhjiö, ennen kuin keksin jonkin uuden tavoitteen ja matka voi alkaa uudelleen.

Syksyn aikana minulle on usein esitetty kysymys mihin aion ensi kautena keskittyä, polkujuoksuun vai maantielanaamiseen? Vastaus siihen on, että aioin keskittyä juoksemiseen.  Huhtikuiseen Rotterdamin maratoniin on ilmoittautuminen sisällä. Muita täysin lukkoon lyötyjä juttuja ei ole. Mutta haaveita on, niitä pitää olla jotta mieli pysyy virkeänä ja on jotakin jota kohti olen matkalla :)

Hyvää joulun odotusta sinulle! Toivottavasti saadaan eteläänkin valkoinen joulu, jotta päästäisiin hiihtopuuhiin.

 

Joulukuun hankikävelyä

Ruoka osana kokonaisvaltaista hyvinvointia

Posted by on Oct 25, 2015 in muut | Comments Off

Tylsä otsikko, mutta en keksinyt mitään parempaa. Olen jo ainakin vuoden verran pohtinut, että kirjoittaisinko joskus jonkun ruokajutun. Jotain aiheeseen liittyviä muistiinpanoja olin näemmä jo tehnyt, mutta en ole ollut täysin vakuuttunut että haluaisin ruokajuttuja julkaista.

Ruoka ja ravinto herättävät yleensä paljon tunteita. Siitä uutisoidaan isosti, erilaisia tutkimuksia tai niiden osia tuodaan esiin isoilla otsikoilla. Erilaisilla keskustelupalstoilla käydään välillä kuumahkoa keskustelua siitä miten tulisi syödä eli mikä on oikein.

Olen kotoisin maalta. Minut on kasvatettu lehmänmaidolla ja hirvenlihalla. No tosiasiassa meillä syötiin kaikkea hyvin monipuolisesti. Luonnehtisin ruoan olleen normaalia kotiruokaa. Äitini oli erinomainen ruoanlaittaja ja leipoja ja on yhä edelleen. Aikuisiällä kun on itse ollut vastuussa omasta ruokahuollostaan, on syöminen ollut välillä huonoa ja välillä hyvää. 20 vuotta sitten opiskelijaboksissa saattoi uunissa paistua ranskalaiset harvase päivä ja ei ihan hirveästi jaksanut nähdä vaivaa ruoan laitoin eteen. Ei voi sanoa että olisin koskaan ylipainoinen ollut, mutta pientä pikaruoan tuomaa löysyyttä oli tuolloin varmasti nähtävillä.

Kun innostuin treenaamisesta ja maratonien juoksemisesta, kiinnosti myös ruoka ihan eri tavalla. Tietysti siksi että juoksemisesta tulee nälkä, mutta myös siinä mielessä että halusin tietää miten ruoka vaikuttaa treenaamiseen ja tuloksiin. Lueskelin ja pohdiskelin. Myönnän myös sen, että jossakin vaiheessa kun hälistiin karppaamisesta ja sen tuomista eduista lähdin tuohon itsekin mukaan. Se kausi meni ohi parissa kuukaudessa, kun huomasin sen sopimattomuuden juoksijalle tai no, ihmisille ylipäätään.

2014-05-25 10.32.03

Tällä hetkellä omaa ravitsemusta ohjaa hyvin pitkälti suomalaiset ravitsemussuositukset. Syön normaalia ruokaa. Minulle normaalia ovat kasvikset, hedelmät, marjat, leipä, pasta, puuro, peruna, kana, kala, kananmunat, vähärasvaiset tai rasvattomat maitovalmisteet, rasvaiset kasvisrasvalevitteet, oliivi-ja rypsiöljyt, pähkinät. Syön lautasmallin mukaan. En suosi luomua, enkä myöskään valmisruokia. Joskus ostan, joskus en. En ole ehdoton. Tasapainottelen suomalaisten tuotteiden ja muualta tuotujen välimaastossa. Lueskelen pakkausselosteita ja jos seloste on niin lyhyt, että jaksan lukea sen ja tunnistan jokseenkin mitä tuote pitää sisällään, sen voi syödä.

