Blogi

Tänne kirjoittelen säännöllisesti omasta juoksuharjoittelustani, kilpailuistani ja työstäni Personal Trainerina.

Kokemukseni urheilijan elämästä

Posted by on Jul 7, 2017 in Harjoittelu, Kilpailut, muut | Comments Off

Viime viikkoina on uutisoitu ja kirjoitettu erityisesti naisurheilijoiden energiansaannin vähäisyydestä ja liikaharjoittelusta. Minusta on hienoa että naiset ovat omilla kertomuksillaan ja kokemuksillaan tulleet esiin. Se kannustaa ja rohkaisee urheilijoita sekä aktiiviliikkujia pohtimaan omaa harjoitteluaan, energiansaantiaan ja palautumistaan.

Tämän tekstin tarkoituksena on kertoa miten itse toimin ja konkreettisesti esimerkein kertoa mitä on urheilijan ruoka ja lepo omalta osaltani.  Se ei varmasti ole se kaikki voipa autuaaksi tekevä tapa, mutta minä koen voivani hyvin. Voit siis olla vapaasti ja huolettomasti erimieltä. Minä itse koen olevani hyväntuulinen, tyytyväinen elämääni ja siedettävä ihminen kanssaeläjille.

Yksi tärkeimmistä tehtävistä, mitä voin itse urheilijana tehdä sen lisäksi että pyrin aina omaan parhaaseen suoritukseen kilparadoilla, on toimia esimerkkinä nuoremmille urheilijoille. En ole suorituksillani verrattavissa kansainvälisentason nuoriin huippulupauksiin, mutta olen kansallisen tason hyvä yleisjuoksija ja oman ikäluokkani parhaimmistoa. Tilastoissa olen kymmenen parhaan juoksijan joukossa usealla eri kestävyysjuoksumatkalla.

FB_IMG_1469533236383

Numero 13. Noin vuosi sitten otettu kuva.

  1. Terveys

En saanut tähän hätään tuoretta Inbodymittausta, sillä PT kollegani ehti jo lomalle, mutta aika lailla varmasti samoissa mennään. Vajaan vuoden takaisessa kehonkoostumusmittauksessa painoin 55kg (sama kuin nyt), olen 168cm pitkä, olen 38-vuotias ja rasvaprosenttini on hieman alle 10%. Lihasmassaa omistan reilut 27kg. Olen kestävyysjuoksijaksi lihaksikas. Nyt kun joku henkäisee kauhusta luettuaan tuon 10% rasvat, niin kyllä olet oikeassa, se on matala. Mutta kestävyysurheilijat tuppaa olemaan melko rasvattomia verrattuna tavalliseen kadun tallaajaan. Matala rasvaprosentti ei ole koskaan ollut mikään tavoitetila, vaan se on tullut kestävyysharjoittelun seurauksena. Vastaus kysymykseen onko hormonitoimintani normaalia? Vastaus: kyllä.

En ole kertaakaan 12 vuoden mittaisena aktiiviaikana ollut telakalla viikkoa pidempää aikaa. Pieniä vammoja olen saanut tapaturmaisesti: takareiden venähdys kärryn pyörä kikkailussa ja nilkan muljahdukset polkujuoksussa. Molemmissa tapauksissa juoksu on ollut mahdollista, mutta tehot on jätetty pois. Kun aloin ”vakavammin” treenata vuonna 2011, halusin tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja kävin myös ravitsemusterapeutin kanssa läpi sen hetkisen ravitsemukseni. Korjattavaa löytyi. Hiilihydraattien saanti oli liian pientä ja tämä kun korjattiin, paranivat myös vauhdit harjoituksissa huomattavasti.  Perusterveyden tarkkailuun kuuluu joka syksy käynti urheilijan lääkärintarkastuksessa, jossa otetaan veriarvot ja EKG.

Olen tänä kautena sairastanut yhden taudin, tämä oli influenssa uutena vuotena 2017. Tämä oli aikuisiällä ensimmäinen kerta kun muistan olleeni kuumeessa. Normaaliflunssaa en ole sairastanut tällä kaudella kertaakaan. Tammikuussa 2015 minulla todettiin lievä astma ja tasapainotilan löytyminen lääkityksen kanssa vei melko pitkään. Kaudella 2015–2016 olin flunssassa kolme kertaa, mutta lopetettuani kylmässä ulkoilmassa kovien vetojen tekemisen sain rasitusastman kuriin.

  1. Tukijoukot ja korvaava harjoittelu

Käytän harjoittelussani valmentajaa, fysioterapeuttia ja hierojaa. Vaikka työskentelen itse hyvinvointialalla, koen tärkeäksi että ympärillä on hyvät tukijoukot, jotka ovat oman alansa asiantuntijoita.  Lueskelen ja opiskelen henkiseen valmennukseen liittyviä asioita. Olen saanut elämän isojen haasteiden (urheilun ulkopuolella olevat asiat) ravistellessa apua myös terapiasta. Harjoittelen myös muita lajeja kuin juoksua. Mukana on maastopyöräily, uinti ja hiihto. Viihdyn kuntosalilla. Teen talvella noin kaksi lihaskuntoharjoitusta viikossa ja kaudessa on jakso, jolloin ei suuriakaan painoja karsasteta. Opettelin viime talvena myös peruspainonnostotekniikoita ja sain niistä paljon uutta potkua harjoitteluun.

  1. Ravinto

Olen aika tylsä ihminen ravintoni suhteen ja ruokavalioni on tavallinen: en noudata mitään dieettiä, en ole ruokarajoitteinenkaan, paitsi syön tuskin koskaan punaista lihaa. Syynä tähän ovat A. maku ja B. eettinen periaate.

Perusperiaatteenani toimivat ne monen mielestä tylsät suomalaiset ravitsemussuositukset, säännöllinen ruokailurytmi, lautasmalli ja tarkkailen että saan riittävästi energiaa. Joukkoon mahtuu herkkuja pari kertaa viikossa, juuri silloin kuin tekee mieli. Arkena ruoka on usein polttoaine ja rauhallisina hetkinä valmistamiseen sekä fiilistelyyn käytetään enemmän aikaa.  Kuvassa on yhden päivän ruoat arkipäivältä. Päivän harjoitus oli kova rataharjoitus: verkat +4km VK + 15x400m/200m. Nopeasti laskettuna kokonaisenergiaa tuossa on noin 2800-3000 kcal.

Ja loppuun vielä linkkaus lihastohtorin sivuille. Mielestäni hyvä kirjoitus: https://lihastohtori.wordpress.com/2013/11/09/puhtaasti-syominen-ruokafriikkaus-ja-urheilu/

ruoka

Keskiviikon ruoka kuvina. Kokonaisenergia noin 2800-3000 kcal.

  1. Lepo

Pyrin nukkumaan joka yö 7-9h ja aina kun mahdollista otan vartin päikkärit. Mittaan ja seuraan palautumista päivittäin. Suunnittelen päivään lepo- ja rentoutumishetkiä. Kuljeskelen metsässä, lueskelen jotakin tai vain olen. Pidän lomaa töistä säännöllisesti ja pidän myös somelakko päiviä.

 

Tämmöistä on aikuisurheilijan elämä :)

Heitän haasteen myös muille naiskestävyysjuoksijoille: jakakaa omaa tietämystänne ja vinkkejä miten olette edistäneet omaa hyvinvointianne urheilu-urallanne.

 

Haastattelussa Jussi 56v

Posted by on Jun 21, 2017 in Asiakaskertomukset, muut | Comments Off

”Jussi on omien sanojensa mukaan melkoinen häröpallo, en mä tiedä voinko siihen muuta lisätä kuin että joo näin on. Mutta kokoajan on maltti kasvanut ja oppi tarttunut. Tulokset ovat kehittyneet mahtavasti. Hienoa on myös se, että hän näyttää onnistumiset avoimesti ja tartuttaa ilon myös muihin.”

Juhannusviikon kunniaksi haastattelussa Jussi, 56 vuotta. Jussin kanssa ollaan aloitettu valmennus helmikuussa 2016, eli noin 1,5 vuotta sitten. Esport Arenan voisi nimetä Jussin mukaan Solastie Arenaksi. Jussi on siellä talviaikaan A-I-N-A. Ennätysjuoksuja on saatu plakkariin useampia, mutta vielä näen että mahdollisuuksia ja työmaata riittäisi. Jussin tuntee kaikki ja Jussi tuntee kaikki.

 1. Mikä juoksussa motivoi?

Jussi: Juoksu on minulle rakas harrastus, johon ei tarvitse erikseen hakea motivaatiota. Juoksen, koska se tuottaa minulle fyysistä mielihyvää, antaa omaa aikaa, tai jos en halua liikkua yksin, jonkun hyvän juoksuystävän kanssa tulee käytyä kuulumiset läpi.  Ja viimekädessä, jos treeni ei tunnu maistuvan, juoksen valmentajalle, koska tiedän hänen sitoutuvan työhönsä minun hyväkseni.

Minna: Juokseminen muodostuu monille rakkaaksi harrastukseksi, juurikin Jussin mainitsemista syistä. Yksin juostessa voi antaa ajatusten lentää ja kaverin kanssa rupatellessa viikoittain pitkä lenkki sujuu nopsaa. Juoksijat ovat eräänlainen heimo, he puhuvat myös omaa kieltään, jota voi olla lajista tietämättömän vaikea ymmärtää: Tänään juostaan pitkis peekoo assulla, josta puolet peekooykköstä ja puolet peekookakkosta. Samalla testaan tänään mun uusia pitkis imureita. Joo sopii, missä sun aerokynnys menee? Jussi on tuon juoksijaheimon kirkkaimpia ilmentymiä, hänet tuntee moni ja hän tuntee monet. Hän on sosiaalinen ja aina hyvällä tuulella, paisti 400m vedoissa, joihin laskeutuu syvä hiljaisuus.

2. Mitä muita lajeja harrastat kuin juoksua?

Jussi: Olen niin rakastunut juoksuun, että se riittää minulle täysin. Valmentaja tietysti näkisi minut mielellään uimassa tai pyörän selässä, mutta olen hieman haluton poistumaan juoksun parista. Monta vuotta salibandy ja sulkapallo liikuttivat minua, mutta polvivammat lopettivat nuo silloiset rakkaat harrastukseni. Vaan tilalle löytyi juoksu!

Minna: Kyllä, näkisin mielelläni Jussin myös muiden lajien parissa. Harjoitusmäärien lisääminen on turvallisempaa kun aerobisessa harjoittelussa on mukana muutakin kuin juoksua. Juoksu on hyvin kuormittava laji, joka askeleella oman kehon paino jysähtää jalalle moninkertaisena. Varsinkin peruskuntokaudella, joka ajoittuu syksyyn ja talveen, suosisin pitkiä vaelluksia luonnossa rinkka selässä sekä pyöräilyä ja uintia. Hiihdolla saa myös mainiosti aerobista kuntopohjaa rakennettua.

Viime kädessä kuitenkin valmennettava on itse vastuussa harjoittelun toteuttamisesta ja tarkoituksena on kuitenkin että tekeminen on mielekästä, pakottamalla ei onnistuta. Vaikka talviaikaan välillä kauhistuttaa kun Jussi juoksee sisällä kaikki treenit ja alusta on todella kova, silti kovasta alustasta johtuvilta vammoilta on onneksi vältytty.  Olen toki Jussin nähnyt viime talvena sotkemassa tyllerövispilällä (crosstrainer). Meillä oli Esportilla parin kerran tyllerövispiläkerho. Itselläni oli pieni jännevamma ja tein osan treeneistä crossarilla. Jussi taasen oli pyöräyttänyt nilkkansa. Siinä me sotkettiin viereisillä vispilöillä.

 3. Mitkä ovat tavoitteesi?

Jussi: Haluan tulla nopeammaksi, kestävämmäksi, ketterämmäksi ja vahvemmaksi. Toistaiseksi kehitys on ollut valmennuksessa nousujohteista.

Minna: Valmennus on aloitettu noin 1,5 vuotta sitten. Koko ajan tapahtuu edistystä ja näkisin että vielä on paljon opittavaa ja kehityttävää. Kovasti päässä jo raksuttaa, että miten ensi kautena edetään ja millä myyntipuheella saan Jussin taas siirtymään askeleen verran lisää epämukavuusalueelle.

4. Miten olet hyötynyt valmennuksesta?       

Jussi: Tekemiseen on ylipäätään tullut järkeä. Juoksin muutaman vuoden omin päin. Yleensä aina kympin lenkkejä ja usein piti kokeilla ennätystä. Selvää, että kehitystä ei juuri tullut, onneksi säästyin vammoilta. Valmennuksen mukana on tullut paljon uusia asioita. Oppiminen on ollut silmiä avaavaa ja mukavaa! Kohtuullisen huima kehitys valmennuksen aikana on tietenkin ollut äärimmäisen palkitsevaa ja itsetuntoa hivelevää. Mutta vielä on paljon opittavaa!

Minna: Jussi on virtaa täynnä ja todella innokas harjoittelemaan. Haastavinta on ollut peruskestävyysalueella pysyminen ja erityisesti huoltavat PK1 harjoitukset. Jussi on omien sanojensa mukaan melkoinen häröpallo, en mä tiedä voinko siihen muuta lisätä kuin että joo näin on. Mutta kokoajan on maltti kasvanut ja oppi tarttunut. Tulokset ovat kehittyneet mahtavasti. Hienoa on myös se että hän näyttää onnistumiset avoimesti ja tartuttaa ilon myös muihin.

5. Millainen harjoittelija olet, eli miten kuvailisit itseäsi harjoittelijana?

Jussi: Olen harjoittelijana innokas perfektionisti. Pyrin tekemään kaikki ohjelman mukaiset treenit  viimeisen päälle niin kuin ne on annettu. Tosin joskus pientä keulimista sattuu, mutta silloin on kyseessä ollut väkisin pintaan tunkenut vauhdinhurman tuottama juoksun ilo.

Minna: Tähän ei voi lisätä, muuta kuin että just näin se menee. Kaikki harkat on aina tehty, 1,5 vuoden aikana en muista kuin kerran, että Jussilla olisi sovittu harjoitus jäänyt tekemättä. Siihen oli minusta niin hyvä selitys, että olisin kieltänyt lähtemästä treenaamaan: vaimolla synttärit ja lahja ostamatta, keittiöremppa kesken ja juhlat tulossa. Vastasin hätäiseen meseviestin että treenit nyt seis, mutta vaimolle käyt ostamassa lahjan. Asiat on syytä laittaa tärkeysjärjestykseen.

jussi

Jussi 56v: aina hyvällä tuulella

 

6. Mikä on harjoittelussa vaikeinta/haastavinta? Helpointa?

Jussi: Jotkut harjoitteet, kuten koordinaatiot aiheuttavat lievää epätoivoa. Ennakkoon tiedossa olevat todella kovat treenit vaativat myös melkoista henkistä valmentautumista jo useita päiviä ennen. Helpointa on paukutella lempitreenejä menemään.

Minna: Koordinaatio ja sen kehittäminen ovat monelle haastava osa-alue. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä harva on luonnostaan hyvä sellaisessa mitä ei ole aiemmin harjoittanut. Näen sen kuitenkin tärkeänä osana juoksuharjoittelua. Koordinaatioharjoitteet kehittävät mm. tasapainoa, askellusta ja juoksuvoimaa. Toinen tärkeä juttu koordinaatioharjoitteiden lisäksi on nopea juoksu. 60-100m vedot kehittävät juoksuvoimaa, hermotusta ja liikelaajuutta. Jussi helisee jo usein pari päivää ennen kovia treenejä. Talven mittaan meillä oli pariin otteeseen 400m vetoja 1minuutin palautuksella. Sarjan toistojen määrä kasvoi joka kerta. Se on kova treeni ja kasvattaa myös henkistä kanttia, mutta tiesin että tämän voi laittaa, sillä kuntopohja ja pää kestävät. Aina niistä selvittiin ja mikä voittajafiilis!

7. Lempiharjoitus? 

Jussi: 200 metrin vedot, tasavauhtiset veekoot, kohtuuvauhdilla kiskotut tonnit.

Minna: Jep. Nopeutta löytyy todella hyvin ja myös tekniikka nopeassa juoksussa on parantunut huimasti. Vauhdin kontrolloinnissa on vielä opeteltavaa.

8. Inhokkiharjoitus?

Jussi: Pelonsekaisena inhokkina on 400 metrin vedot maksimivauhdeilla. Hyvänä kakkosena kesäiltana  kämmerretty PK1 treeni sykkeiden alarajalla. Kaikki vastaantulevat tuntuvat rallattelevan kevyellä jalalla alle vitosta. En ole oppinut niitä vieläkään menemään häpeilemättä 7.30 vauhtia!

Minna: PK1 se on harjoitus joka vaatii rohkeutta! Kovaa osaa mennä kaikki :)

9. Mitä haluaisit sanoa muille valmennusta harkitseville?

Jussi: Pitkäjänteisessä valmennuksessa kehitys on väistämätöntä. On helppoa, kun luottaa valmentajaan ja tekee asiat niin kuin ne on tarkoitettu. On hyvä, jos etukäteen tahtotila on kirkas ja tavoitteet realistisia. Aikaisemmin jätin joskus laiskuuttani lähtemättä lenkille, valmennuksessa ei sitä tarvitse edes miettiä. Kaikki treenit vedetään, jos ollaan terveenä. Yksin harjoitellessa jäävät helposti palauttavat treenit, lihashuollot ja lihaskunnot tekemättä. Mikään ei anna parempaa palkintoa kuin yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttaminen, vaikka ne ensi alkuun tuntuisivatkin juoksijasta itsestään hurjilta. En ikinä uskonut juoksevani maratonia niin kovaa, kuin tänä keväänä pystyin. Siitä iso kiitos Minnalle, joka viritti vanhankin kropan iskuun!  Valmentaja parhaimmillaan huolehtii, kuuntelee murheet ja tukee epätoivon hetkellä. Varoitan, että hyvän valmennussuhteen löytyessä, luopuminen siitä voi olla vaikeaa! Voi olla, että joutuu monta vuotta yhdessä tarkistamaan tavoitteita aina vain kovemmiksi!

Minna: Kiitos. Eihän tässä voi muuta todeta. Jussi on loistava esimerkki siitä, miten oman ajankäytön suunnittelu ja tavoitteet ovat realistisia. Pidän myös tärkeänä sitä, että tiedän missä mennään muilla elämänosa-alueilla, jotta osaan säädellä harjoituskuorman sopivaksi ja tietysti olla avuksi henkisenä tukena.

 

Heinäkuun ajaksi blogi hiljenee. Keskityn töiden lisäksi valmistautumaan Kalevan kisoihin ja pieneen lomailuun ajalla 14.7 -30.7

Uusia valmennettavia otan seuraavan kerran elokuun puolessa välissä. Parin kerran tekniikkavalmennukseen ajalle 26.6.-14.7 aikoja löytyy muutamia.

Jazki 34v: takana kaksi puolimaratonia, edessä ihan mitä vain sillä sisukkuutta riittää!

Posted by on Jun 9, 2017 in Asiakaskertomukset, muut | Comments Off

”Jazkin fyysinen kunto on kehittynyt valtavasti, mutta henkinen kasvu on ollut vähintään yhtä vahvaa. Paitsi että ryhti on suoristunut, holvikaaret ovat löytyneet ja askel rullaa, niin esiin on kaivettu periksiantamattomuus ja perkele.”

Kuten aiemassa tekstissäni viittasin, niin sain valmennettavaltani palautetta että blogi on hiljainen. No siitä se ajatus sitten lähti: aloitan nyt juttusarjan, jossa muutama valmennettava kertoo oman tarinansa. Haastattelussa Jazki 34v, takana kaksi puolimaratonia. Edessä: ihan mitä vain, sisukkuutta riittää! Jazkin kanssa yhteistyö alkoi vuoden alkupuolella. Hän oli saanut joululahjaksi mieheltään 6 kk valmennuksen. Tiivis valmennus aloitettiin maaliskuun alussa ja sitä ennen nähtiin muutamien tekniikkatreenien merkeissä. Ajattelin heti ensimmäisen valmennuskerran jälkeen, että tuosta naisesta tulee joku päivä maratoonari. En sanonut mitä ajattelin, enkä ole vieläkään sanonut. Lukekoot tästä J

1. Mikä juoksussa motivoi?

Jazki: Ehdottomasti lajin monipuolisuus.

Minna: Juoksu on monipuolinen laji, vaikka moni saattaa pitää sitä tylsänä.  Vauhdin vaihtelu, juoksualustan vaihtelu, koordinaatioharjoitukset, liikehallinta ja lihaskunto tekevät harjoittelusta monipuolista. Juoksu on muutakin kuin jalkojen liikuttelua. Se on monisyinen vyyhti tunteita euforiasta pettymyksiin ja juuri siksi se on niin koukuttavaa.