Punaista lihaa en juuri syö, en erityisemmin pidä mausta ja sulamiseen menee sen verta kauan, että taitaisi jäädä lenkit juoksematta. Entäs ne herkut? Lapsena minulla oli karkkipäivä. Nyt ei ole. Nyt herkkuja menee joskus enemmän ja joskus vähemmän. En karkista välitä, mutta pannukakku ja pulla on pop. Kisan jälkeen ja sitä ennen menee myös karkkia. Varsinkin pidemmän kisan jälkeen on aivan sama mitä sen on, kunhan vain pysyy sisässä ja saa energiavarastoja täytettyä. Normaaliarjessa herkut painottuvat enemmän viikonloppuihin ja siellähän ne myös kuluu, kun yleensä ohjelmassa on viikon toinen kovempi treeni sekä pitkä lenkki.

Koen voivani hyvin. Olen viimeinen vuoden aikana sairastanut yhden flunssan, veriarvoni ovat hyvät, pumppu tikittää hyvin tosin harvakseltaan varsinkin levossa,  olen pirteä jos vain muistan nukkua tarpeeksi, olen juossut maratonin alle kolmen tunnin ja harjoittelen yli 10 tuntia viikossa. Olen perusterve 36-vuotias suomalainen nainen. Urheilen vain hieman enemmän kuin keskiverto suomalainen ja sitä myöden syön myös enemmän, mutta ihan tavallista ruokaa. Söisin ihan tuota samaa ruokaa, vaikka liikunnan määrä olisi pienempi, mutta söisin vain vähemmän.

Luulen että ruoan rooli hyvinvoinnissani, ei pelkästään muodostu siitä mitä syön vaan siitä miten suhtaudun ruokaan. En stressaa ruoasta. En ole ehdoton enkä tiukkapipoinen ruoan suhteen, kunhan sitä on saatavilla ja sitä on riittävästi. Ylipäätään olen harvoin ehdoton ja vielä harvemmin nousen barrikadeille, julistamaan miten asiat tulisi tehdä. Yhdessä asiassa olen ehdoton tai no kahdessa: kipeänä ei treenata ja jos asetetaan tavoite, sen eteen yritetään tehdä töitä omaan parhaan kykynsä mukaan eikä selitellä.

Ruoan osalta jokainen saa syödä ihan mitä haluaa, vaikka pieniä kiviä ketsupilla. Mutta jos minulta tullaan kysymään neuvoja ja ohjausta, niin silloin ohjeet perustuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ottaen huomioon henkilön allergiat ja henkilökohtaiset mieltymykset.

Rotterdamista Kolille – kisakausi pakettiin

Posted by on Oct 9, 2015 in muut | Comments Off

Rotterdamin maantiemaratonilta huhtikuussa aloitettiin ja viime viikonloppuna Vaarojen maratonille lopetettiin. Siinä oli puolen vuoden mittainen paketti. Pakettiin mahtui neljä maratonia, joista yksi maantiellä ja kolme poluilla. Kolme puolimaratonia, joista yksi maantiellä, yksi poluilla ja yksi jäniksenä. SM –maastot, maantiekymppejä tai jotain sen suuntaista erinäinen määrä. Radalla starttasin kolmelle matkalle aikuisurheilijoiden SM kisoissa (800m, 1500m, 5000m) ja näiden lisäksi mukana oli yksi 3000m radalla Virtain tähtikisoissa. Juoksukattaus oli monipuolinen ja uutta oppia tuli älyttömästi.

Kuten jo Rotterdamin jälkeen kirjoittelin, se oli kauden päätähtäin ja siinä onnistui saavuttamaan asettamani tavoitteen. Palasin vaikean viime kauden jälkeen alle kolmen tunnin leiriin uudella ennätysajalla 2:53:48. Silloin jo totesin, että en harmittele vaikka yksikään ennätys ei kesän aikana parantuisi. Eikä ennätykset siitä muuten parantuneetkaan, paitsi 3000m enkka taisi parantua sekunnilla.

Kauden suurin pettymys oli toukokuussa kärrynpyörä  temppuilussa venähtänyt oikean jalan takareisi. Se aiheutti kovaan juoksuun kuukauden tauon ja vauhtia ei tuon jälkeen löytynyt enää koko kautena. Jalka toimi välillä jo lähes kivuttomasti ja välillä kipu palasi. Jotain hyviä harjoituksia sain aikaan, mutta kaiken kaikkiaan juoksukunto oli laskusuuntainen mitä pidemmälle syksy eteni.