2. Mitä muita lajeja harrastat kuin juoksua?

Jazki: En mitään. Juoksun ohella tietenkin kävely yms palauttavat ja juoksua tukevat lajit tulee ikään kuin kaupanpäälle:)

Minna: On ollut ilo huomata, myönteinen ja innokas suhtautuminen kävelylenkkeihin, jotka ovat tässä vaiheessa äärimmäisen tärkeitä kun aerobista peruskuntoa rakennetaan. Usein on haastavaa motivoida valmennettava tarpeeksi matalatehoisiin harjoitteisiin, Jazkin kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut.

3. Mitkä ovat tavoitteesi? 

Jazki: Ne kasvaa kehityksen ja itseluottamuksen myötä:)

Minna: Jos saan valmentajan roolissa päättää, niin se on maraton. Ensi maantiellä ja sitten varmaan Jazki löytää itsensä poluilta.

4. Miten olet hyötynyt valmennuksesta? 

Jazki: Hyötyjä on niin paljon, sekä fyysisesti, että henkisesti, mutta päällimmäisenä tulee mieleen itsetunto ja sen kasvaminen. Usko itseen ja omaan tekemiseen on vahvistunut, siinä missä myös oman kehon kuunteleminen on helpompaa koko ajan. Säännöllinen ja johdonmukainen harjoittelu on tuottanut tulosta, jo 3kk hahmottuu isoja muutoksia.

Minna: Jazkin kohdalla koen valmentajana saavani tehdä juurikin kokonaisvaltaista valmennustyötä. Ihminen on mielestäni psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Fyysinen kunto on kehittynyt valtavasti, mutta henkinen kasvu on ollut vähintään yhtä vahvaa. Paitsi että ryhti on suoristunut, holvikaaret ovat löytyneet ja askel rullaa, niin esiin on kaivettu periksiantamattomuus ja perkele.

5. Millainen harjoittelija olet eli miten kuvailisit itseäsi harjoittelijana? 

Jazki: No innokas ainakin. Toisinaan jopa turhan vaativa itseäni kohtaan.

Minna: Huolellinen, ammentaa kaiken saamansa tiedon. Yrittää aina parhaansa ja ymmärtää sen, että kehittyminen vaatii muutakin kuin juoksuharjoittelua. Se vaatii lihaskunnon, liikehallinnan ja lihashuollon harjoittamista sekä ravintoa ja lepoa. Muistan kun ensimmäisellä kerralla oli puhetta siitä että unta tulee liian vähän ja syöminen on retuperällä. Sovittiin että näitä parannetaan ja asia meni kerrasta perille. Vinkkasin myös että fysioterapeutin alaraaja-analyysi olisi paikallaan ja Jazki hoiti homman kuntoon samoin tein ja oikeasti myös tekee säännöllisesti fysioterapeutilta saamansa harjoitteet.

6. Mikä on harjoittelussa vaikeinta / haastavinta?

Jazki: Minulle ehdottomasti hyväksyä oma rajallisuus.

Minna: Jazki on hyvin ankara itseään kohtaan, hän saisi olla armollisempi, katsoa välillä taaksepäin jo kulkemaansa hienoa matkaa ja olla siitä ylpeä! Kaikkea ei tarvitse osata heti ja virheiden tekeminen on sallittua, mielestäni suotavaa ja jopa pakollista.

7. Helpointa?

Jazki: Nauttia lenkeistä.

Minna: Jazki on alusta saakka uskaltanut rohkeasti kysyä, jos ei ole ymmärtänyt jotakin. Hän on myös ymmärtänyt valmennussuhteessa vuorovaikutuksen tärkeyden. En ole meedio enkä minkään sortin ajatusten lukija, joten on äärimmäisen tärkeää että omat tuntemukset ja ajatukset tuodaan esille arkailematta. Vain siten pystyn suunnittelemaan kehittäviä harjoituksia ja harjoitusohjelmia, joita on mukava toteuttaa. Jazki on ymmärtänyt tämän merkityksen 100%. Hän on myös innokas oppimaan uutta ja soveltaa oppimaansa heti. Hän kuuntelee ohjeet tarkasti ja tiedän katsomatta (vaikka ne katsonkin), että kaikki harjoitukset on tehty niin kuin on sovittu.

8.Lempiharjoitus?

Jazki: Ääks! En osaa sanoa yhtä! 800m vedot ja mäet, myös lihaskuntotreenit ovat huippuja.

Minna: Jazki porhaltaa aina paikalle super ajoissa, syke jännityksestä korkealla ja valmiina antamaan kaikkensa.

9. Inhokkiharjoitus?

Jazki: No tää on helppo, koordinaatiot on mättäältä!

Minna: Olen huomannut.

10. Mitä haluaisit sanoa muille valmennusta harkitseville?

Jazki: Itse elin harhaluulossa, että valmennus on huippu-urheilijan etu-oikeus. Voisin kuvitella useamman miettivän myös mitä kaikkea pitäisi jo osata hakeutuessaan valmennukseen, tätä pohdin ainakin itse. Kumpikin höpöhöpöä, valmennus toimii kenelle vain sohvapotusta aina valmentajiin asti. Jos jo harkitset, olet enää yhteydenoton päässä! Lähde valmennukseen mieli ja sydän avoimena, valmiina haastamaan itsesi ja oppimaan uutta. Aivan parhaita asioita valmennuksessa on juurikin se, kun itsestä löytyy potkua ja puhtia joita ei tiennyt olemassa olevankaan. Varoituksena siis sanoisin, että kannattaa varautua myös siihen, että eilisen utopiasta voikin tulla huomisen saavutettu unelma.

Minna: Tämä oli tärkeä tieto! On tärkeä tiedostaa, että osa valmennusta harkitsevista saattaa pohtia että tarvitseeko jo osata jotakin. Ei tarvitse. Eikä tarvitse olla huippukuntoinen, voi olla tosiaankin se täysin nollasta aloittava sohvaperuna. Asenne on tärkein ja se että on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan ja sen kehittämisestä. Haluaisin jäädä mieleen valmennettavilleni valoisana ja ajatuksia herättävänä tyyppinä, joka sai oivaltamaan että jokaisella on käytettävissä vain yksi keho ja mieli, pitäkäämme siitä siis huolta.

Lopuksi: Jazki on juossut nyt kaksi puolimaratonia, joiden välissä oli aikaa 3 kuukautta ja aikaparannus oli 13 minuuttia! Hän kysyi varovasti ajatuksia, että olisiko hänestä maratoonariksi. Olen sittenkin meedio! Mä niin tiesin! Tottakai on, tuolla sisukkuudella saavutetaan ihan mitä vaan. Meidän omat uskomukset ja ajatukset ovat usein unelmiemme toteutumisen suurimpana esteenä.

 

jazki

“Shut up and run” lukee Jazkin paidassa :)

 

 

 

Kuulumiset kesän kynnyksellä

Posted by on May 31, 2017 in Harjoittelu, Kilpailut | Comments Off

Vähän aikaa sitten valmennettavani Jazki totesi: Kuule et ole blogiasi päivittänyt sitten viime syksyn. Juu, en ole en. Oikeastaan syynä on ollut asia jota en haluaisi elämässä olevan liiaksi ja se on nimeltään kiire. Toisaalta kiire kertoo siitä että on tekemistä. Tekeminen taas on tekevälle ihmiselle motivoivaa ja kyllä tekeminen on ollut todella motivoivaa sekä työ-, että harjoittelurintamalla ja vapaa-ajalla.

Jazkin kommentista sainkin sitten idean. Kun itsestä ja omasta urheilusta kirjoittaminen tuntuu pyörivän samaa kehää: peruskunto – kilpailukausi – ylimenokausi niin ryhdynkin tekemään juttusarjaa jossa haastattelen omia valmennettaviani. Ensimmäisenä kesän aikana tulilinjalle pääsevät Jazkin lisäksi Jussi.

Ennen kuin tuo juttusarja alkaa, niin omasta tekemisestä muutaman kappaleen yhteenveto aikajänteellä syksy – kevät. Seuraava omaan harjoitteluun liittyvä kirjoitus onkin sitten vuorossa syksyllä, kun kisakausi on paketissa :)

Peruskestävyyskausi

Syksyisen Italian Ultramatkan jälkeen PK kausi jatkui normaaliin tapaan. Vajaan 60km taaperrus vuoristossa söi vauhdit hetkeksi, mutta pian taas pääsin rytmiin kiinni. Joulukuussa vietin neljän päivän omatoimisen harjoitusleirin Vierumäellä, jossa on muuten erittäin hyvät puitteet harjoitteluun. Avoinna oli jopa ensilumen latu. Tämä sopi mitä parhaiten välillä oikuttelevalle akillesjänteelleni, jotta pääsin hiihtämään PK lenkkejä ja tekemään kovat treenit juosten hallissa. Peruskestävyyskauden rikkoi hetkeksi uuden vuoden aattona alkanut influenssa, joka vei pariksi viikoksi vähän heikompaan kuntoon. Tämä jäi onneksi koko kevätpuoliskon ainoaksi flunssaksi. Harjoitustunteja PK kaudella kertyi keskimäärin noin 10–12 tuntia viikossa (juoksu, pyörä, uinti, hiihto), josta noin 80-85% tapahtui aerobisen kynnyksen alapuolella ja siihen päälle lihaskuntoa sekä huoltoa noin 2-3 tuntia viikossa. Peruskestävyyskauden yksi piristysruiske oli painonnostotekniikan opettelu Anni Vuohijoen opissa.

painonnosto

Painonnostotreeniä

 

Hallikausi

Alun perin minun ei pitänyt kilpailla hallikaudella lainkaan. Jostakin se ajatus sitten taas lähti ja juoksin SAUL:n  SM halleissa 1500m hallidebyytin aikaan 4:47 ilman kiritysapua ja tuloksena N35 sarjan SM kulta. Juoksu oli sen verta helpon oloista, että valmentaja sai houkuteltua minut yleisen sarja SM halleihin Jyväskylään, jossa juoksin 3000m. Kello pysähtyi aikaan 9:56. Päivä ei ollut paras juoksupäivä ja parannettavaa jäi paljon, mutta sangen kelpo parannus kun vertailukohtana käytin ulkona juostua viime kesän 3000m aikaa 10:14. Hallikausi kesti siis kokonaiset kahdeksan päivää.

 

Ylläksen hiihtoloma

Maalis-huhtikuun vaihteen vietin Ylläksellä mitä parhaimmissa hiihtokeleissä. Juoksin viikon aikana vain yhden reippaamman harjoituksen, muutoin lajivalikoimaan kuului juoksun lisäksi, hiihto ja fatbikellä ajo. Viikon kruunasi noin 7 tunnin mittainen hiihtovaellus rauhalliseen tahtiin maisemista nauttien. Harjoitustunteja kertyi viikon aikana reilu 20 tuntia.

 

hiihto2

Ylläksen hiihtoloma :)

pyora

Ekaa kertaa fatbikellä ajoa

Kevään kisat ja ratakauden avaus

Ensimmäisen ulkokisan juoksin maaliskuussa Aktia Cupissa, jossa 10km taittui rennolla otteella ja tuntumalla juosten aikaan 36:44. Varsinainen kisakausi starttasi yleisen sarjan SM puolimaratonilla Espoossa huhtikuun loppupuolella. Ennen tätä puolimaratonia palautuminen oli alkanut sakkaamaan pahasti ja viimeistelyharjoitus oli niin huono, että vetojen keskivauhti oli huonompi kuin itse puolimaran vauhti. Viimeistelyharjoituksen jälkeen tehtiin ratkaisu vain vetää ”liinat kiinni” eli harjoitusmäärät alas ja lepoon. Sain viikon aikana palauteltua sen verran että uusi PB syntyi ja kello pysähtyi aikaan 1:21:55 sijoitukseni ollessa neljäs.  Itseluottamus palasi ja ymmärrys omaan kehoon kasvoi taas valtavasti. SM puolikkaan lisäksi kisasin aluemaastoissa ja SM maastoissa toukokuun alussa. SM maastot oli oikein hyvä kokemus! Vuosien ajan olen ollut sijoilla 20–30 ja porukkaa on mennyt ohi oikealta ja vasemmalta. Nyt sijoitukseni oli 13 ja sain hyvin itsestäni irti.

Ratakauden avasin viime sunnuntaina Leppävaarassa, jossa ryhdyin hurjastelemaan kahden matkan verran. Ensin 3000m aikaan 10:01 ilman kiritysapua, joka on ulkoradan PB ja 30min tämän jälkeen 800m aikaan 2:21, jossa vahingossa tuli myös ennätys. 3000m jäi löysäksi, kun ei ollut kirikaveria ja 800m oli totaalinen yllätys! Tästä eteenpäin jatketaan. Sunnuntaina juostaan Raaseporissa 5000m ja siellä näyttäisi olevan viivalla kirikavereita. Hienoa, saadaan mukavat kisat pystyyn!

SM puolikas

SM puolimaraton huhtikuussa

 

Aikuisen naisen harjoittelu

Ne jotka minut ja taustani tuntevat, tietävät että olen aikaisemmin juossut nipun maratoneja sekä maanteillä ja poluilla. Kun maraton ei toistaiseksi tunnu motivoivalta ja ennätyksen parantaminen täysmaran 2:53 lukemasta tuntuu jopa mahdottomalta, niin lyhyet matkat sen sijaan motivoivat! Tässähän on menty takapuoli edellä puuhun eli ensin nuorempana juostu pitkät matkat ja ikävuosien karttuessa siirrytty lyhyempiin matkoihin.

Tein pääsääntöisesti 2 -2,5 kovaa harjoitusta viikossa PK kaudella, mutta jos palautuminen ei toimi olen jättänyt myös toisen kovan pois ja keskittynyt yhteen laatuharjoitukseen. Mielestäni on parempi yksi kova harjoitus, kuin kaksi vähän sinnepäin tehtyä. Olen lanseerannut termin ”aikuisen naisen harjoittelu” eli kun mennään kovaa, silloin mennään kovaa, muu aika keskitytään palautumiseen kevyellä treenillä ja levolla. Kun se palautuminen nyt vaan sattuu kohta 38 vuotta täyttävällä kestämään kauemmin kuin silloin joskus 10 vuotta sitten. Vaikka muuten en koe ikäkriisiä, niin tuon palautumisen ymmärtämisen kanssa on pieni pistos käynyt sisuksissa.

Tämän harjoittelukauden aikana ovat lisääntyneet ymmärrys omasta kehosta ja mielestä, sekä siitä miten palautuminen kohdallani toimii. Apuna käytän leposykkeen mittausta ja ithele sykevälivaihtelumittausta tukemaan omaa fiilistä. Tein myös syksyllä First Beat hyvinvointianalyysin.

Myös lihashuollosta ja lihaskunnosta täytyy pitää entistä enemmän huolta. Tässä olen saanut lisäavukseni Forever Myllypuron fysioterapeutti Emma Tiittasen, joka teetätti minulla Performance Matrixin ja sitä kautta lähdettiin parantamaan heikkouksia lihaksistossa ja liikekontrollissa. Luottohierojani on edelleen Suomen Urheiluhierontakeskuksen Niko Iivonen.

Valmentajani on nyt toista kautta Espoon Tapioissa Timo Uusipere, jonka ansiosta vauhdit on saatu uusiin lukemiin. Radan varrella kannustaa ja ärinät kotona kuuntelee Sami, jolla on tähän ajoittain hulluuden higwayltä tuntuvaan touhuun 100% tuki ja ymmärrys.

Sen verran on mahtava joukko ympärillä, että enää ei tarvitse kuin juosta! :)

 

Ultra Trail Lago d’Orta 57km, Italia

Posted by on Nov 4, 2016 in Kilpailut, muut | Comments Off

Peruskestävyyskauden helmi. Elämäni ensimmäinen ultramatka. Ultra Trail Lago d’Orta 57km ja 3120 nousumetriä Italian luonnossa oli nautintoa ja mukava seikkailu. Ei ollut tietoa mistään Via Dolorosasta, ei rakoista varpaissa, ei huonosta olosta, ei pahemmista kivuista tai säryistä.

Valmistautuminen

En koko kesänä kisannut poluilla ainuttakaan kisaa, keskityin vain maatiekisoihin ja erityisesti ratamatkoille. Halusin kuitenkin kisakauden jälkeen ohjelmaan jonkun polkutapahtuman, jossa pääsisi nauttimaan hienoista maisemista, luonnosta ja hieman koettelemaan itseään.

Edellisestä polkukisasta oli kulunut vuosi (Vaarojen maraton 2015). Edellisestä maantiemaratonistakin oli aikaa 1,5 vuotta. Pisin juoksumatka oli maaliskuulta kun tein ennen Rotterdamin maratonia reilun 30km lenkin. Rotterdamin maraton itsessään päätyi keskeytykseen.

Syksyn aikana harjoitteluni on ollut monipuolista peruskestävyysharjoittelua maastopyöräillen, juosten ja uiden. Pisimpänä harjoituksena 4,5h maastopyöräily – juoksu – uinti yhdistelmä kaksi viikkoa ennen tätä ultramatkaa.

Varsinaisesti poluilla juoksentelua olin tehnyt tosi vähän, viikkoa ennen kävin 2 tunnin hölkällä Nuuksiossa ja tunkkasin Swinghillin tuolloin kahdesti. Mäkiharjoittelu kuuluu syksyn ohjelmaani muutenkin, joten se tuki varmasti hieman tulevaa koitosta. Tosin mäkivedot olivat sangen lyhyitä noin 350 metrin VK-MK vetoja, joissa oli mukana 150-200m alamäkirullauksia. Malminkartanolla ehdin syksyn aikana vierailla kerran. Vaikka ns. ultramatkaan tähtäävä speciaaliharjoittelua ei ollutkaan takana, niin monipuolinen kestävyysharjoittelua reilun 11 vuoden ajalta ja maltillinen eteneminen teki matkanteosta onnistuneen. Ylämäkeen tunkkaus ei tuottanut mitään ongelmia ja niissä syntyi lähes kaikki ohitukset. Alamäet alkoivat puolen välin jälkeen etureisissä tuntua ja näissä taas jäin armotta ohi rullaaville ukoille.

Lähdin matkaan hieman jännittäen, että mitenkähän tässä käy kun matka on niin helkkarin pitkä. Kilpailullisia tavoitteita en asettanut, mutta arvelin varovasti suoriutuvani matkasta noin 8-9 tunnin haarukkaan.

Valmiina seikkailuun!

Kisapaikka

Kisan lähtö ja maali sijaitsi nimensä mukaisesti d’Orta järven rannalla Omegnan kylässä, noin tunnin automatkan päässä Milanon Malpensan lentokentältä. Paikan päälle pääsee auton lisäksi myös junalla tai bussilla, mutta helpoin ja nopein vaihtoehto on vuokra-auto.

Majoituimme Albergo Croce Bianca nimiseen hotelliin, joka oli ainoa hotelli lähellä lähtöpaikkaa. Hotelli oli perushyvä ja siisti. Aamiainen oli ok ja henkilökunta ystävällistä. Lähtöpaikalle oli matkaa noin 200 metriä.

Saavuimme paikalle torstaina, kisan ollessa lauantaina. Ehdimme perjantaina tutustumaan ympäristöön ja ajelimme Madonna del Sasson kirkolle, josta reittikin meni noin 37,5km kohdalla. Saatiin upeita kuvia auringon paistaessa. Itse kisapäivä oli hieman sateinen ja sumuinen.

dav

Maisema kisaa edeltävältä päivältä Madonna del Sassolta noin 37,5km kohdalta

 

 

Varusteet ja energia

Edellisenä päivänä haimme lähtönumerot ja kävimme varustetarkistuksessa viereisellä koululla. Yllätys oli, että varusteet todellakin tarkistettiin järjestäjän toimesta huolella. Pakkaaminen oli ollut helppoa, sillä järjestäjien sivuilla oli selkeät ohjeet mitä tulisi olla mukana.  Kaikki tarvittava löytyi otsalampuista ensiapupakkaukseen. Sain ainoastaan huomautuksen, että mukana tulisi olla myös yli polven peittävät housut.

Lähtöaamu valkeni sateisena ja pohdin vedenpitävän takin päälle pukemista, mutta päädyin kuitenkin T-paitaan ja irtohihoihin. Jalassa polveen asti ulottuvat trikoot, kompressiosäärystimet ja Sarvan Amas kengät.

Olin pitkään pohtinut, että lähdenkö matkaan sauvojen kanssa vai ilman. Sain sauvat lainaksi lähtöviikon maanantaina, mutta en ehtinyt niitä kokeilemaan. Sen verran katsoin että osasin sauvat nopeasti kasata. Päätin ottaa sauvat mukaan ja se osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Meno rytmitti tunkkausta ja antoi tukea alaspäin mentäessä pahimmissa paikoissa. Selässä minulla keikkui Salomonin advanced skin 12l juoksureppu.

Energiansaantia olin pohtinut pari viikkoa ennen lähtöä, lähinnä pelännyt että entä jos nälkä iskee. Pakkasin mukaan kaikkea mitä nyt ajattelin pystyväni syömään. Geelejä, energiapatukoita, pähkinöitä, geelikarkkeja, karkkia sekä vettä ja High5 4:1 urheilujuomaa, johon oli sekoitettu BCAA:ta.