Elokuun alussa starttasin ensimmäiselle ja samalla pisimälle juoksumatkalleni niin ajallisesti kuin kilometrimäärällisesti. Pyhätunturin 43 kilometrin Buff Touriin polkukisa oli tosi kiva kokemus ja siitä jäi kaikista juoksemistani polkujuoksuista paras fiilis, vaikka aikaa meni tuhottomasti ja rakkakivikossa kiroiltiin. Neljän viikon palautuksella startattiin Nuuksiossa, jossa huomasin tekniikan kehittyneen vaikka olo oli tosi väsynyt. Nuuksion jälkeen lepäilin paljon ja jänistelin 1:40 porukassa Espoon rantapuolikkaalla. Jänistely oli aivan älyttömän hauskaa ja taisinpa saada siitä uuden harrastuksen. Viimeinen Buff Tourin osakilpailu juostiin lauantaina Kolilla Vaarojen maratonilla, jälleen neljän viikon palautuksella. Ja olihan se taas menoa.

Pasanen_Karri_koli

Ahistaakohan tossa jo? En muista, mutta ainakaan ei hymyilytä. Kuva: Karri Pasanen

 

Fiilikset olivat hieman ristiriitaiset viimeiseen Buff Tourin starttiin lähdettäessä. Yllättäen polkujuoksukokeilu olikin muuttunut tulostavoitteelliseksi urheiluksi, puolet minusta halusi palavasti poluille ja puolet ylimenokaudelle lepäämään.Tapahtuma oli kuitenkin mahtava, todella hyvin järjestetty ja oli kiva tutustua taas uusiin tyyppeihin. Reitti oli haastavin kaikista kolmesta polkumaratonista jotka olen juossut, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Runsaat nousut eivät niinkään tuntuneet pahoilta, vaan alastulot ja tekniset osuudet. Olin pettynyt tasaisen ja helpon osuuksien vauhteihini, koko oikea jalka nilkasta pakaraan tuntui kipeältä ja askeleessa ei ollut yhtään voimaa. Happea olisi riittänyt ja keli oli hyvä, sillä viileässä säässä juokseminen sopii minulle hyvin.

Pääsin kuitenkin tavoitteeseeni, sijoittuen Kolilla kolmanneksi ja sain nostettua itseni kokonaiskilpailun toiseksi. Mutta kyllä siinä matkassa kesti, ei meinannut kilometrit loppua, ei millään.  Mitään pysyviä henkisiä vaurioita en ilmeisesti saanut, sillä ilmoitin jo seuraavana päivänä että tänne tullaan muuten ensi vuonna uudelleen. Minulla on Kolin vaarojen kanssa kana kynittävänä! Fyysiset vauriot olivat halkoa muistuttava oikeanpuolinen jalka, josta erityisesti nilkka oli turvonnut. Turvotus laski onneksi parissa päivässä, takareisi jumppaa jatketaan ja kyllä se jalka kuntoon saadaan. Tänään sain hyvät vinkit takareiden treenaamiseen käydessäni Suomen urheiluhierontakeskuksessa Nikon käsittelyssä.

Vaikka innostuin polkumaratoneja ravaamaan useamman, niin pysyn edelleen juoksun sekakäyttäjänä ja vältän liputtamasta minkään tietyn juoksumatkan puolesta. Ensi kaudella jatketaan juoksentelua niin maanteillä, radoilla kuin poluillakin. Matkoina tulevat olemaan kaikki mahdolliset matkat 800 metrin ratapyrähdyksestä reiluun maratoniin. Kaikissa juoksun lajeissa ja matkoissa on oma jännityksensä sekä hauskuutensa, joten en halua itseäni mihinkään lokeroon asettaa. Jos täytyy päämatka nimetä, niin tulosten valossa se on maantiemaraton. Tällä matkalla on unelmana tulosta parantaa ja siihen katson itselläni olevan myös eniten edellytyksiä muihin matkoihin verrattuna. Se vaatii tietysti ehjää harjoituskautta, rentoutta ja myöskin hitusen onnea.

Nyt jatkuu vielä ylimenokausi, johon kuuluu kevyttä ja huoltavaa treeniä sekä mahottoman paljon chillailua. Espoon Tapioiden juoksuklubi starttasi keskiviikkona ja täytyy myöntää että vähän oli luuserifiilis kun huusin vain ohjeita kentän laidalla ja hölkkäilin muiden painaessa kenttää ympäri. Ensi viikolla lupaan jo juosta vähän reippaammin! Lupaan myös, että toista kertaa ei kuntopiiriä lyhennetä :)

maalissa_vaarojen maraton

Tämän minä osaan, nimittäin hymyillä maalissa :) Kuva: Vaarojen Maraton