Matkan aikana energian nauttimistaktiikka oli sama kuin aina ennenkin pidemmällä matkalla: 20 minuutin välein jotakin energiaa ja nestettä. Pelkästään ensimmäisen kahden tunnin aikana olin nauttinut kuusi kappaletta energiageelejä. Olin tyhjentänyt geelit pehmeään pulloon, joka teki energian imuroinnista matkan aikana helppoa. Kaikki matkan aikana nautittu energia imeytyi erittäin hyvin. Se tässä ultramatkan teossa on muuten erittäin mukavaa, että voi siinä taapertaessaan viihdyttää itseään pohtimalla että mitäs seuraavaksi söisi.

Ehdin juuri lähtöä edeltävänä päivänä saada käyttöön uuden Suunnon Spartan Sportin, mutta en ehtinyt muuttamaan mitään asetuksia tai tutustumaan kelloon paremmin. Ainoastaan latasin akun täyteen ja opettelin mistä nappulasta kello menee päälle/pois. Halusin kuitenkin Spartanin mukaan seikkailuun ja käytin kisassa kahta kelloa.  Ambit3 Sport näytti kilometrejä 59,5km ja Spartan Sport 60km. Ensivaikutelma Spartanista on kaunis, ranteeseen hyvin istuva laite. Automaattikilometri piippaus kuuluu paremmin kuin Ambitissa. Kosketusnäytön kanssa toimiminen vaatii hieman opettelua. Tutustuminen laitteeseen on kovin alkuvaiheessa, joten jatkan siitä myöhemmin.

Matkalla

Lähdössä jäin takariviin ja toivottelin reissukaverilleni Maijulle tsempit. Matkaa tehtäisiin erikseen, mutta maalissa aikanaan nähtäisiin. Matkaan lähdettiin ja luonnollisesti heti ylämäkeen. Ensimmäiset reilut kaksi tuntia Alpe Camascan huoltopisteelle oli hyvin nousupainotteista. Reippaasti sauvakävellen mentiin ja aina kun tuli vähän tasaista tai alamäkeen niin hölkällä eteenpäin. Nautin suunnattomasti matkan teosta alusta saakka ja katselin ympäristöä sekä mietiskelin välillä syntyjä syviä. Meditaatiota parhaimmillaan.

received_10154563556917357

Lähdöstä suoraan ylämäkeen.

Keli oli ylhäällä sateinen, sumuinen ja viileä, joten en ennakkosuunnitelmista huolimatta jäänyt kuvia ottamaan. Olin tunkenut puhelimen etutaskusta repun taakse kastumisen pelossa, vaikka puhelin muovipussissa olikin. Sain kuitenkin Maijulta yhden kuvan korkeimmilta kohdilta. Reitillä noustiin noin 1600 metrin korkeuteen Monte Crocen  huipulle.

received_669310809908784

Ainoat hieman haastavat hetket olivat noin puolen välin kieppeillä kun olin laittanut oikean jalan kengän hieman liian tiukalle ja kenkä painoi nilkkaa. Tätä pysähdyin muutaman kerran korjaamaan ennen kuin sain kengät kunnolla istumaan nilkan kohdalta. Toinen haaste oli nälkä. Vaikka koko ajan puputin jotakin, niin energia tuntui loppuvan. Tämän sain korjattua kun Arolan ja Boleton pisteillä söin hieman enemmän. Huoltopisteillä oli helppo kahmia järjestäjien todella hyvästä valikoimasta pähkinöitä, hedelmiä, mehua, keksejä jne. Saatavilla olisi ollut myös pastaa, keittoa, juustoja ja makkaraa, mutta jotenkin en kokenut tätä houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

Pysyin suunnitelmassani ja nappasin ainoan kofeiinia sisältävän geelin reilun 40km jälkeen. Geeli tuntui menevän ”suoraan suoneen” ja sitten lähti rokki soimaan. Vauhti kiihtyi selvästi ja jostain puskista se kilpailuvietti iski pintaan. Aina kun näin keikkuvan ponnarin alkoi jalka nousta rivakammin.  Saavutin muistaakseni Arola – Grassona välillä ainakin kolme naista. Sijoituksesta ei ollut mitään hajua. Alamäki osuuksilla alkoivat etureidet polttelemaan, mutta muuten meno oli mukavaa. Juoksuklubin treenikaverin Miran kadotin lähdössä ja alkuvauhtini oli leppoisampi, joten saavutin hänet vasta noin kolme kilometriä ennen maalia. Lopun 2 kilometriä tulin reipasta vauhtia maaliin ollen naisten sarjan 4. Nappasimme siis Mira kanssa viimeiset palkintosijat 4 ja 5. Palkinnot olivat hyvin urheilulliset: kuohuviiniä, olutta, juoksuhanskoja ja matkalatureita. Aikaa kului reilun työpäivän verran: 8 tuntia ja 39 minuuttia.

received_10154563577592357

Maaliin saapuminen

Olin todella tyytyväinen matkantekooni. Olin edennyt rauhassa hitaasti kiiruhtaen, mukavuusalueella nautiskellen. Keskisyke 142 (aerobinen kynnykseni on 147). Lopun kahden kilometrin reippaassa nousi toki ylemmäs.  Ensimmäisellä huoltopisteellä Alpe Camascalla olin kokonaistilastossa (miehet&naiset) sijalla 80 ja maalissa sijalla 34. Matkan tekoni oli ollut nousujohteista ja voimat oli jaettu hyvin.

Jalat olivat ehjät. Akillesjänteet eivät vaivanneet lainkaan.  Etureidet rasittuivat eniten ja lihaskipu loppui kokonaan vasta viidentenä päivänä. Alamäkijuoksuharjoittelun puutetta siis. Ainoa miinus kisan jälkeen oli että sain flunssan, joka nyt on onneksi jo loppumaan päin ja pääsen jatkamaan PK kauden harjoittelua.

Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja voin sitä lämpimästi suositella. Reittimerkinnät olivat selkeitä ja huoltopisteitä vähintäänkin riittävästi. Huoltopisteiden ruokatarjonta oli todella hyvä. Reitti on mukavan haastava ja vaihteleva. Ylhäällä kivikoissa ja jyrkänteillä täytyi edetä varovasti. Osassa kohtaa olivat ketjut, joista voi ottaa kiinni kammetessaan itseään ylöspäin. Vaihtelevuutta toivat myös pätkät, joissa juostiin pienien kylien läpi pitkin sokkeloisia kujia. Katsojia oli myös reitin varrella ja ihmiset olivat todella ystävällisiä sekä kannustavia. Jos kisapäivälle sattuu selkeä ja aurinkoinen keli näkyy upeat maisemat luonnollisesti paremmin.

Lopuksi

No mikä minusta tulee isona? Kyllähän minusta ultrajuoksija tulee. Ei maanteiden ultraaja, vaan kyllä ne kiinnostuksen kohteet ovat metsäpoluilla ja vuorilla. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, niin kauan kuin nopeusominaisuuksia riittää toteutan itseäni radalla ja maantiellä. Aikaa ultraamisen tulevaisuudessa on vaikka kuinka paljon.

Tunsin juostessani valtavaa onnellisuutta. Tunsin myös olevani etuoikeutettu, kun minulla on mahdollisuus tehdä tätä ja seikkailla tässä kauniissa ympäristössä. Tunsin myös suurta onnistumisen iloa siitä, että puolen vuoden aikana olen pystynyt toteuttamaan itseäni onnistuneesti 800m ratamatkasta aina 57 kilometrin polku-ultraan asti.

Mukavaa syksyn jatkoa!

Uuteen kauteen

Posted by on Oct 10, 2016 in Harjoittelu | Comments Off

Kisakausi oli ja meni. Ylimenokausi oli ja meni. Peruskuntokausi on päällä.

Päätin kisakauteni virallisesti Kalevan kisoihin, jotka olivat heinäkuussa. Kisailin vielä elokuussa HCM:n yhteydessä järjestetyllä Perskindol Street Runilla ja harkinnassa oli vielä tuolloin SM maratonille osallistuminen. Tarkoitus oli testailla tuossa 17km katujuoksussa vasemman jalan akillesjänteen ja nilkan toimintaa. Jalka oli hieman ärtynyt kesän mittaan runsaasta kilpailemisesta ja piikkarijuoksusta.  Meno oli kivan rentoa vauhdin osalta, mutta sen verran jalkaa jomotti matkan loppupuolella että totesin tämän kauden olevan tässä. Halusin parantaa jalkaa rauhassa ja olla hankkimatta vammakierrettä.

Street runin jälkeisenä päivänä tein pitkän PK lenkin poikkeuksellisella tavalla. Osallistuin valmennettavani Annemarin kanssa Luukissa Järvestä järveen Swimrun kisaan. Oli yksi kesän hauskimmista kokemuksista! Reitti oli kivan vaihteleva ja uintipätkät pisimillään noin 500m yhteismatkan ollessa juoksun kera noin 12km. Tuon viikonlopun jälkeen jäin kolme viikkoa kestävälle ylimenokaudelle.

FB_IMG_1471697150703

Swim Run kisa Luukissa. Kuva: kisajärjestäjän sivut

 

Mikä se semmoinen ylimenokausi on? Se on lepokausi. Se on tilanteen nollaus kisakauden jälkeen. Keho ja mieli lepoon. Noiden viikkojen aikana tajuaa sekä kropan että mielen tarvitsevan jotakin muuta kuin ohjelmoitua harjoittelua. Olen harjoitellut systemaattisesti harjoitusohjelmalla viimeiset viisi vuotta. Joka syksy odottaa ylimenokautta kesän lopussa kuin kuuta nousevaa ja kas kummaa parin viikon kuluttua odottaa peruskuntokauden alkua kuin lapsi joulupakettia. Into on piukassa ja lenkkarit valmiina ovella.

Onnistuin tekemään totaalinollauksen ylimenokaudella. Laiskotella en varsinaisesti osaa, mutta ikiliikkujana tykkään syksyaikaan kokeilla sellaisia lajeja jotka jäävät kisakaudella syrjään. Tänä syksynä maastopyöräilin, uin, tein melontaretkiä ja sekä viikonlopun mittaisia vaelluksia. Syksyinen metsä on hirvikärpäsiä lukuun ottamatta rentouttava paikka.

tytto ja rinkka

Rinkka, jossa on jalat.

IMG_3740

Teijon retkeilyalue

Ylimenokauden aikana annan ajatusten pyöriä missä pyörivät, mutta en kiellä itseäni ajattelemasta harjoittelua tai kilpailemista. Viikkojen aikana tulee ehkä tavallista syvällisemmin käytyä keskustelua itsensä kanssa kauden tapahtumista ja käytyä pohdiskelua miten haastaisi itseään seuraavana vuonna sekä tietysti pohdiskeltua että haluaako ylipäätään harjoitella ja kilpailla vielä samalla intensiteetillä jatkossa.

Tänä vuonna vastausten saaminen itseltään oli hyvin helppoa. Kausi oli hyvä ja intoa systemaattiseen harjoitteluun on edelleen runsaasti. Paljon taas itsestään oppineena oli mukava lähteä suunnittelemaan seuraavaa kautta ja miettiä missä kisaisi ja milloin. Valmentajan kanssa sparrailtiin millaista treeniä ensi kaudelle, paljonko on vara nostaa määrää ja tehoja sekä tietysti se mitkä ovat päätavoitteet.

Nyt on siis peruskestävyyskausi täydessä käynnissä kuudetta viikkoa. Ohjelmassa on ollut mukavan monipuolista harjoittelua. Ohjelmaan on mahtunut peruslenkkeilyn lisäksi todella mukavia hetkiä kuten viikonlopun vaellusreissu Repovedelle, Espoon Rantapuolikkaan jänistely 1:40 ryhmässä ja pitkä 4,5 tunnin mittainen maastopyöräily – juoksu- uinti yhdistelmätreeni.

dav

Onnellinen uuden maastopyörän omistaja

Harjoitustunteja on nostettu keskimäärin 12 tuntiin per viikko (juoksu, pyörä ja uinti). Viime vuonna tähän aikaan vastaava viikkotuntimäärä oli 10 tuntia. Nosto on prosentuaalisesti aika paljon, mutta teen runsaasti monilajiharjoittelua ja juoksun määrä nousee varovaisesti, jotta jalat pysyvät kunnossa. Toistaiseksi tuntimäärä ei ole syönyt naista. Aerobisen harjoittelun lisäksi teen viikossa 2-3 kertaa lihaskuntotreeniä sekä lisäksi lähes päivittäin liikkuvuusharjoitteita ja kehonhuoltoa. Monipuolinen harjoittelu jatkuu läpi syksyn. Pääsen parin viikon kuluttua nauttimaan hienoista maisemista Italiaan, jossa osallistun 57km mittaiseen Ultra Trail Laugust d’Ortaan, jossa nousumetrejä kertyy kuulemma 3000m. En lähde ITRA:n pistekeruu mielessä kilpailemaan, sillä lähivuosina ei ole tarkoitus vielä poluilla sen kummemmin kisailla. Lähden matkaan reippailemaan ja lomailemaan ennen kuin pimeys iskee Suomessa totaalisesti päälle. Ihan peruskestävyystreenistä tuo matka ei tule kuitenkaan menemään, vaan matka ja korkeuserot verottaa varmasti pientä taapertajaa.  Reissu vaatii toki myös hyvää valmistautumista varusteiden sekä energiahuollon osalta.

No mutta missä ne päätavoitteet sitten on ja paljonko on vielä potentiaalia käytettävissä? Uskon että järkevällä harjoittelulla ja rytmityksellä on vielä mahdollista kehittyä. Uskon että parhaimmat vuoden ovat vielä edessä. Tavoitteet? No ne jääkööt salaisuudeksi, mutta ne voidaan jakaa kahtia kilpailullisiin tavoitteisiin ja mielenkiintoisiin kokemuksellisiin tavoitteisiin. Sen verran voin paljastaa, että kilpailulliset tavoitteet eivät ole maantiemaratonilla, sen aika tulee vasta myöhemmin ja eivätkä ne myöskään ole poluilla.

Mukavaa syksyä ja kuulaita lenkkikelejä. Ja hei, uskalla pitää se ylimenokausi. Jokainen tarvitsee joskus hengähdystauon.

IMG_3759

Teijon retkeilyalue: mietintätauko

dav

Tyynellä säällä kivaa, tuulessa hivenen haastavaa

bdr

Repoveden kansallispuistossa

Ratakausi paketissa

Posted by on Aug 6, 2016 in Kilpailut | Comments Off

Pyörittelin pitkään tätä kirjoitusta. Pohdin miten lähestyä Kalevan kisoihin päättynyttä ratakilpailukauttani, jossa kaikki meni hyvin. Siis paremmin kuin hyvin. Paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Johtuen suomalaisesta luonteenlaadusta on helpompi kirjoittaa kun kaikki menee päin seiniä ja mikään ei onnistu. Miten onnistumisen ilosta kirjoitetaan? No yritetään.

Taustaa

Huhtikuisen Rotterdamin maratonin keskeytyksen jälkeen tuli hetki, jolloin piti pysähtyä ja miettiä että mitäs nyt? Pohjakunto oli hyvä, vauhti kateissa, unelma takaraivossa ja mimmi hukassa. Unelmana olivat Kalevan kisat, minulle jo kolmannen kerran. Aikaisemmat kaksi kertaa olivat menneet enemmän ja vähemmän penkin alle ja en ollut tyytyväinen suoriutumiseeni. Kana oli kynimättä ja unelma saavuttamatta inhoamallani 10 000m ratamatkalla, jossa olin hädin tuskin päässyt alle 40 minuutin. Olen luonteeltani ohuesti jääräpäinen ja niin tein päätöksen urakoida kaksi matkaa. Asetin tavoitteeksi juosta heinäkuussa Oulussa järjestettävissä Kalevan kisoissa molemmat matkat: perjantaina 5000m ja sunnuntaina 10 000m.

Toukokuussa tilanne oli, että tulosrajat Kalevan kisa karkeloihin puuttuivat, huolet ja univelka painoivat. SM-maastoissa jalka painoi ja happi ei kulkenut, silti toukokuun lopussa päätin Vantaan Hiekkaharjussa lähteä yrittämään 10 000m tulosrajaa. Onnistuin rämpimään helteessä A-luokan tuloksen 38:39 ja toivoin, että sillä päästään ranking – listauksen kautta mukaan.

Harjoittelu

Olin jo aiemmin kevään mittaan pyöritellyt ajatusta, että voisin taas ottaa parin vuoden tauon jälkeen valmennusapua. Lähinnä toivoin hieman uutta ideaa koviin harjoituksiin. Edustamani seuran Espoon Tapioiden nuorten kestävyysjuoksijoiden valmentajan Timo Uusipereen kanssa istahdettiin toukokuussa alas ja ideoitiin mitä voitaisiin tehdä. Syntyi hyviä ja yksinkertaisia ideoita tehotreeneihin, jotka kesän aikana tarjosivat erinomaisen vasteen. Joskus se on vain niin pirun vaikea tarkastella omaa harjoitteluaan objektiivisesti, joten tämän asian ulkoistaminen oli erinomainen ratkaisu.

Onnistuneiden tehotreenien lisäksi, minulle tärkeää on aina ollut harjoittelun monipuolisuus. Tykkään tehdä muutakin kuin juosta. Tälle kesälle uutena lajina innostuin Swimrun- treeneistä. Kyseessä on siis laji, jossa märkäpuku päällä juostaan metsäpoluilla ja uidaan vuoronperään. Treeni toimi loistavana palauttavana treeninä ja uintikin tuntuu parantuneen. Tällä saralla starttaan kuntosarjassa viikon päästä ensimmäiseen kisaani valmennettavani Annemarin kanssa. Tarkoituksena on hauskan pitäminen, joten mistään kovin vakavasta startista ei ole kyse.

Kolmantena tärkeänä harjoitteluun liittyvänä seikkana olivat matalatehoiset PK lenkit. Tein päätöksen laskea PK lenkkien vauhtia jopa talven ajan vauhdeista ja juosta tuntemuksella sekä sykettä seuraillen.  Juoksin PK lenkit noin 5:10 – 5:30 min/km haarukkaan, joskus hitaamminkin. Erittäin harvoin alle 5min vauhtia. Luonnollisesti poluilla juostessa matka taittui vieläkin hitaammin. Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa. Nämä ns. höntsälenkit olivat ja ovat edelleen varsinaista terapiaa. Lenkiltä tullessa on vähän sellainen fiilis että on ulkoillut ja olo on piristynyt. Syketasolla tuo asettuu noin PK1 tasolle, välillä nipin napin PK2 tasolle. Kuten useammalle muulle juoksijalle, minulle ei ole vaikeaa juosta hiljaa. En ylipäätään oikein käsitä mitä ”vaikeaa” siinä hitaasti juoksemisessa on?

Kesän edetessä Kalevan kisat lähestyivät ja treenitehot kasvoivat. Nälkä kasvoi ja yhtäkään tehotreeniä en jättänyt tekemättä. Tarvittaessa karsin muusta treenistä, mutta en tehotreeneistä. Viikkoa ennen Kalevan kisojen 5000m starttia vettä satoi kaatamalla ja juoksin Leppävaaraan rullarata rinkulalla VK 15min +3x2000m + 3x1000m. Märät kengät painoivat ja vettä oli välillä nilkkoihin saakka. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. Hupi jatkui vielä viimeistelyharjoituksella maanantaina, jossa hikoilin stadionin mittarin näyttäessä parhaimmillaan +27 lämpöä: 15min VK + 20x400m, 200m hölkkäpalautuksella + 3x200m rennosti.

Kilpailut

Toukokuussa iskin piikkarit jalkaan ja hapotin Leppävaarassa 800m aikaan 2:25 ja risat. Se oli ulkoratojen ennätykseni. Todellakin hapotin tuon matkan: makasin radalla vielä pitkään tuon rypistyksen jälkeen ja vartin kuluttua halailin vessan pönttöä. Juoksin kesän aikana vielä kaksi kertaa 800m matkan viestijoukkueessa, jossa osuusaika parani molemmilla kerroilla, päätyen SM-viesteissä aikaan 2:22 ja joukkueemme nappasi pistesijan (5.)

Olin useasti ennen starttia väsynyt. Kesäkuussa ennen 3000m iltastarttia torkahdin pukuhuoneessa jalat seinällä ennen kuin marssin radalle. Lähdössä muistutin lähinnä uuvahtanutta sipulin vartta, mutta kun lähtölaukaus pamahti niin askel rullasi kuin unelma. Kellotin ennätykseni 10:14, joka oli noin 10 sekuntia nopeampi kuin viime kesänä. Samalla tein Kalevan kisojen 5000m vaadittavan tulosrajan. Samana päivänä toivotin itselleni hyvää 37-vuotis syntymäpäivää.

Kesän edetessä matkat pitenivät: heinäkuussa SM-viestien jälkeen oli aika katsoa miten 5000m kulkee. Eteläisen alueen mestaruuskilpailuissa rennolla juoksulla 4000m saakka ja viimeinen tonni irvistäen. Lopputulos hopeaa ennätyksellä 17:41 (aikaisempi ennätys 18:10).

Joka kerta radalle astuessani paransin ennätystäni, yhtä kertaa lukuun ottamatta. Tuo kerta, joka jäi pliisuksi, oli puhtaasti oma moka. Keuruun Juhannuskisojen 3000m juoksussa jäin nukkumaan ensimmäisen tonnin ajaksi. Fiilis oli kuin olisi hölkällä käynyt. Toki aika oli parempi kuin kesän 2015 ennätykseni, joten ei se sinällään huonoksi jäänyt sekään.

FB_IMG_1469533236383

Kalevan kisat 10 000m. Numero 13. Kuva: Eeva Kantomäki

 

Juoksijan palkkapäivä ja bonukset päälle

Mitä minä täällä teen? Paniikki! Jännitys Oulussa alkoi käymään sietämättömäksi ja oma jännittämiseni kävi suoraan kerrottuna %&tuttamaan. Koko viikon olin kytännyt säätiedotusta ja huonolta näytti: hellettä, hellettä, hellettä. 5000m oli onneksi iltajuoksu, mutta 10 000m oli kuumimpaan aikaan klo 14.00.

Olin aikaisemmin pyrkinyt hallitsemaan jännitystäni ja ajattelemaan kaikkea ihanaa voimaannuttavaa höpönlöpöä: ” Jos ajattelet häviötä, olet jo hävinnyt” tai jotain muuta vastaavaa. Nyt vain annoin itseni jännittää, oikein kunnolla. Annoin tuntua just siltä miltä tuntuu.

Käveltiin callingista radalla jonossa. Mietin mantraa tämä on ihan sama kuin Leppävaraan stadion, tämä on kuin Leppävaaran stadion.  Pari avausvetoa ja 5000m starttiin. En osaa oikein varsinaisesta suorituksesta kertoa mitään muuta kuin että oli mahtavaa juosta. Sain tehdä sitä mistä pidän. Kirjasin uuden ennätyksen 17:23 ja pistesijan ollen kuudes. Pienen juoksijan suuri unelma oli toteutunut. Palkkapäivä. Toivon jokaiselle juoksijalle sitä omaa palkkapäivää, ei siitä tarvitse osata kertoa syvemmin, mutta painakaa se hetki mieleenne. Sillä tunteella elää pitkään. Joku viisaampi on todennut 90% urheilusta olevan sellaista että on jokin ongelma meneillään, nauttikaamme silloin siitä 10% kun kaikki toimii.

Lauantaina oli välipäivä, lenkkiä Nallikarille ja uimaan. Muu aika hotellikuolemaa, sometusta ja syömistä. Pahin lähestyi: helteinen ratakymppi. Kiukuttelin kuin teini-ikäinen. Ei tästä tule mitään.  Ei voi tulla. Ennakkoasetelma ei ollut kovin ruusuinen: 10 000m tilastoaikani oli koko joukon huonoin. Vanhat epäonnistumiset painoivat takaraivossa ja söivät naista.

Eihän sinun tarvitse kuin juosta, älä ajattele. Siinä oli viimeiset vinkit Calling teltan edustalla, kun melkein itkua väänsin että tuonne radalle en mene. Menin kuitenkin ja tein ehkä koko tähänastisen juoksu-urani järkevimmän juoksun. Jäin suosiolla joukon hännille ja odottelin koska letka katkeaa. Olin toiseksi viimeisenä ja alkuvauhti oli aika haipakkaa, mutta letkaan oli lähdettävä ettei olisi yksin jäänyt. Pian letka katkesi ja jäin kahden muun kanssa tekemään matkaa. Ei aikaakaan kun olin Andreiran kanssa kahden ja päätimme alkaa tekemään töitä kahden kierroksen vuorovedoin. Homma toimi kun unelma ja sitten alkoi tulla selkiä vastaan. Tiesin kun matkaa oli puolet jäljellä, että nyt sen ratakympin kauhun tulen selättämään ja tästä tulee hyvä juoksu. Kun aikaa oli kulunut 36:46 olin seitsemäntenä maalissa ja jälleen pistesijalla. Viimeiseen tonniin käytin aikaa 3:27. Juoksijan bonuspäivä.

Sen sijaan että olisin riemusta kiljunut ja juossut ilosta ympäriinsä, tuijotin pukuhuoneen kaapin ovea kyyneleet silmissä ja mietin, että perkele sinä teit sen. Hersyävää on suomitytön ilo :)

Lopuksi

Onnistumisen avaimet ennätysratakaudella olivat rentous, oikeanlaiset tehotreenit joissa harjoitusvaste löytyi ja se että en yliyrittänyt. Tein päivän treenin juuri niillä eväillä mitä kropassa oli, siten että rentous juoksuun säilyi hyvänä.

Kunnon ajoitus osui myös nappiin: aika oli kypsä ja mimmi oli kypsä juoksemaan. Olin kesän aikana oppinut juoksemaan radalla ja ihastunut siihen tunteeseen kun viimeisen 400m vedon viimeinen 200m juostaan täysiä ja sielu irtoaa ruumiista.

Vaikka tässä ratakaudessa ei ole kysymys olympiasaavutuksista, niin kyse oli pienen juoksijan unelman täyttymisestä. He jotka tuntevat minut paremmin, tietävät että kulunut vuosi ja tämä kesä ei ole ollut muilla elämän alueillani lievästi ilmaistuna erityisen helppo. Se on ollut helvetillisen vaikea.

Jos yhden neuvon pystyn antamaan, niin se on että älä koskaan anna periksi. Ihmisen maksimaalinen potentiaali on paljon korkeammalla kuin hän itse tietääkään, enkä minä ole sitä vielä saavuttanut.

Ja ihan lopuksi vielä: Kiitos. Kiitos heille, jotka ovat tsempanneet ja tukeneet.

 

Miten kisakaudesta (ja elämästä) selviää hengissä?

Posted by on May 17, 2016 in Kilpailut, muut | Comments Off

Kisakausi ja useampien juoksutapahtumien putki on jo monella alkanut tai viimeistään alkamassa.

On yleistä, että tavoitteellisesti juoksevat katukiiturit juoksevat kaksi maratonia kaudessa, toisen keväällä ja toisen syksyllä. Toinen vaihtoehto, mutta ehkä hieman enemmän riskejä sisältävä, on juosta kaksi peräkkäistä maratonia, joiden välissä on aikaa 6-8 viikkoa. Olen itse juossut syksyllä 2013 kaksi katumaratonia, joiden välissä oli kuuden viikon palautusaika. Ehdin juuri ja juuri fyysisesti hyvään iskuun ja paransin tuolloin silloista ennätystäni noin 1,5 minuuttia (Jyväskylä SM maraton 2:59:47 ja sen jälkeen Frankfurt 2:58:10). Viime kesänä Buff Tour Finlandin polkumaratoneja juostiin noin 4 viikon palautuksella kolme kappaletta ( Pyhä – Nuuksio – Koli) Suurimmaksi haasteeksi ei muodostunut fyysinen palautuminen, vaan yhä uudelleen itsensä tsemppaaminen henkisesti parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Henkinen kapasiteetti ja sen kehittäminen on noussut esille useissa valmennusoppaissa sekä medioissa. Henkisestä valmennuksesta puhutaan ja kirjoitetaan runsaasti ja hyvä niin. Urheilijan ja kuntoilijan suorituksen taustalla on paljon muutakin kuin pelkkä fyysinen suorituskyky. Suoritukseen vaikuttavat mm. vireystila, itsevarmuus, kyky keskittyä ja rentous. Huolia ja murheita meillä on kaikilla lähes aina jossakin määrin, mutta niiden minimointi sekä fokuksen siirtäminen itse suoritukseen auttaa saamaan irti parhaan mahdollisen kapasiteetin.

Kokosin alle muutamia ajatuksia siitä miten ja millä keinoilla urheilija ja kuntoilija voi kehittää omaa henkistä pääomaansa kisakoitoksiin sekä vähentää kisapäivän stressiä.

1. Mieti kisapäivän aikataulu valmiiksi etukäteen ja kirjoita se muistiin.

– Kerää tavarat valmiiksi edellisenä iltana (kisa-asu, geelit ja juomat jne)
– Tee muistilista tavaroista joita pitää vielä aamulla muistaa ottaa mukaan (eväät jne.)
– Kirjaa ylös: mihin aikaan syöt aamupalan, mihin aikaan tulee lähteä kotoa jotta olet ajoissa kisapaikalla, milloin lähdet verryttelemään ja mitä verryttely sisältää.
– Milloin tulee olla vessajonossa ja milloin starttiviivalla.
2. Murehdi murheet

ns. ”vatulointi vartti” auttaa lähes joka murheeseen: kirjaa ylös mikä mieltä painaa, voit myös miettiä kisaa muutaman kerran lävitse ja pohtia siihen liittyviä jännityksiä tai pelkotiloja. Huomaat hetken kuluttua, että ne ovat vain ajatuksia. Ne tulevat ja menevät.

3. Pohdi kisalle tavoite

Jos kilpailet runsaasti, ei jokaisessa kilpailussa voi olla täydessä tikissä. Osaan kilpailuista tulee suhtautua kuin kovaan harjoitukseen. Mieti siis kauden päätavoitteet ja sen jälkeen pienemmät tavoitteet. Mieti jokin aikatavoite jokaiseen kisaan. Sijoitustavoite ei ole niinkään itsestäsi kiinni, jokin toinen voi vain olla parempi. Aikatavoite on yksin sinun ja siksi relevantimpi.

4. Fokus tekemiseen

Poista hälinä pääsi sisältä ja keskity tekemiseen. Mitä enemmän pääsi on ajatuksista vapaa sen parempi. Keskitä ajatus käsien asentoon ja askelkontaktiin.  Väsymyksen iskiessä keskity erityisesti askelfrekvenssiin.

5. Ole joustava

Kauden edetessä, ole itsellesi armollinen. Ole valmis muuttamaan suunnitelmaasi, jos et palaudu kisoista odotusten mukaisesti tai elämässä sattuu jotakin muuta yllättävää. Ole siis joustava, älä väkisin tahkoa kisoja toisensa jälkeen, sillä se vie tekemisestä nautinnon. Älä kuitenkaan lopeta harjoittelua, vaikka karsisit kisakalenteria. Jos kausi katkeaa johonkin vammaan, ota mukaan mahdollisuuksien mukaan jokin korvaava laji. Tärkeää on, että rutiini harjoitteluun säilyy, se pitää meidät hengissä niin loukkaantumisista aiheutuneen harmituksen kuin muiden elämän myllerrysten keskellä.

Kaikki edellä mainitut on helppo kertoa ja haastava toteuttaa, myös kirjoittajalle. Tänä kesänä aion keskittyä kohtaan 5.

Joo-o,  kirjaisin kyllä kisakalenteriin 16 starttia aikajänteellä tästä hetkestä lokakuun loppuun, mutta toteuttaminen onkin sitten toinen juttu. Olen valmis niitä karsimaan. Nuo startit sisältävät paljon lyhyitä ratajuoksuja ja syksyn korvilla pidempiä matkoja.  No miksi sitten radalla? Se on eräänlaista raivoravausta, olen muotoillut sille sivistyneemmänkin termin joka on ”nopeuden kehittäminen”. Omassa elämässäni juuri nyt suuren myllerryksen keskellä tarvitsen raivoravausta. Liikunta on lääke, joka auttaa selviämään. Ja vastauksena otsikon kysymykseen miten elämästä selviää hengissä? Ei mitenkään! Mutta elämisen laatuun voi jokainen vaikuttaa itse.

Mukavaa toukokuun jatkoa!

kesa_radalla

 

 

 

 

 

 

Huonoa, mutta pilkahdus myös hyvää

Posted by on Apr 11, 2016 in muut | Comments Off

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, olin jo jossakin vaiheessa luopumassa Rotterdamin maratonin juoksemisesta. Päädyin kuitenkin matkaan lähtemään ja kokeilemaan missä mennään. Lopputuloksena oli, että ei mennä oikein missään. Ojanpohjalla korkeintaan. Se on aika karua huomata, että vuosi on tehty töitä ja lopputulos on tässä. Se tunne, sen voi ymmärtää vain jos lajia harrastaa.

Tiesin, että ennätyskunnossa ei olla missään nimessä mutta että edes siihen kolmeen tuntiin. Ei oltu siinäkään. Osui kaikki huonot tähdet vielä juoksupäivälle: huono fiilis, huonosti nukutut yöt ja huono kunto. Yksi mikä oli hyvä, ellei jopa täydellinen, oli sää. Oli lähes tyyntä ja aurinko paistoi.

Lähdin liikkeelle yrittäen pitää juoksutuntuman rentona, mutta oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa selvää että tästä ei tule mitään. Olo oli todella uupunut ja raskas. Koska reitti oli minulle tuttu, tiesin missä vaiheessa reitiltä kannattaa hypätä pois, jotta on lyhyt matka hotellille. Minulla oli reilu 27 kilometriä aikaa ajatella, että kumpi ottaa päähän vähemmän: huono aika vai se että keskeytän ja teen tästä hyytyvävauhtisen VK pitkiksen loppuverkalla? Valitsin jälkimmäisen: en halua lähteä koittamaan konttaanko maaliin ja lyhempi palautumisaika antaa mahdollisuuden palata harjoittelun pariin nopeammin. En saa myöskään mitään kiksejä maratonin läpi juoksusta, en keräile maratoneja. Olen juossut niitä jo tarpeeksi monta todistaakseni itselleni että jaksan juosta 42,2 kilometriä.

Kuulostaa ehkäpä typerältä, mutta lukeudun joukkoon ”ennätysnarkkarit”. Maantiellä juostujen maratonien motivaattori tänä päivänä on vain ja ainoastaan minulle ennätysten parantaminen. Poluilla tilanne on toinen, siellä motivoi ympäristö ja matkan teko itsessään.

Toki ymmärrän sen että eihän kolmosella alkava maratonaika ole huono, eihän se yleisesti olekaan. Sehän on hirmuisen hyvä, mutta minulle itselleni omana suorituksenani se ei ole hyvä tai edes tyydyttävä. Haluan korostaa, että arvostan kaikkia jotka maratonin mittaisen matkan taivaltavat tai ylipäätään liikuntaa harrastavat, sillä se kertoo siitä että ihmisellä on jokin intohimo ja itsestä halutaan pitää huolta. Tavoitteet ovat kuitenkin aina jokaisen henkilökohtaisia haaveita ja niitä tulee kunnioittaa, niihin tulee kannustaa, olkoon ne sitten sohvalta ylös ja kävelylle tai maraton läpi tai maraton kolmeen tuntiin.

dav

Juoksun jälkeen. Säästyi hei geelejäkin :) Muita kuvia ei sitten olekaan, yksi fiilistä kuvaava piirros olisi mutta en kehtaa julkaista.

Mutta hei, se valopilkku tällä reissulla tai oikeastaan iso aurinko! Valmennettavani Petro! Taas paransi aikaansa, vaikka ei ollut helppo matka. Otteita tekstiviestikirjeenvaihdosta maran jälkeen (sisältää rumia sanoja):

Petro: ”Viipuri on menetetty. Otin ahneena hörppyhuulena geelin, veden ja urheilujuoman 25km kohdalla ja sit yrjösin ne Erasmysbruggen jälkeen vauhdissa niin hienossa kaaressa….”

Minna: ”Nii-in ja sä juoksit silti enkan. Etkä keskeyttänyt vaikka tuli yrjö. Hyvin on perkelettä sinuun valettu! Vaikka oma juoksuni olikin tänään paska”

Petro: ”Oot silti mun sankarivalmentaja ja esimerkkiurheilija. Helvetin hienoa tehdä tätä yhdessä”

Tässä kohtaa tuli kyynel. Ei lisättävää.

Päätös että lähdin matkaan, oli oikea ja päätös että keskeytin, oli oikea. Lähiaikoina kaivan reittiä ojanpohjalta ylöspäin ja aion pyrkiä vielä joku päivä olemaan #tikiskutiikeri, vaikka jo hetken pohdin lajin vaihtoa hölkkäillessäni pitkin Rotterdamin katuja. Pohdin mm. siirtymistä twerkkaukseen, savikiekkojen ammuntaan tai pitsinnypläykseen.

Aurinkoista viikkoa! Ei ole pimeyttä, on vain valon puutetta.

Tilannekatsaus

Posted by on Mar 31, 2016 in Harjoittelu, Kilpailut | Comments Off

Viime kesänä Pyhätunturin polkumaratonin jälkeisessä haastattelussa joka julkaistiin kestävyysurheilu.fi sivustolla kerroin maantienmaraton haaveekseni 2:50 ajan alituksen.

Siinä on sellainen aikatavoite, joka on yhtä aikaa älytön mutta silti realistinen. Se on myös sellainen tavoite, jonka katson olevan itselleni päätepiste maantiemaratonin ennätysjahdissa. Sen jälkeen saa ennätystavoittelut jäädä.

Syksyllä lähdin tavoitetta kohden puskemaan ja loppusyksyn vaikeuksien jälkeen harjoittelu oli erittäin tuottavan oloista. PK jynssäyskaudella pyrin tekemään mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laajalla PK tehoalueella monipuolista treeniä. Keskimäärin juoksin noin 100km viikossa, joka on noin 10% enemmän kuin valmistautuessani vuoden 2015 Rotterdamin maratoniin. Huippuviikot määrän suhteen olivat joulukuun lopussa lomaillessani reilu 140km per viikko. Kunto nousi kohisten.

Rasituksessa oireileva astma on erittäin ärsyttävä vaiva. Vuoden alussa oli hyvää tasapainoista jaksoa, kunnes taas kovemmassa juoksussa alkoi lima lentää kuin ravihevosella. Helmikuun Aktia Cupissa happi loppui kokonaan, sain jonkin tyyppisen flunssan ja olin viikon juoksematta kovaa. Lääkeannostus tappiin ja peffiä puhaltamaan.

Ja jotta kaikki eivät olisi vielä tässä niin, sain vielä kunnon lihasjumit ja krampit päälle, siten että kaksi treeniä jouduin keskeyttämään kun lähti jalka alta sekä yksi VK harjoitus olisi pitänyt keskeyttää. Kaiken kruunasi maaliskuun Aktia Cupissa 10km aikaan 39min, joka taitaa olla pohjanoteeraus sitten vähään aikaan. Jännitin jo etukäteen, että miten hengityksen kanssa käy kun tuuli vihmoo ja lyö vastaan. Kaikki tämä jännitys yhdistettynä tuuleen, teki sen että paluumatkalla hengitys salpaantui aivan kokonaan ja homma oli sitä myöten taputeltu.

No tähänkin voi vain todeta, että näillä hengitysteillä mennään mitä on annettu. Mielestäni on ylipäätään typerää ajatella että kyllä minä onnistuisin jos jalka ei olisi kipeä tai kyllä sitten jos astma ei vaivaa. Tai jos olisin tehnyt niin, näin ja noin. Nuo kaikki ovat osa minua, osa kokonaiskuntoani ja olen itse vastuussa omasta kunnostani. Niin kuin olen vastuussa ravitsemustilastani, siitä että lepään riittävästi ja siitä että kengät ovat oikeissa jaloissa. Jos kisapäivänä sataa tai tuulee sille en voi mitään, keli on kaikille sama. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei.

Pääsiäisviikolla sain aikaan muutaman hyvän treenin ja kerättyä juoksijan itsetunnon rippeet. Lisäksi peruin uhkaukseni, että en aio juosta Rotterdamissa maratonia lainkaan. Aion juosta, vaikka priimaa ja ennätystä ei nyt tällä kertaa pukkaa, koska olen kuitenkin terve tällä hetkellä. Ehkä jokin sai pääni kääntymään, kun vaihtoehtoja punnitsee. Kumpi harmittaa enemmän, se kun jättää juoksematta ja katselee kun treenikaverit tulee fiiliksissä maaliin vai lähtemällä juoksuun mukaan fiilistellen keskinkertaista aikaa tavoitellen? Valitsin jälkimmäisen. Ajattelen myös asiaa niin, että haluan toimia esimerkkinä valmennettavilleni. En haluaisi heidänkään luovuttavan ja osallistuvan tapahtumiin vain silloin kun kunto on viimeisen päälle priimaa. Toivoisin heidän osallistuvan fiilistellen ja vaikka vähän harmittaisi niin myös sen vuoksi, että juoksemiseen voi suhtautua, jos ei muuta niin ainakin oppituntina oman mielensä syövereihin.

Kaikkea tätä pohdittuani: jos ei flunssa viimemetreillä yllätä niin viivalla seistään sunnuntaina 10.4.

Ja se meni jotenkin näin että ”Katsotaan tulos vasta sitten kun viimeiset taulut on ammuttu ja sakkoringit kierretty”

Aurinkoista viikonjatkoa!